Jul 10, 2006 22:10
Niinhän se viikonloppu sitten tuli, oli ja meni. Parasta.
Perjantaina kello soi 04:15. Neljän tunnin yöunien ja edellisen päivän migreenin jäljiltä olo oli kuitenkin ihmeen pirteä. Päästiin lähtemään Turkua kohti vasta kuuden jälkeen, vaikka tarkoitus oli lähteä jo ennen kuutta. Matkaseura oli kyllä niin paras. Kolme +20 vuotiasta nuorta miestä. Niin siis meidän jani, sen kaveri mikko ja mikon isoveli lauri. Ajeltiin Turkuun hilpeissä tunnelmissa ilman minkäänlaista kiirettä. Salosta napattiin jasmi kyytiin, ja siitä sitten Raisioon. Pojat lähti sit samantien meidät pois tieltä saatuaan Ruisrockin leirintäalueelle telttapaikkaa etsimään. Mitäsmitäs.. Perjantai päivä kului eepun ja jasmin seurassa. Illalla katottiin jasmin kanssa joku ihme leffa kolmoselta ja päädyttiin sitten joskus yhden aikoihin eepulle yöksi.
Lauantaina selviydyttiin puhjenneesta pyörän takakumista huolimatta suht ajoissa Ruissaloon (tai viljapeltoon, miten sen nyt kukin haluaa ajatella). Jonotus oli aika kivuton, koska suurinosa porukasta oli jo selviytynyt sisälle alueelle. Lupaavasti alkoi ruissi, kun heti jonossa tultiin viinaa tarjoamaan. Mikäs siinä, kyllähän se nyt kelpasi. Siinä sitten juteltiin ja maisteltiin alkomahoolia niiden tyyppejen kanssa, kunnes se kolmas niistä onnistui sitten oksentamaan jalkani päälle. Todellakin lupaava aloitus. No mutta sellaista sattuu. Nauratti vaan ajatus siitä, että kohta jalkani on samanvärinen kuin tämän kyseisen tytön vihreä keesi. Ajatus oli kuitenkin turha, koska tämä tyttö, luojan kiitos, ei ollut syönyt mitään, joten viinat imeytyi ihan nopeasti housun lahkeeseen.
Ääh, kukaan ei jaksa lukea tälläistä joten.. Sanotaan nyt että pmmp, negative, new york dolls ja hanoi rocks tuli katottua ihan alusta loppuun kunnolla, ja lähes kaikkia muita sitten jotain parin biisin verran. Kahden ensimmäisen tahdissa oli mukava tanssahdella ja laulaa, ja kahden viimeisen aikana taas tuli tanssittua ja riehuttua ja pompittua ringan seurassa ihan urakalla. Oih.
"Hei sullakin on niittivyö" on muuten ehkä maailman paras iskulause. Se poika ei ollut edes pahannäkönen. Ihan suloinen ja kiva, iältään ehkä joku parikymppinen. Tavoite mihin se pyrki oli kyllä selvääkin selvempi, haha. Mutta no, tollasta se on. Joo, mutta ei siitä sen enempää..
Selviydyttiin sitten yöllä hyvin takas Raisioon puoliks autokyydillä. Vähän oltiin joo väsyneitä. Sunnuntaina vietettiin vaan laatuaikaa. Niin siis tuo "me" käsittää sitten sonjan, eepun ja jasmin. Tänään päivällä lähtö kohti Joutsenoa samassa seurassa kuin mitä oli perjantaina. Kuunneltiin siinä sitten mötleytä, mansonia, backyard babieseja ja mewiä. Ainoa vaan, että musiikki tuli korvalappustereoista aika mielettömän hiljasella.. Mutta ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, ja jotain kuunneltavaa oli saatava. Jani kyllä tarjoutui laulamaan, mutta idea ei kauheasti saanut muilta kannatusta. Siitä ei ois tosiaankaan seurannut mitään hyvää, hahahh. Ette muuten edes halua kuvitella miltä siellä autossa haisi... Kolme aikuista miestä jotka on örveltäneet kolme päivää festareilla peseytymättä ollenkaan ei oo kyllä mitään houkuttelevinta seuraa.. Ah xD.
Oli kyllä ehkä täydellisin viikonloppu kiitos jasmin, eepun, mylsäläisten, ringan, jonnan, autoseurani ja niin edelleen ja niin edelleen.. Ihan mahtava reissu. Kiiitooos!
Anteeks.. Tällästä ei jaksa lukea, tiedän, mutta.. Koittakaa kestää :D.