Nerokkuutta

May 21, 2007 15:23

Venla lahjoitti (tai siis antoi pitkäaikaislainaan) minulle Minttu Hapulin kirjan Selibaattipäiväkirjat. Enpä ole taas pitkään aikaan lukenut moista nerokkuutta. Uskomattoman osuvia ja oikeita oivalluksia parisuhteista. Monien ajatelmien kohdalla mietin, että huhhuh, joku on osannut pukea sanoiksi tämänkin asian, mitä itse olen aina miettinyt, tai sitten sellaisen asian, joka on tosi mutta jonka olemassaolon tajusin vasta lukiessani sen paperilta. Toki en ihan kaikkea allekirjoita, mutta suurin osa jutuista on niin oikeaa asiaa, että jalat tutisee. Tulee sellainen olo, että juuri näinhän se on, näinhän se menee. Viimekään yönä en malttanut lopettaa lukemista, vaikka olin lukenut jo kahteen asti tämän aamuiseen tenttiin (tietotalous, ei mennyt hyvin mutta läpi menee kuitenkin). Mahtavaa. Tosin välillä huomaan, että olen itsekin syyllistynyt kirjassa esitettyihin epäkohtiin parisuhteissa ja parisuhteessa elävien käytöksessä (tai muidenkin). En tosin aio kertoa, mihin niistä :-)

Meillä kaikuu hassusti, kun Venla muutti pois ja (vähintään) puolet kämpän tavaroista lähti asumaan kanahäkkiin (Venla ei mennyt samaan paikkaan asumaan). Ja mulla on kamalasti räkää poskionteloissa. Hoitajatäti katsoi mun poskia tänään laitteella, sanoi että turvonneet on, mutta ei näy vielä tulehdusta. Käski ottaa Buranaa kolme kertaa päivässä. Ihan jees että ei ollut tulehdusta (ainakaan vielä), koska nyt tää mun flunssa on kestänyt vasta 3 viikkoa. Ja on muuten neljäs flunssa puolen vuoden sisällä. Vasta.

Tänään oli siis kevään viimeinen tentti. Wuhuu!! Oikeasti perjantaina olis vielä kemian tentti, mutta arvatkaa jaksanko nyt alkaa lukea sitä. Joten se lykkääntyy, taas. Veikkaan, että insinöörikemia on viimeinen kurssi, jonka tuun suorittamaan. Laskin, että ensi lukuvuodelle jää vielä 7 kurssia. Niin, siis diplomityön lisäksi. Siitä kävin tänään palauttamassa lappusen, jolla anon aiheeni hyväksyttämistä. Mietin otsikkoa, ja siitä muotoutui seuraavanlainen: "Rautatieliikenteen pitkän aikavälin suunnitteluprosessin kehittäminen". Väkerrys sen parissa alkaa maanantaina. Ja musta tulee samalla espoolainen porvari! :-D
Previous post Next post
Up