Kauriista ja karitsoista, K-11
Nimi:
Kauriista ja karitsoista
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Conan Doyle kirja-canon
Ikäraja: K-11
Paritus: John Watson/Mary Morstan, Sherlock Holmes/Violet Hunter, John Watson/Sherlock Holmes
Tyylilaji: Oisko tää nyt sit jotain draamaa.
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kun minulle.
A/N: En muuten ole kirjoittanut uusia Sherlock Holmes -ficcejä viimeiseen kolmeen vuoteen. Tämä lähti siitä että Finfanfunissa edellisenä vuonna 2013 oli Sherlock Holmes-aiheinen joulukalenteri, johon ihan pyydettiin pykäämään jotain. Ajattelin että postaan tännekin kun suurin osa mun Holmes-ficeistä nyt tässä yhteisössä siitäkin huolimatta etten Livejournalissa nykypäiväni juuri yhtään pyöri. Öö. Pitäskö summarya tai jotain kirjuuttaa.... eh. Asiaa naisihmisistä ja ihmissuhteista?
Kauriista ja karitsoista
Tarkkasilmäisimmät lukijani lienevät jo huomanneet miten olen viitannut yhä vähemmän ja vähemmän varsinaiseen ammattiini lääkärinä, eikä tämä ole ollenkaan sattumanvarainen huomio. Olen todellakin vähentänyt viime aikoina klinikkatunteja sen minkä voin talouteni kestävyyden nimissä, mutta syy ei suinkaan ole uupumuksessa, sillä en kenties koskaan ole ollut yhtä pirteässä kunnossa! Myönnän toki, etteivät viimeiset vuodet ole olleet helppoja; ehkä muistanette melodramaattiset tapahtumat Reichenbachin putouksilla ja sitä seuranneet kurjuudet.
En missään nimessä kiellä olleeni kauan alamaissa. Rakkaimman ystäväni traaginen kuolonkamppailu - jota vielä silloin luulin totiseksi todeksi - painoi sydäntäni, mutta noiden aikojen raskaus iski vielä tuhatta syvemmin rakkaan vaimoni Maryn varsin äkillisen poislähdön myötä.
Oi Mary. Herrasmiehenä en ole raottanut tuntojani häntä kohtaan kovinkaan avoimesti sen jälkeen kun esittelin hänet Neljän merkin tapauksen yhteydessä. Osittain kieltäni on kannatellut sellainen siveellisyys, joka ei nuorena miehenä edes ollut perimmäisiä luonteenpiirteitäni, mutta tulkoon sanotuksi, ettei niin suloista karitsaa sovi kohdella barbaarimaisin ottein.
Pyydän anteeksi purkaustani jo etukäteen, sillä tiedän, että moni Strandin kaltaisenkin joutolehden lukijoista uskoo äärimmäiseen viileyteen tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ystäväni Holmesin sanoin, minä olen kuitenkin sydämestäni suuri romantikko. Minä todella jumaloin maata vaimoni jalkojen alla ja jos minusta aika jättää, löytyy hallustani vieläkin satoja hirvittävän huonoja säkeitä, joissa naisen kauneus rinnastuu milloin tähtiin ja kuuhun ja kuohuviin vesiin, mutta olkaa hyvät, älkääkä tuomitko minua typerykseksi vain sen takia, ettei rinnassani ole pelkkää graniittia.
Jos teidän on kuitenkin minua jostain moitittava, niin kutsukaa minua arkajalaksi. Empien minä menetin senkin ajan mikä meidän rakkaudellemme suotiin, sillä minä mielessäni minä nostin vaimoni pyhien joukkoon, enkä huomannutkaan kuinka pian minä unohdin, ettei Mary ollut mikään varpunen.
Kanssatoveri rakkaat, älkää uskoko jumalattariin. Uskokaa naisiin. Puhukaa heille, älkääkä pelätkö lihallista rakkautta, sillä emmehän me ihmiset pelkää lihallista vihaakaan, sitä mitä minä itse olen tappotantereilla nähnyt. Miten paljon enemmän minä olisin Marylle voinut hänen lyhyen elämänsä aikana antaa, ellen olisi aina ollut peloissani.
Jos kaikki tämä kuulostaa todella niin moraalittomalta vuodatukselta, niin antaa olla, ehkä kustantaja itse ymmärtää napsia pois sen mikä hänen hiushaituviaan kärventää. Minä vain toivoisin edes tällaisen pennin lehdykän sietävän leskimiehen tuntoja muutaman virkkeen verran.
