ihan kuin minua ei olisi
aina välillä unohdan sen, että minua ei oikeasti ole olemassa. kaikki on kuvittelua. elämä, teot, tunteet, ilo, suru. onnelliset hetket, surulliset hetket, ei niitä ole oikeasti olemassa. kaikki ne ovat vain pääni sisällä. eihän niitä asioita oikeasti tapahdu, jos vain minä olen todistamassa eikä niitä voi jakaa kenenkään kanssa. voin siis täysin kuvitella kaiken. ihan koko elämäni.
toisinaan tuntuu siltä.
välillä tuntuu, että olen jossain rinnakkaisulottuvuudessa, mistä kukaan muu ei ymmärrä mitään, enkä itsekään aina. puhun jonkun kanssa, mutta emme ymmärrä toisiamme, vaikka puhumme samaa kieltä. minä puhun toista asiaa, hän toista. olen antanut jotain, paljon, mutta ihan kuin en olisi antanut mitään. teot jotka tein ovat yhtä merkityksellisiä kuin se, mitkä kengät minulla sattui olemaan tänään jalassa. yhtä merkityksellisiä kuin kävely tihkusateisessa säässä, kävely kadulla, kävely meren rannalla. minulle se merkitsee. mutta vain minulle.
toisinaan tuntuu siltä.
välillä tuntuu, että olen jossain rinnakkaisulottuvuudessa, mistä kukaan muu ei ymmärrä mitään, enkä itsekään aina. puhun jonkun kanssa, mutta emme ymmärrä toisiamme, vaikka puhumme samaa kieltä. minä puhun toista asiaa, hän toista. olen antanut jotain, paljon, mutta ihan kuin en olisi antanut mitään. teot jotka tein ovat yhtä merkityksellisiä kuin se, mitkä kengät minulla sattui olemaan tänään jalassa. yhtä merkityksellisiä kuin kävely tihkusateisessa säässä, kävely kadulla, kävely meren rannalla. minulle se merkitsee. mutta vain minulle.