(no subject)
Day 04 → Your favourite book
Sanonpa vaan, että tämä on melkein yhtä kauheaa kuin sen elokuvan kanssa.
Michael Cunninghamin Specimen Days tällä kertaa, vaikka pelkäänkin, etten vain millään osaa antaa tästä sellaista kuvaa, jonka se ansaitsisi, mutta yritän nyt kuitenkin. Kolme tarinaa ja kolme ihmistä niissä kolmessa tarinassa. 1800-luvun New York, nykypäivä, ja sitten jokin kummallinen tulevaisuus, joista kaikki pyörii vähän Walt Whitmanin maailmassa. Ja jos minun pitäisi jotenkin määrittää tälle kirjalle jotain teemaa tai jotakin sellaista, niin se olisi yksinkertaisesti tämä.
The smallest sprout shows there is really no death,
And if ever there was it led forward life, and does not wait at the
end to arrest it,
And ceas'd the moment life appear'd.
All goes onward and outward, nothing collapses,
And to die is different from what any one supposed, and luckier.
Joten, no, oletettavasti tästä tuli ihan ensimmäisellä kerralla suuri, suuri rakkauteni.
In the Machine (Lucas)
Pidän tästä ensimmäisestä kaikkein eniten, koska ymmärrän sitä niin käsittämättömän hyvin. Ja antaisin mieluiten esimerkin sen viimeiseltä sivulta, koska meinaan itkeä joka kerta tasan kolmen lauseen vuoksi, enkä ole vielä kenellekään pystynyt siitä paasaamaan. Mutta vaikka minä olenkin niitä ihmisiä, jotka lukee kirjoista viimeisen lauseen ensimmäisenä, niin suurin osa ei halua, enkä aio spoilata kellekään mitään, en edes yhtä tunnetta lopusta päin.
"Lucas wanted to tell her - what? He wanted to tell her that he was inspired and vigilant and recklessly alone, that his body contained his unsteady heart and something else, something he felt but could not describe: porous and spiky, shifting with flecks of thought, with urge and memory; salted with brightness, flickerings of white and green and pale gold, like stars; something that loved stars because it was made of the same substance. He needed to tell her it was impossible, it was unbearable, to be so continually mistaken for a misshapen boy with a walleye and a pumpkin head and a habit of speaking in fits.
He said, "I celebrate myself, and what I assume you shall assume."
It was not what he'd hoped to tell her."
The Children's Crusade (Cat)
"The danger that had infected the air for the last few years was stirred up now; people could smell it. Today they'd been reminded, we'd been reminded, of something much of the rest of the world had known for centuries - that you could easily, at any moment, make your fatal mistake. That we all humped along unharmed because no one had decided to kill us that day. That we could not know, as we hurried about our business, whether we were escaping the conflagration or rushing into it."
Like Beauty (Simon)
En tiedä oikein mitä voi edes sanoa maailmasta, jossa Dangerous Encounters -niminen firma kukoistaa, koska ihmiset maksaa siitä, että ne voi tuntea uhan ja väkivallan. Ja että kun lakiin tulee muutos, niin ne joita ne koskee, ei välttämättä saa edes tietää. Ja voi Simon ja sen fucking poetry chip, joka kovasti häiritsee sen työtä. (Seuraavalla on ehkä enemmän merkitystä ensimmäisen tarinan jälkeen, mutta ihan sama.)
""I've always wondered if actual emotions might start springing up in you. If your connections might start firing, given the proper stimuli."
Simon said, "I am large, I contain multitudes.""
Ja lisäksi, löysin tänään sellaisen pienen huomautuksen, että tästä on jo myyty elokuvaoikeudet. Että. Yritän tässä kovasti olla odottamatta liikaa The Hoursin jälkeen. Varsinkin kun kysymys nyt on vielä vain oikeuksista. Mutta kun koko ajatus on niin.. niin.. tuskaisen upea. ;_;