For I am mine
Herään tänä yönä neljän jälkeen ja pyöräilen läpi Jyväskylän junalleni ja matkaan Helsinkiin. En tiedä vieläkään mitä minun tulisi pukea päälleni Tieteidentalolle huomenna, Esille -seminaariin tutkijoiden keskelle. Ei se mitään. Voin sitten katsella häpeissäni tennareitani ja korjata solmiotani. Otan neuvoja vastaan neljään asti. Mutta onpahan tukka leikattu kuosiin.
En ole koskaan nähnyt peippoa. Enkä voi tajuta miksen, koska niitä on joka puussa ja joka oksalla nyt kun katson. Kauheat kasat peippoja. Tunnistan niiden laulunkin.
Lähinnä koska näyttelin lapsille vinksahtanutta lintubongaria trenssitakissani ja lippiksessäni ensimmäisessä tapahtumassa, jota niin aktiivisesti järjestin. Se on ohi nyt ja se onnistui aivan loistavasti. Voi kun voisin näyttää kuvia niistä tiloista, jotka rakennettiin. Aika siistiä, jos yhdeksänvuotias pikkujätkä, joka olis halunnut kotona jäädä pelaamaan, tulee radalle uudestaan. Juttelin sen isälle.
Olen selvinnyt viikon yksin! Ihan oikeasti! Mitä nyt unohdin käydä poistattamassa tikit viisaudenhampaan leikkaamisen jäljiltä. Yritin tänään poistaa ne itse, mutta olen vähän myöhässä ja suu on jo ehtinyt korjautua. Joten poskessani on kiinni pätkä lankaa, joka ei lähde irti.
Ja olen ehkä nukkunut suurimman osan, ja saattanut olla salilla sen loppuosan päivistä. Mutta olen selvinnyt!