politiikkaa vol 1
Päätin ryhtyä HYYn edustajistoehdokkaaksi.
Jotenkin poliittinen epämääräisyys, johon olen viimeiset vuodet tuudittautunut, on ruvennut syömään miestä. On tarpeeksi vaikeeta sinänsä opiskella oikiksessa ja tuntea ulkopuolisuutta suhteessa opiskelijayhteisöönsä, mutta vielä kuulumattomuutta enemmän olen tuntenut rintamakarkuruutta suhteessa arvomaailmaani ja poliittiseen toimintaan. Siitä on oikeastaan vain muutama vuosi, kun poliittinen toiminta oli se syy, minkä takia heräsin aamulla. Missä vaiheessa kaikki oikein muuttui?
Kaikki tietävät, mikä on oikeustieteen ylioppilaan stereotypia. Se on se jakkupukuinen ja helmikaulanauhainen blondi 19-v. tyttö Espoosta, joka harrastaa ratsastusta, spinningiä ja isin rahojen tuhlaamista. Se tuli oikikseen, jotta se pääsee Hannes Snellmanille tai Castren & Snellmanille tai Fennicalle töihin kulkemaan tärkeänä Bossin jakkupuku päällä ympäri käytäviä, etsimään perusoikeuksista porsaanreikiä suuryrityksille ja sit se haluaa naimisiin jonkun muovisen ekonomistin tai osakkaan kanssa. Fennican kokoushuoneet on nimetty talvisodan taisteluiden mukaan. Valitettava tosiasia on, että suurimmalta osin stereotypia on pitkälti totta.
Sitvas on varmaankin ihan oikea lista minulle. Oikkareiden pitää pyrkiä muiltakin kuin Kokoomuksen listalta. Olen miettinyt sitä, kuinka paljon oikis muuttaa ihmistä. Tietynlaisen puhetavan se on minulle opettanut ja taitaa tieteenalan sisäinen logiikkakin olla omaksuttu. Opiskeltuani humanistisia aineita viime aikoina olen huomannut, että olen tottunut aivan erilaiseen perustelukulttuuriin ja argumentointiin kuin ne penteleen hipit.
Toisaalta oikiksesta on tarttunut matkaan myös aikamoinen viha ja taistelutahto vallitsevaa paradigmaa kohtaan. Minulla ei pitäisi olla ulkopuolisuuden tunnetta eikä pitäisi olla mitenkään mainitsemisen arvosta että "hei, oikiksessa on vasuri!". Minä tässä luen yhtä yliopiston poliittisimmista akateemisista loppututkinnoista, jonka yhteiskunnallinen merkitys on varmaankin riidaton asia. Riidatonta lienee sekin, että tämä on myös yksi yliopiston väärinkäytetyimmistä akateemisista loppututkinnoista.
Sitvasin listalta minnekkään pyrkiminen estää varmasti sen, että minä ikinä olisin Fennicalla töissä. Toisaalta se silta on poltettu aikoja sitten.
On hyvä olo siitä, että tuntuu, että teen niinkuin minun ihan oman arvomaailmani takia pitääkin.
----------------
ainii, lähden englantiin katsomaan misfitsiä synttäreideni kunniaksi.
ja ihan oma kysymyksensä on, miten opiskelijapolitiikka sopii perusmisantroopin perusarkeen.
Jotenkin poliittinen epämääräisyys, johon olen viimeiset vuodet tuudittautunut, on ruvennut syömään miestä. On tarpeeksi vaikeeta sinänsä opiskella oikiksessa ja tuntea ulkopuolisuutta suhteessa opiskelijayhteisöönsä, mutta vielä kuulumattomuutta enemmän olen tuntenut rintamakarkuruutta suhteessa arvomaailmaani ja poliittiseen toimintaan. Siitä on oikeastaan vain muutama vuosi, kun poliittinen toiminta oli se syy, minkä takia heräsin aamulla. Missä vaiheessa kaikki oikein muuttui?
Kaikki tietävät, mikä on oikeustieteen ylioppilaan stereotypia. Se on se jakkupukuinen ja helmikaulanauhainen blondi 19-v. tyttö Espoosta, joka harrastaa ratsastusta, spinningiä ja isin rahojen tuhlaamista. Se tuli oikikseen, jotta se pääsee Hannes Snellmanille tai Castren & Snellmanille tai Fennicalle töihin kulkemaan tärkeänä Bossin jakkupuku päällä ympäri käytäviä, etsimään perusoikeuksista porsaanreikiä suuryrityksille ja sit se haluaa naimisiin jonkun muovisen ekonomistin tai osakkaan kanssa. Fennican kokoushuoneet on nimetty talvisodan taisteluiden mukaan. Valitettava tosiasia on, että suurimmalta osin stereotypia on pitkälti totta.
Sitvas on varmaankin ihan oikea lista minulle. Oikkareiden pitää pyrkiä muiltakin kuin Kokoomuksen listalta. Olen miettinyt sitä, kuinka paljon oikis muuttaa ihmistä. Tietynlaisen puhetavan se on minulle opettanut ja taitaa tieteenalan sisäinen logiikkakin olla omaksuttu. Opiskeltuani humanistisia aineita viime aikoina olen huomannut, että olen tottunut aivan erilaiseen perustelukulttuuriin ja argumentointiin kuin ne penteleen hipit.
Toisaalta oikiksesta on tarttunut matkaan myös aikamoinen viha ja taistelutahto vallitsevaa paradigmaa kohtaan. Minulla ei pitäisi olla ulkopuolisuuden tunnetta eikä pitäisi olla mitenkään mainitsemisen arvosta että "hei, oikiksessa on vasuri!". Minä tässä luen yhtä yliopiston poliittisimmista akateemisista loppututkinnoista, jonka yhteiskunnallinen merkitys on varmaankin riidaton asia. Riidatonta lienee sekin, että tämä on myös yksi yliopiston väärinkäytetyimmistä akateemisista loppututkinnoista.
Sitvasin listalta minnekkään pyrkiminen estää varmasti sen, että minä ikinä olisin Fennicalla töissä. Toisaalta se silta on poltettu aikoja sitten.
On hyvä olo siitä, että tuntuu, että teen niinkuin minun ihan oman arvomaailmani takia pitääkin.
----------------
ainii, lähden englantiin katsomaan misfitsiä synttäreideni kunniaksi.
ja ihan oma kysymyksensä on, miten opiskelijapolitiikka sopii perusmisantroopin perusarkeen.