(no subject)
Olin viikonlopun mökillä äipän kanssa.
Inhotti äipän puolesta, koska itse lähdin aikamoisessa morkkiksessa. Haikeus oli läsnä koko ajan. Toki välillä oli ihan mukavaa, koska mutsin kanssa saadaan naurua aikaseksi melko helposti.
Eilen illalla oli jotenkin herättävä jutustelu, kun oli puhetta lomista. Mainitsin sitten, että koska aloitin ihan vuoden alusta työnteon vakkarina, saan pitää kolme viikkoa lomaa kesällä. Aloin sitten miettimään, että milloin olen viimeksi pitänyt keskellä kesää oikeata kesälomaa. Muistelisin, että joskus 12-13 vuotiaana viimeksi. Eli siitä tulee nyt n. 12 vuotta. Olen siis puolet elämästäni viettänyt kesät tekemällä töitä. Itsekseni sitten mietin, että mitä olisin voinut tehdä noina aikoina.
Olisin voinut hankkia ystäviä, viettää aikaa silloisten kavereiden kanssa, pitää hauskaa jne jne. Sen sijaan olin päivät töissä ja illat väsyneenä kotona.
Nyt jo alkaa kaduttaa elämäni valinnat, koska ne alkavat näkyä. Ehkä osaan olla töissä, mutta en osaa olla ihmisten kanssa. Sitten mietitään kumpi on tärkeämpää...elämä vai palkka. Palkalla saa katon pään päälle, mutta pelkällä palkalla joutuu olemaan yksin siellä katon alla.
Katsoin tänään kämpälle päästyä viikonlopun nauhoituksia ja eräässä ohjelmassa päähenkilö valitteli kuinka on hukannut elämänsä tarkoituksen. Huomasin siinä itseni. Ei minun elämällä ole mitää tarkoitusta. Olen päivät töissä ja illat teen en mitään. Huomasin mökilläkin, että olen ollut ihan liikaa yksin. Olen vain hiljaa, koska monesti viikonloppusin en puhu perjantai-illan ja maanantaiaamun välillä yhtää mitään.
En tiedä mitä haluan elämältäni. En tiedä mihin suuntaan sitä pitäisi ohjastaa ja en uskalla tehdä mitään jos sattuisin tietämään.
Inhotti äipän puolesta, koska itse lähdin aikamoisessa morkkiksessa. Haikeus oli läsnä koko ajan. Toki välillä oli ihan mukavaa, koska mutsin kanssa saadaan naurua aikaseksi melko helposti.
Eilen illalla oli jotenkin herättävä jutustelu, kun oli puhetta lomista. Mainitsin sitten, että koska aloitin ihan vuoden alusta työnteon vakkarina, saan pitää kolme viikkoa lomaa kesällä. Aloin sitten miettimään, että milloin olen viimeksi pitänyt keskellä kesää oikeata kesälomaa. Muistelisin, että joskus 12-13 vuotiaana viimeksi. Eli siitä tulee nyt n. 12 vuotta. Olen siis puolet elämästäni viettänyt kesät tekemällä töitä. Itsekseni sitten mietin, että mitä olisin voinut tehdä noina aikoina.
Olisin voinut hankkia ystäviä, viettää aikaa silloisten kavereiden kanssa, pitää hauskaa jne jne. Sen sijaan olin päivät töissä ja illat väsyneenä kotona.
Nyt jo alkaa kaduttaa elämäni valinnat, koska ne alkavat näkyä. Ehkä osaan olla töissä, mutta en osaa olla ihmisten kanssa. Sitten mietitään kumpi on tärkeämpää...elämä vai palkka. Palkalla saa katon pään päälle, mutta pelkällä palkalla joutuu olemaan yksin siellä katon alla.
Katsoin tänään kämpälle päästyä viikonlopun nauhoituksia ja eräässä ohjelmassa päähenkilö valitteli kuinka on hukannut elämänsä tarkoituksen. Huomasin siinä itseni. Ei minun elämällä ole mitää tarkoitusta. Olen päivät töissä ja illat teen en mitään. Huomasin mökilläkin, että olen ollut ihan liikaa yksin. Olen vain hiljaa, koska monesti viikonloppusin en puhu perjantai-illan ja maanantaiaamun välillä yhtää mitään.
En tiedä mitä haluan elämältäni. En tiedä mihin suuntaan sitä pitäisi ohjastaa ja en uskalla tehdä mitään jos sattuisin tietämään.