(no subject)
Viime yönä taisin nähdä ensimmäistä kertaa unta lukiorakennuksesta. Yleispäteviä unisääntöjäni noudattaen unen henkilöt olivat kautta linjan lukion jälkeen hankittuja tuttavuuksia ja keksittyjä täytehahmoja. Nyt tuntuu vähän vanhalta.
Muistan jostain syystä tänään hyvin elävästi isäni ensimmäisen asunnon eron jälkeen. Pikkuruisen keittokomeron. Seitsemänvuotiaana keittokomero oli ihan käsittämätön juttu. Ettei ollutkaan erillistä keittiötä, johon mahtui pirttipöytä. Faijan kämppä oli tosi rebel. Sellainen poikamiesboksi.
Faijalla oli sänky yksiön nurkassa, ja se ei ollut yhtään jännää, koska äitikin nukkui olohuoneen nurkassa, mutta muistan kuinka makasin sillä sängyllä kuumeisena ja kärsivänä. Itkin, että päätä särkee ja silmät on pakko laittaa kiinni, mutta sitten oksettaa ja näen vain kamalia asioita. Kuumehalluja, that is. Mutta kun on noin kahdeksan kuumepöllyissä on vähän pelottavaa olla. Isä toi mulle märän keittiöpyyhkeen otsalle ja silmille, ja se oli autuainta ikinä.
Siinä kämpässä oli tosi ruma kylppäri. En edes muista, oliko siinä standardivalkoiset seinät, mutta ruma se oli. Tosin muistan lähinnä vain, että siinä kylppärissä olen oppinut hoitamattoman virstatientulehduksen voivan tehdä musta lapsettoman. Miksi mun muistot käsittelee vain sairauksia? Ja miksi mun vanhemmat aina jakaa niin karuja viisauksia?
Faijan seuraava kämppä ei ollut yhtään rebel. Se oli kaksio isolla keittokomerolla (joka oli auki olohuoneeseen, et ei se mikään komero edes ollut). Siellä me leikittiin vuodesohvalla leopardeja Madun kanssa. Mulla oli joku kaverikin siellä, naapurin about samanikäinen tyttö. En yhtään muista sitä. Se oli sellainen tavisblondi tavistyttö, mutta sillä oli koira. Jokin pieni.
Olin ihan unohtanut koko tytön. Tai siis en, koska muistan ihan elävästi sen kämpän, ja kuinka se oli valoisa ja kuinka ihan talon vieressä oli leikkikenttä, jonne me vietiin se koira, vaikkei olisi saanut. Mutten kyllä koskaan muista ajatellakaan sitä tyttöä. Muistan Aurelienkin paremmin. Tosin ehkä Belgia on niin paljon Pihlajamäkeä päheämpi ympäristö, että sietää muistaa.
Kun faija asui siinä ekassa kämpässä, me tehtiin kaikkea kivaa. Laulettiin, käytiin luistelemassa. Oksennettiin suoraan autosta kävelytielle. Ah, glamour. Siinä tokassa kämpässä faijasta tuli tossukka. Se on varmaan niihin aikoihin seurustellut jonkun kanssa. Voisin kuvitella.
Ilmoittauduin Seureen. Pääsee tarvittaessa töihinkin.
Muistan jostain syystä tänään hyvin elävästi isäni ensimmäisen asunnon eron jälkeen. Pikkuruisen keittokomeron. Seitsemänvuotiaana keittokomero oli ihan käsittämätön juttu. Ettei ollutkaan erillistä keittiötä, johon mahtui pirttipöytä. Faijan kämppä oli tosi rebel. Sellainen poikamiesboksi.
Faijalla oli sänky yksiön nurkassa, ja se ei ollut yhtään jännää, koska äitikin nukkui olohuoneen nurkassa, mutta muistan kuinka makasin sillä sängyllä kuumeisena ja kärsivänä. Itkin, että päätä särkee ja silmät on pakko laittaa kiinni, mutta sitten oksettaa ja näen vain kamalia asioita. Kuumehalluja, that is. Mutta kun on noin kahdeksan kuumepöllyissä on vähän pelottavaa olla. Isä toi mulle märän keittiöpyyhkeen otsalle ja silmille, ja se oli autuainta ikinä.
Siinä kämpässä oli tosi ruma kylppäri. En edes muista, oliko siinä standardivalkoiset seinät, mutta ruma se oli. Tosin muistan lähinnä vain, että siinä kylppärissä olen oppinut hoitamattoman virstatientulehduksen voivan tehdä musta lapsettoman. Miksi mun muistot käsittelee vain sairauksia? Ja miksi mun vanhemmat aina jakaa niin karuja viisauksia?
Faijan seuraava kämppä ei ollut yhtään rebel. Se oli kaksio isolla keittokomerolla (joka oli auki olohuoneeseen, et ei se mikään komero edes ollut). Siellä me leikittiin vuodesohvalla leopardeja Madun kanssa. Mulla oli joku kaverikin siellä, naapurin about samanikäinen tyttö. En yhtään muista sitä. Se oli sellainen tavisblondi tavistyttö, mutta sillä oli koira. Jokin pieni.
Olin ihan unohtanut koko tytön. Tai siis en, koska muistan ihan elävästi sen kämpän, ja kuinka se oli valoisa ja kuinka ihan talon vieressä oli leikkikenttä, jonne me vietiin se koira, vaikkei olisi saanut. Mutten kyllä koskaan muista ajatellakaan sitä tyttöä. Muistan Aurelienkin paremmin. Tosin ehkä Belgia on niin paljon Pihlajamäkeä päheämpi ympäristö, että sietää muistaa.
Kun faija asui siinä ekassa kämpässä, me tehtiin kaikkea kivaa. Laulettiin, käytiin luistelemassa. Oksennettiin suoraan autosta kävelytielle. Ah, glamour. Siinä tokassa kämpässä faijasta tuli tossukka. Se on varmaan niihin aikoihin seurustellut jonkun kanssa. Voisin kuvitella.
Ilmoittauduin Seureen. Pääsee tarvittaessa töihinkin.