Olen aika helposti ylipuhuttavissa. Etenkin hilpeällä mielellä parin skumppalasin jälkeen vapunaattona. Ostin lipun
Saksaan festareille juhannukseksi ja samalla Ryanairilta lentoliput sinne. Ei siinä mitään, mutta kun tekisi mieli mennä myös Provinssiin (katsomaan Tori Amosta!) sekä Ruissiin, Ilosaareen ja Facesille! Jopa Ankkaan.
Vappu oli hilpeä, niin kuin kai täytyykin. Erityisen hauskaa oli vapunpäivänä Kaivarissa. Paljon kavereita ja tuttuja, piknikkiä, skumppaa ja iloista mieltä. Aurinkokin paistoi, tosin sen verran kylmästi että mulla on vieläkin kurkku kipeä. Aattona kävin kuuntelemassa Nicole Willis and the soul investigatorsia, lauantaina Rubikia ja Sister Flota. Wappu oli rankka, mutta onneksi se on vaan kerran vuodessa.
Tarviin ehkä muuttoapua, vapaaehtoiset ilmoittautukoot. Muutto on tod.näk. lauantaina 2.6. ruoka- ja/tai kaljapalkka. Apua tarvitaan sekä Tampereen että Espoon päässä, tai molemmissa.
Eilen kuuntelin haikeana kuoromme kevätkonserttia yleisöstä käsin. En ole ehtinyt harjoituksiin, joten en viitsinyt mennä lavalle suutani availemaan, vaikka suurin osa biiseistä olikin tuttuja. Koulumme torvikopla esiintyi myös ja soitto oli oikein mukiinmenevää.