Sikäli kun tämä liittyy siihen miksi minun valitettavasti on myös kerrottava, etten liiemmin viitsi ottaa kontolleni enää uusia potilaita vakituisteni lisäksi. Pakeilleni olisi tyrkyllä jos jonkinmoista, onpa minulle jopa ehdotettu oman praktiikan pystyttämistä, mutta sen jälkeen kun muutin takaisin tuttuun huoneistoon tänne Baker Streetille päätin, etten enää viitsi päästää eteeni osuvia mahdollisuuksia kaihoisasti huokailemalla karkuun.
Sitä paitsi Holmes on lisääntyneestä kotona viihtymisestäni selvästi ihastunut, vaikkei edelleenkään nouse ylös vuoteesta rouva Hudsonin pakottamatta. Pahoittelen alakerran väkeä osoitteessa 221A kaikesta siitä räksytyksestä mikä Holmesista ja rouva Hudsonista kaikenaikaa irtoaa.
Enpä ole itsekään ikinä välittänyt varhaisista aamuista, mutta Holmes totisesti on tehnyt patalaiskuudesta omanlaistaan taidetta. En edelleenkään ymmärrä miksi piipputupakan säilyttäminen persialaisessa tohvelissa on niin auttamattoman tärkeää, mutta minua itseäni huvittaisi, jos en joutuisi joka aamu kävelemään olohuoneeseen veitsellä leikattavan savuseinämän lävitse sekasortoisen tavaramiinakentän keskitse aamiaiselle. Herään itsekin aina myöhään, mutta poikkeuksetta Holmes on aina sammahtanut loppuun asti uupuneena sohvalle. Jos hän on unohtanut vetää aamutakin päällensä, minä heitän yöpaidan päälle viltin ja viritän takkaan tulen hyisimpinä aamuina.
Juuri tämä Holmesille tyypillinen ailahtelevuus, ellen sanoisi jopa kiukkuisuus, on yksi merkittävimpiä syitä sille miksi minä katson nykyisin paremmaksi päivystää Baker Streetilla ennemmin Lontoon klinikoissa odotellen nuhakuumepotilaita. En nyt tietysti halua korostaa itseäni liikaa, mutta tuskin olen väärässä väittäessäni, että näiden ällistyttävän suosituiksi osoittautuneiden selostuksieni takia Sherlock Holmesin aivoilla ja kyvyillä oli vähintäänkin nelinkertaisesti enemmän kysyntää kuin aivan tuttavuutemme alkuaikoina. Valitettavasti tosin etsivän itsensä mielenkiinto ei ollut kasvanut samassa suhteessa.
Holmes on tosin myös yhdessä asiassa oikeassa - kuuluisuus ei ole lisännyt mielenkiintoisten tapausten määrää mitenkään mainittavasti, mutta sitä vastoin kaiken maailman jonninjoutavia juoksutuksia olisi kolmetoista tusinaa kohti. Joinakin päivinä Holmesia ei saa pakottamallakaan ottamaan vastaan yhtään asiakasta, vaan hän saattoi leikkiä kemistisetillään, tai pahempaa, soittaa viuluaan väkivaltaisesti hätää kärsivän vieraan vuodatuksen päälle. Se ei ymmärrettävistä syistä ollut järin rakentava ratkaisu.
Mutta minua ei suinkaan haitannut kuunnella. Itse asiassa, juuri mikään ei minusta ole koskaan ollutkaan niin mielenkiintoista, kuin aivan tavallisten ihmisten elämät ja ongelmat. Siinä suurin syy minkä takia lääkäriksi itseni luinkin jos totta puhutaan, vaikkei nuori John Watson-parka osannut yliopistoon hakeutuessaan arvata, ettei parantajantie välttämättä vie suloiseen pikku maalaismökkiin jossain Essexissä, vaan sitä saattaa joutua kaukomaille paikkaamaan avohaavoja kipeiden kurkkujen sijasta.
En kuitenkaan valita, ei minun elämäni ole ollut sen huonompi, ja mitä vähemmän Holmesin tarvitsi kuunnella hänen näkökulmastaan tyhjänpäiväisiä arkipäiväisyyksiä sen parempi.
Me sovittelimme varsin vaivattomasti ja liiempiä keskustelematta rutiinin, jossa minä yksin otan vastaan Baker Streetille tasaisena virtana saapuvat ihmiskohtalot ja lainaan heille korvaani. En ole ehkä Holmesin veroinen päättelijä, en liene samalla mitta-asteikollakaan, mutta yllättävän moni asia selviää kuin selviääkin ihan vain muutamilla kaikkein yksinkertaisimmista Holmesin päähäni pinttämistä metodeista.
