niin muistutan, niin muistutan. Siis on aina niin helvetin helppo vetää se vanhurskaanviitta ylleen ja olla niin hyvä neuvonantaja muille paitsi itselleen. No, tänään mut "failattiin" töistä, joten otan kaiken takasin ja luen sit tenttiin. Illalla nään Juliustakin, onneks, kun meen myymään sen kanssa lippuja yksiin ainejärjestön bileisiin. Usch, eilen, kun tulin himaan, olin niin poikki, et just tyyliin sain jotain syötyy ja menin nukkumaan. Itkin taas aamulla, kun mun piti lähtee kouluun, et "ei en haluu tänään". Sit töistä soitetaan ja sillai. En näemmä vieläkään osaa suhtautuu tollaseen "elä hetkessä" elämään. Siitäkin puheenollen, äh en enää näemmä vaan osaa ees olla sosiaalinen. Tänään kun olin lähtemäs himaan yliopistonmäeltä, niin LT1:n takana portaiden yläpääs, joku kundi hymyili mulle, ku olin avaamas fillarini lukkoo. No hymyilin takas ja jatkoin lukkoni kiroomista, ku se jumitti taas. Sit se kundi oli pysähtyny siihen mun kohdalle ja odotin jo sitä, et se alkaa nauraa mulle tai vittuilee, mut ei. "Anteeksi, mutta siis saisinks mää sun puhelinnumeros? Oli vaan pakko kysyy," ja hymyä perään.Sit se alko kaivaa puhelintaan esille ja otti sen jo siihen näkyville ja ja ja - mä olin vaan niin tyrmistynyt, et miten helvetissä, siis miksi - ei multa kukaan ikinä pyydä numeroo. Multa, sillä en mä oo sen arvoinen nainen, jolta kyseltäis numeroa. Mä näytän ala-asteelta karanneelta puunhalaajalta tai sellaselta, jota ei vois pukeutuminen ja tälläytyiminen, BigBrother, bileet sun muut vähempää kiinnostaa eli olemuksellani melkeen tarkoituksenmukaisestikkin karkotan kaikki äijät luotani, paitsi ne, joista todella välitän. Miten mä sit reagoin. Sain änkytettyy:"Äh tuootaaa, kun mun pitää nyt mennä jaaaa jaa, heippa!" Hyppäsin salamana fillarini satulaan ja polkasin karkuun. Sydän vaan löi ja pääs humisi ja se poikaraasu jäi sinne parkkikselle seisoo puhelin kourassaan. Elina - oon sosiaalisesti rajoittunu. Mut toisaalta - hih, vau. Ja lisäks, mulla on jo yksi aika hassu baskeripäinen otus :)
Siis on aina niin helvetin helppo vetää se vanhurskaanviitta ylleen ja olla niin hyvä neuvonantaja muille paitsi itselleen. No, tänään mut "failattiin" töistä, joten otan kaiken takasin ja luen sit tenttiin. Illalla nään Juliustakin, onneks, kun meen myymään sen kanssa lippuja yksiin ainejärjestön bileisiin. Usch, eilen, kun tulin himaan, olin niin poikki, et just tyyliin sain jotain syötyy ja menin nukkumaan. Itkin taas aamulla, kun mun piti lähtee kouluun, et "ei en haluu tänään". Sit töistä soitetaan ja sillai. En näemmä vieläkään osaa suhtautuu tollaseen "elä hetkessä" elämään.
Siitäkin puheenollen, äh en enää näemmä vaan osaa ees olla sosiaalinen. Tänään kun olin lähtemäs himaan yliopistonmäeltä, niin LT1:n takana portaiden yläpääs, joku kundi hymyili mulle, ku olin avaamas fillarini lukkoo. No hymyilin takas ja jatkoin lukkoni kiroomista, ku se jumitti taas. Sit se kundi oli pysähtyny siihen mun kohdalle ja odotin jo sitä, et se alkaa nauraa mulle tai vittuilee, mut ei.
"Anteeksi, mutta siis saisinks mää sun puhelinnumeros? Oli vaan pakko kysyy," ja hymyä perään.Sit se alko kaivaa puhelintaan esille ja otti sen jo siihen näkyville ja ja ja - mä olin vaan niin tyrmistynyt, et miten helvetissä, siis miksi - ei multa kukaan ikinä pyydä numeroo. Multa, sillä en mä oo sen arvoinen nainen, jolta kyseltäis numeroa. Mä näytän ala-asteelta karanneelta puunhalaajalta tai sellaselta, jota ei vois pukeutuminen ja tälläytyiminen, BigBrother, bileet sun muut vähempää kiinnostaa eli olemuksellani melkeen tarkoituksenmukaisestikkin karkotan kaikki äijät luotani, paitsi ne, joista todella välitän.
Miten mä sit reagoin. Sain änkytettyy:"Äh tuootaaa, kun mun pitää nyt mennä jaaaa jaa, heippa!"
Hyppäsin salamana fillarini satulaan ja polkasin karkuun. Sydän vaan löi ja pääs humisi ja se poikaraasu jäi sinne parkkikselle seisoo puhelin kourassaan. Elina - oon sosiaalisesti rajoittunu.
Mut toisaalta - hih, vau.
Ja lisäks, mulla on jo yksi aika hassu baskeripäinen otus :)
Reply
Leave a comment