Haluutsä piisamii?
Sattuipa eräänä iltana seuraavaa:
Olin kutsunut erään ei-niin-tutuksi-tulleen ystäväpojan seurakseni kahville, jonka jälkeen sain taivuteltua hänet myös mukaani myöhemmin illalla alkavalle keikalle. Suhtauduin kyseiseen henkilöön lähes veljellisesti, ja puheidemme mukaan oletin hänen myös suhtautuvan minuun vastaavalla asenteella, kunnes... Kuin kirkkaalta taivaalta (ensin vedettyämme hienoiset humalat allekirjoittaneen kotiviineillä, nom!) hän yhtäkkiä kysyi josko lähtisin keikan jälkeen viettämään yötä hänen kanssaan. Se siitä veljellisyydestä sitten!
Ongelma ei niinkään ole siinä, että hän ilmaisi kiinnostuksensa minun pöksyihini pääsemiseen, koska let's be realistic, kaikkihan siittimelliset sinne aina pyrkivät, ahih!
Ongelma on siinä, että oikeasti harkitsin tarjousta... Miksi?
Tulin siihen tulokseen, että "yhden illan jutuissa" ja muutenkin satunnaisen seksin harrastamisessa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin juhlimisessa (lue: älyttömien perseiden vetämisessä) konsanaan:
1. tiedät, ettei se johda mihinkään, etkä muutenkaan hyödy siitä paljoakaan
2. moisen toiminnan jälkeen tulee aina jos jonkinmoinen morkkis
3. jokainen kerta on aina samanlainen, vaikkakin aina hieman erilainen
Miksi siis asiasta valittaessani jaksan silti aina lähteä leikkimään, tai ainakin harkita sitä samaa showta uudestaan ja uudestaan?
Vastaus: koska tämä näennäisesti saman aktin suorittaminen toistumiseen kuitenkin useimmiten voittaa vaihtoehtonsa, eli kotona yksin istumisen.
Eikö?
No, olen kuitenkin sen verran aikuinen jo, että aikaisemmin mainitsemanani iltana (joka oli sattumoisin torstai) päätin kypsästi jättää tarjouksen käyttämättä, ja lähteä sukkasillani kävelemään kotiin. Tämä siksi, että eräs toinen ei-niin-veljellinen henkilö oli kokenut tarpeelliseksi kaatua polkupyöräni päälle, jolloin kapistuksen polkimet vääntyivät käyttökelvottomaan asentoon, ja minua ei huvittanut kävellä kilometrikaupalla tuskallisissa, mutta oih niin hienoissa, korkokengissäni (ei sillä, että sukkasilla käveleminen olisi ollut juurikaan vähemmän tuskallista, mutta joskus ihmisille pitää antaa pienoinen opetus, vaikkakin se vaatisi erittäin epäkypsää kiukuttelua).
I'm a woman, here me roar!
Olin kutsunut erään ei-niin-tutuksi-tulleen ystäväpojan seurakseni kahville, jonka jälkeen sain taivuteltua hänet myös mukaani myöhemmin illalla alkavalle keikalle. Suhtauduin kyseiseen henkilöön lähes veljellisesti, ja puheidemme mukaan oletin hänen myös suhtautuvan minuun vastaavalla asenteella, kunnes... Kuin kirkkaalta taivaalta (ensin vedettyämme hienoiset humalat allekirjoittaneen kotiviineillä, nom!) hän yhtäkkiä kysyi josko lähtisin keikan jälkeen viettämään yötä hänen kanssaan. Se siitä veljellisyydestä sitten!
Ongelma ei niinkään ole siinä, että hän ilmaisi kiinnostuksensa minun pöksyihini pääsemiseen, koska let's be realistic, kaikkihan siittimelliset sinne aina pyrkivät, ahih!
Ongelma on siinä, että oikeasti harkitsin tarjousta... Miksi?
Tulin siihen tulokseen, että "yhden illan jutuissa" ja muutenkin satunnaisen seksin harrastamisessa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin juhlimisessa (lue: älyttömien perseiden vetämisessä) konsanaan:
1. tiedät, ettei se johda mihinkään, etkä muutenkaan hyödy siitä paljoakaan
2. moisen toiminnan jälkeen tulee aina jos jonkinmoinen morkkis
3. jokainen kerta on aina samanlainen, vaikkakin aina hieman erilainen
Miksi siis asiasta valittaessani jaksan silti aina lähteä leikkimään, tai ainakin harkita sitä samaa showta uudestaan ja uudestaan?
Vastaus: koska tämä näennäisesti saman aktin suorittaminen toistumiseen kuitenkin useimmiten voittaa vaihtoehtonsa, eli kotona yksin istumisen.
Eikö?
No, olen kuitenkin sen verran aikuinen jo, että aikaisemmin mainitsemanani iltana (joka oli sattumoisin torstai) päätin kypsästi jättää tarjouksen käyttämättä, ja lähteä sukkasillani kävelemään kotiin. Tämä siksi, että eräs toinen ei-niin-veljellinen henkilö oli kokenut tarpeelliseksi kaatua polkupyöräni päälle, jolloin kapistuksen polkimet vääntyivät käyttökelvottomaan asentoon, ja minua ei huvittanut kävellä kilometrikaupalla tuskallisissa, mutta oih niin hienoissa, korkokengissäni (ei sillä, että sukkasilla käveleminen olisi ollut juurikaan vähemmän tuskallista, mutta joskus ihmisille pitää antaa pienoinen opetus, vaikkakin se vaatisi erittäin epäkypsää kiukuttelua).
I'm a woman, here me roar!