Tärkein oli ehdottomasti tapahtumien kertaaminen mitään lisäämättä tai mitään pois jättämättä. Osaan kysyä myös tarkkaavaisia tähdentäviä kysymyksiä, vaikken toki ehkä osaa kiinnittää huomiota ihan niin merkillisen terävästi kuin mitä etsivänero itse.
Siinä missä Holmes on aina suhtautunut vieraisiinsa ennen kaikkea kyllästyneesti ja jopa ylimielisesti, elleivät he heti sytyttäneet hänen mielenkiintoaan, niin minulla on sietokykyä tyhjäkäynnillekin. Minusta oli vallan mukava pyytää rouva Hudsonia keittämään kupposet teetä ja rauhoitella kiihkeitä nuorukaisista tai sitäkin useammin ahdinkoon ajettuja nuoria naisia muutamilla lempeillä sanoilla, joita Holmesista ei olisi saanut irti rutistamallakaan.
On tietysti totta, että kohteliaisuudella ja vaatimattomuudella on tapana haitata kaikkein suoraviivaisinta totuutta... mutta totta puhuen, suurin osa tavallisia ihmisiä kiusaavista solmuista selviää vain puhumalla asiat auki.
Ette edes uskoisi kuinka monta kertaa itku on vaihtunut helpottuneeseen nauruun kun asiakas itse keksii ongelmaansa ratkaisun teekuppi kätösissään, eikä minun tarvinnut muuta kuin kehottaa aloittamaan alusta. Ihmismieli on siitä hassu, että se ei tarkastele edes omaa eloaan kronologisessa järjestyksessä. Sitä voi kuvitella ymmärtävänsä oman lähipiirinsä tapahtumia, mutta usein järkytys ja epätoivo sekoittaa pasmat niin täydellisesti, että kuvion näkemiseen tarvitsee jonkun ystävällisen ulkopuolisen antamaan hyviä neuvoja.
Väitän olevani ehdottomasti parempi olkapää, kuin välttämättä salaisuuksien paljastaja.
Ah, niin Holmeshan piikittelee minua tietenkin siitä, että kahvittelen nuoria nättejä neitejä nimenomaan kahvitellakseni nuoria nättejä neitejä epäpuhtoisin mielin, mutta minä jätän hänen leukailunsa omaan arvoonsa. Jos sattuu niin, että Baker Streetille tulee oikea yli ymmärryksen menevä tapaus, minä hyvin nopeasti ja mieluusti tuon sen Holmesin tietoon. Minua ei vaivaa sellainen ylpeys, joka pakottaisi kilpailemaan Holmesia vastaan, sillä siinä taistossa jäisin auttamatta toiseksi. Jos tapaus vaatii etsivää niin etsivän se saa, mutta pienempiäkin pähkinöitä tätä nykyä Baker Streetillä pureksitaan.
Järjestelymme on ehdottomasti parantanut koko huushollin päiväjärjestystä, sillä minulla on mielekästä tekemistä ja Holmes saa vapaasti leikkiä kemistiä yläkerrassa. Turhautuminen ja masentuneisuus on ainakin puoliintunut, vaikken tietysti parhaalla tahdollanikaan voi väittää, etteikö kotiamme välillä valtaisi kurjuuden musta pilvi. Ystäväni on vain sellainen ja minä olen Holmesin ailahteluihin tottunut, vaikken niistä nautikaan ja minuun sattuu katsella auttamatonta ahdinkoa.
Ja minua hän kehtaa haukkua romantikoksi! Ja pyh, mitä muuta tuollainen teatraalisuus edes on, kuin romantisointia parhaimmillaan, vaikka puhutaankin negatiivisista tunteista positiivisten sijaan.
Minua sitä paitsi hieman harmittaa, etten sanoisi jopa ärsyttää, miten yksioikoisesti Holmes nimittelee minua naisväen takia hupsuksi - aivan kuin häntä ei muka kauniimman sukupuolen viehätys koskaan olisi vaivannut! Ja kattia kanssa, ehkä tuo olisi mennyt läpi joskus ystävyytemme alkuaikoina, mutta tuota hän saa yrittää kovemmin. Jos minä olen kasvanut näkemään omat heikkouteni, niin totta minä näen ne läheisimmässä toverissanikin, sikäli kun vaikeutemme ovat pohjimmiltaan sukua toisilleen.
