Jan 07, 2008 16:50
Käpylässä on lämpötila noussut jo yhden asteen.
Tiedättekö sen yhden piirroselokuvan missä se ampiainen menee talveksi nukkumaan lumivaipan alle?
Minusta tuntuu että olisi aivan sama nukkuisinko täällä vetoisessa asunnossa vai kääriytyisinkö ulkona lumeen ja jäisin johonkin ojaan nukkumaan. No jaa, ehkei kuitenkaan. Voi olla että aamulla olisin taivaassa.
Päätin että asioille on tehtävä jotakin. Siispä huomenna soitamme isännöitsijöille. "Tulkaa nyt hitto vieköön tilkitsemään ikkunamme jotka olette selvästi tilkinneet viimeksi joskus 40-luvulla!". Yritin itse laittaa vähän maalarinteippiä enshätään ikkunanpieliin mutta se osoittautui melko turhaksi. Ne vain irtosivat ja kihartuivat kylmyydestä.
Vaihdoin huoneessani huonekalujen järjestystä. Nyt tuntuu tavallaan kuin olisi muuttanut uuteen kotiin. Huom, tavallaan. Unelmoin muutosta kolmioon jossa on lautalattiat ja hyvin tilkityt ikkunat.
Lunta sataa vaakatasossa. Näen sen kun katson verhojen pienestä raosta. Enempää en uskalla niitä avata.
Kohta lähden saunomaan kotiin. Saan vihdoinki syväjäädytetyt jalkani ja käteni lämpimiksi.