(no subject)
olen sanonut tän jo niin monta kertaa, että ne sanat on menettäny merkityksensä:
Tää ei voi jatkua enää näin, koska tää ei oo oikeeta elämää.
Tänään taas aamulla lähdin yliopistolle ja paukauttaessani oven perässäni, mulle iski taas paniikki ja se sama inhottava ajatus, joka on pyöriny mun päässä jo pitkään: Mulla ei ole konkreettista suuntaa elämässäni.
Päästyäni laitokselle kävin toimistolla kääntymässä ja marssin atk-luokkaan tulostelemaan luentomateriaaleja. Onneks siellä ei ollut ketään, koska koneelle istahdettuani aloin taas itkeä. Oon itkeny jo liian monta kertaa koulussa, ei sen niin pitäis mennä. Ei normaalit ihmiset paru julkisilla paikoilla keskellä kauneinta päivää.
Viime viikonloppu oli ihana ja haluan lisää sellaisia, mutta miten. Karkasin Turusta Helsinkiin katsomaan erään ystäväni valokuvanäyttelyä, joka oli hieno. parasta oli se, että itse taiteilijakin sattui paikalle. Olen nähnyt Susannan viimeksi sairaalassa kolme vuotta sitten. Juttelimme ja muistelimme vanhoja ja hän kertoili elämästään. Hän myös saattoi minut mennessään kotiin Länsi Satamaan, missä tapasin vanhempani, jotka palauituivat risteilyltä. Mutsi vaihtaa työpaikkaa tänään, joten vanhemmat päättivät juhlistaa tätä tekemällä pienen reissun: söpöä. Matkasimme Lohjalle ja siellä tein VAIN arkisia juttuja: ompelin itselleni uudet verhot, kävin moikkaamassa mummia ja ukkia ja sain heidät hyvälle tuulelle (tullen itsekkin aidosti iloiseksi heitä nähtyäni) kertoilemalla juttuja, olin laiska ja hain itselleni pitsaa, katsoin ja nauroin euroviisukarsinnoille telkkarista ja rapsuttelin koiria. Isä oli pedannut mulle sängyn, vaikka even huoneessa oli siskonpeti jo tämän kaverin yökyläreissun jäljiltä, jossa ajattelin nukkua. Faija huikkasi ostaneensa mulle vielä kasvispihvejä ja kivennäisvettäkin...
Seuraavana aamuna käytin koirat harjulla lenkillä ja satoi lunta ihanasti. Maisema oli kuin postikortista ja mä nautin niin täysillä siitä kaikesta kauniista. tein lumityöt faijan kanssa ja tämä heitti mut juna-asemalle. Toivotteli hyvää kotimatkaa ja tarjosin sille kahvit vielä ennen junaannousua.
Pääsin kotiin ja - yhtäkkiä oli taas hiljaista.
Onko musta tullut seurankipeä vai mitä nyt on tapahtunut.
Kaipaan tuota kaikkea.
Tää ei voi jatkua enää näin, koska tää ei oo oikeeta elämää.
Tänään taas aamulla lähdin yliopistolle ja paukauttaessani oven perässäni, mulle iski taas paniikki ja se sama inhottava ajatus, joka on pyöriny mun päässä jo pitkään: Mulla ei ole konkreettista suuntaa elämässäni.
Päästyäni laitokselle kävin toimistolla kääntymässä ja marssin atk-luokkaan tulostelemaan luentomateriaaleja. Onneks siellä ei ollut ketään, koska koneelle istahdettuani aloin taas itkeä. Oon itkeny jo liian monta kertaa koulussa, ei sen niin pitäis mennä. Ei normaalit ihmiset paru julkisilla paikoilla keskellä kauneinta päivää.
Viime viikonloppu oli ihana ja haluan lisää sellaisia, mutta miten. Karkasin Turusta Helsinkiin katsomaan erään ystäväni valokuvanäyttelyä, joka oli hieno. parasta oli se, että itse taiteilijakin sattui paikalle. Olen nähnyt Susannan viimeksi sairaalassa kolme vuotta sitten. Juttelimme ja muistelimme vanhoja ja hän kertoili elämästään. Hän myös saattoi minut mennessään kotiin Länsi Satamaan, missä tapasin vanhempani, jotka palauituivat risteilyltä. Mutsi vaihtaa työpaikkaa tänään, joten vanhemmat päättivät juhlistaa tätä tekemällä pienen reissun: söpöä. Matkasimme Lohjalle ja siellä tein VAIN arkisia juttuja: ompelin itselleni uudet verhot, kävin moikkaamassa mummia ja ukkia ja sain heidät hyvälle tuulelle (tullen itsekkin aidosti iloiseksi heitä nähtyäni) kertoilemalla juttuja, olin laiska ja hain itselleni pitsaa, katsoin ja nauroin euroviisukarsinnoille telkkarista ja rapsuttelin koiria. Isä oli pedannut mulle sängyn, vaikka even huoneessa oli siskonpeti jo tämän kaverin yökyläreissun jäljiltä, jossa ajattelin nukkua. Faija huikkasi ostaneensa mulle vielä kasvispihvejä ja kivennäisvettäkin...
Seuraavana aamuna käytin koirat harjulla lenkillä ja satoi lunta ihanasti. Maisema oli kuin postikortista ja mä nautin niin täysillä siitä kaikesta kauniista. tein lumityöt faijan kanssa ja tämä heitti mut juna-asemalle. Toivotteli hyvää kotimatkaa ja tarjosin sille kahvit vielä ennen junaannousua.
Pääsin kotiin ja - yhtäkkiä oli taas hiljaista.
Onko musta tullut seurankipeä vai mitä nyt on tapahtunut.
Kaipaan tuota kaikkea.