Minä myönnän kernaasti nostaneeni Maryn sellaiselle jalustalle, jolle hän ei missään nimessä halunnut. Hän etsi minusta miestä johon tukeutua, mutta minä pidin etäisyyteni liiasta kunnioituksesta ja pelostakin, kuin oma vaimoni olisi mennyt muka rikki pelkästä intohimoisesta ajatuksesta.
Ja samaa minä sanon Holmesista piru vie!
Hän se tietysti puhuu ennemmin loukkaavasti ja vähätellen, ei nyt ainoastaan naisista, vaan ihmisistä ylipäätänsä, mutta miksi silti hänen itsensä valitsemista tapauksista niin moni auttaa viime kädessä kohtalon kurittamia naimattomia neitoja? Minä näen miten hänen sydämensä sulaa ahdistukselle ja oli hän miten piittaamaton tahansa, ei hän koskaan kohdellut oikeasti huonoon asemaan ajautuneita surkuja tahallisella julmuudella. Hän saattoi olla kärsimätön toki, ehkä harkitsematon sanoissaan, mutta kertaakaan en ole nähnyt hänen vähättelevän nuoren naisen kipua samalla tavalla kuin hän nakkelee niskojaan rahalle tai Mycroftille.
Kutsukaa sitä sitten aavistukseksi, jos se teitä helpottaa, niin minusta ystäväni mielenlaadusta kertoo kuitenkin merkittävän paljon miten helposti hän ottaa hoitaakseen useimmiten täysin maksukyvyttömien tyttösten tapauksia mielenkiinnon varjolla. Minä voin vaikka vannoa, että se Holmes jonka minä tunnen on sisimmässään aina heikomman puolella. Minä muistan hyvin hänen ilmeensä ja eleensä esimerkiksi ujon neiti Hunterin tapauksessa, eikä mikään olisi kielinyt enempää syvästä myötätunnosta kuin ne katseet ja sekin, kuinka lempeästi Holmes piteli neiti Hunterin kättä kaiken sen mylläkän keskellä. Muistanette tarinan Kotiopettajattaren seikkailuna ja muistaakseni kirjoitin olleeni pettynyt, ettei tuosta suhteesta tullut mitään.
Itse asiassa minä vielä tänäkin päivänä ihmettelen kuinka välittömästi Holmes sivuutti nupullaan olevan romanssin kukinnot niistä mitään puhumatta. Minä kutsun sellaista miestä sokeaksi, joka ei epäröivän lemmen tunnustelevia merkkejä huomaa, vaikka silloin luulinkin Holmesin katsovan ohi neiti Hunterin surumielisten runosilmien kylmyyttään. Sittemmin olen muistiani koetellut ja olen nyt varma siitä, ettei rakkain ystäväni kuitenkaan välinpitämättömyyttään torjunut rakkautta, vaan hän eiuskaltanut siihen tarttua. Holmes oli tunnistanut Violet Hunterissa mahdollisuuden, sillä neiti Hunter ei peitellyt tuntojaan, eikä Holmesin olisi riittänyt kuin myöntää olevansa viehtynyt.
Pyöritän silmiäni ja huokaan syvään, koska muuta en voi.
Minä en usko, että naiset ovat tämän maailmankaikkeuden suurin mysteeri. Ehkä se meille miehille on kuitenkin helpompi tekosyy niellä, kuin oma kyvyttömyyden riepottelu. Holmeshan puhuukin naisista kuin jostain tuntemattomasta ulottuvuudesta! Irene Adlerkin on vain pelkkä koodinimi jollekin, mitä hän ei kai sitten edes halua ymmärtää. Toisaalta, ehkä Irene ei ole mikään parhain esimerkki, sillä hän todella oli omaa laatuaan, eikä hänen lävitseen voi katsoa naiseutta kokonaisuutena kuvan vääristymättä.
En minä olisi mustasukkainen, enkä millään tavalla katkera jos Holmes olisi nainut kauriinkasvoisen neiti Hunterin, tai kenen tahansa muun, jonka olen huomannut vähintäänkin pidättävän hänen mielenkiintoaan. Minun avioliittoni ei tuonut mitään muuta kuin hyvää elämääni, ja minä Holmesille Maryn kaltaisen karitsan soisin.
Minkäs sille sitten voi. Ei ole lempi helppoa tässä kuningattaren Englannissamme, joka kasvattaa tytöistä ja pojista toisilleen vieraita, ettei ammatikseen etsivä siihen ratkaisua löydä. Mikään muu ei ole helppoa kuin ystävyys veljesten kesken.
Onneksi minä sentään pidän hänestä huolta. Me olemme hyvät toisillemme ja minä sanon tämän silläkin uhalla, että ilkeät kielet ymmärtävät sen nurinkurisesti. Toivon, ettei kustantajani ole minulle vihollinen ja anna ylös rustattujen tuntojeni tuhota mainettani. Jos puhun liikaa, saa käsikirjoitustani yhä leikata ja muokata, jos todella olen sanonut jotain väärin, mutta älkää minun sieluani varjelko. Minä en välitä siitä enää niin puhtoisena.
Puhun sydämestäni sanoessani, että yksinkertaisesti olen vain niin tyytyväinen kaikkeen juuri tällä hetkellä.
FIN
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Conan Doyle kirja-canon
Ikäraja: K-11
Paritus: John Watson/Mary Morstan, Sherlock Holmes/Violet Hunter, John Watson/Sherlock Holmes
Tyylilaji: Oisko tää nyt sit jotain draamaa.
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kun minulle.
A/N: En muuten ole kirjoittanut uusia Sherlock Holmes -ficcejä viimeiseen kolmeen vuoteen. Tämä lähti siitä että Finfanfunissa edellisenä vuonna 2013 oli Sherlock Holmes-aiheinen joulukalenteri, johon ihan pyydettiin pykäämään jotain. Ajattelin että postaan tännekin kun suurin osa mun Holmes-ficeistä nyt tässä yhteisössä siitäkin huolimatta etten Livejournalissa nykypäiväni juuri yhtään pyöri. Öö. Pitäskö summarya tai jotain kirjuuttaa.... eh. Asiaa naisihmisistä ja ihmissuhteista?
Kauriista ja karitsoista
Tarkkasilmäisimmät lukijani lienevät jo huomanneet miten olen viitannut yhä vähemmän ja vähemmän varsinaiseen ammattiini lääkärinä, eikä tämä ole ollenkaan sattumanvarainen huomio. Olen todellakin vähentänyt viime aikoina klinikkatunteja sen minkä voin talouteni kestävyyden nimissä, mutta syy ei suinkaan ole uupumuksessa, sillä en kenties koskaan ole ollut yhtä pirteässä kunnossa! Myönnän toki, etteivät viimeiset vuodet ole olleet helppoja; ehkä muistanette melodramaattiset tapahtumat Reichenbachin putouksilla ja sitä seuranneet kurjuudet.
En missään nimessä kiellä olleeni kauan alamaissa. Rakkaimman ystäväni traaginen kuolonkamppailu - jota vielä silloin luulin totiseksi todeksi - painoi sydäntäni, mutta noiden aikojen raskaus iski vielä tuhatta syvemmin rakkaan vaimoni Maryn varsin äkillisen poislähdön myötä.
Oi Mary. Herrasmiehenä en ole raottanut tuntojani häntä kohtaan kovinkaan avoimesti sen jälkeen kun esittelin hänet Neljän merkin tapauksen yhteydessä. Osittain kieltäni on kannatellut sellainen siveellisyys, joka ei nuorena miehenä edes ollut perimmäisiä luonteenpiirteitäni, mutta tulkoon sanotuksi, ettei niin suloista karitsaa sovi kohdella barbaarimaisin ottein.
Pyydän anteeksi purkaustani jo etukäteen, sillä tiedän, että moni Strandin kaltaisenkin joutolehden lukijoista uskoo äärimmäiseen viileyteen tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ystäväni Holmesin sanoin, minä olen kuitenkin sydämestäni suuri romantikko. Minä todella jumaloin maata vaimoni jalkojen alla ja jos minusta aika jättää, löytyy hallustani vieläkin satoja hirvittävän huonoja säkeitä, joissa naisen kauneus rinnastuu milloin tähtiin ja kuuhun ja kuohuviin vesiin, mutta olkaa hyvät, älkääkä tuomitko minua typerykseksi vain sen takia, ettei rinnassani ole pelkkää graniittia.
Jos teidän on kuitenkin minua jostain moitittava, niin kutsukaa minua arkajalaksi. Empien minä menetin senkin ajan mikä meidän rakkaudellemme suotiin, sillä minä mielessäni minä nostin vaimoni pyhien joukkoon, enkä huomannutkaan kuinka pian minä unohdin, ettei Mary ollut mikään varpunen.
Kanssatoveri rakkaat, älkää uskoko jumalattariin. Uskokaa naisiin. Puhukaa heille, älkääkä pelätkö lihallista rakkautta, sillä emmehän me ihmiset pelkää lihallista vihaakaan, sitä mitä minä itse olen tappotantereilla nähnyt. Miten paljon enemmän minä olisin Marylle voinut hänen lyhyen elämänsä aikana antaa, ellen olisi aina ollut peloissani.
Jos kaikki tämä kuulostaa todella niin moraalittomalta vuodatukselta, niin antaa olla, ehkä kustantaja itse ymmärtää napsia pois sen mikä hänen hiushaituviaan kärventää. Minä vain toivoisin edes tällaisen pennin lehdykän sietävän leskimiehen tuntoja muutaman virkkeen verran.
Sikäli kun tämä liittyy siihen miksi minun valitettavasti on myös kerrottava, etten liiemmin viitsi ottaa kontolleni enää uusia potilaita vakituisteni lisäksi. Pakeilleni olisi tyrkyllä jos jonkinmoista, onpa minulle jopa ehdotettu oman praktiikan pystyttämistä, mutta sen jälkeen kun muutin takaisin tuttuun huoneistoon tänne Baker Streetille päätin, etten enää viitsi päästää eteeni osuvia mahdollisuuksia kaihoisasti huokailemalla karkuun.
Sitä paitsi Holmes on lisääntyneestä kotona viihtymisestäni selvästi ihastunut, vaikkei edelleenkään nouse ylös vuoteesta rouva Hudsonin pakottamatta. Pahoittelen alakerran väkeä osoitteessa 221A kaikesta siitä räksytyksestä mikä Holmesista ja rouva Hudsonista kaikenaikaa irtoaa.
Enpä ole itsekään ikinä välittänyt varhaisista aamuista, mutta Holmes totisesti on tehnyt patalaiskuudesta omanlaistaan taidetta. En edelleenkään ymmärrä miksi piipputupakan säilyttäminen persialaisessa tohvelissa on niin auttamattoman tärkeää, mutta minua itseäni huvittaisi, jos en joutuisi joka aamu kävelemään olohuoneeseen veitsellä leikattavan savuseinämän lävitse sekasortoisen tavaramiinakentän keskitse aamiaiselle. Herään itsekin aina myöhään, mutta poikkeuksetta Holmes on aina sammahtanut loppuun asti uupuneena sohvalle. Jos hän on unohtanut vetää aamutakin päällensä, minä heitän yöpaidan päälle viltin ja viritän takkaan tulen hyisimpinä aamuina.
Juuri tämä Holmesille tyypillinen ailahtelevuus, ellen sanoisi jopa kiukkuisuus, on yksi merkittävimpiä syitä sille miksi minä katson nykyisin paremmaksi päivystää Baker Streetilla ennemmin Lontoon klinikoissa odotellen nuhakuumepotilaita. En nyt tietysti halua korostaa itseäni liikaa, mutta tuskin olen väärässä väittäessäni, että näiden ällistyttävän suosituiksi osoittautuneiden selostuksieni takia Sherlock Holmesin aivoilla ja kyvyillä oli vähintäänkin nelinkertaisesti enemmän kysyntää kuin aivan tuttavuutemme alkuaikoina. Valitettavasti tosin etsivän itsensä mielenkiinto ei ollut kasvanut samassa suhteessa.
Holmes on tosin myös yhdessä asiassa oikeassa - kuuluisuus ei ole lisännyt mielenkiintoisten tapausten määrää mitenkään mainittavasti, mutta sitä vastoin kaiken maailman jonninjoutavia juoksutuksia olisi kolmetoista tusinaa kohti. Joinakin päivinä Holmesia ei saa pakottamallakaan ottamaan vastaan yhtään asiakasta, vaan hän saattoi leikkiä kemistisetillään, tai pahempaa, soittaa viuluaan väkivaltaisesti hätää kärsivän vieraan vuodatuksen päälle. Se ei ymmärrettävistä syistä ollut järin rakentava ratkaisu.
Mutta minua ei suinkaan haitannut kuunnella. Itse asiassa, juuri mikään ei minusta ole koskaan ollutkaan niin mielenkiintoista, kuin aivan tavallisten ihmisten elämät ja ongelmat. Siinä suurin syy minkä takia lääkäriksi itseni luinkin jos totta puhutaan, vaikkei nuori John Watson-parka osannut yliopistoon hakeutuessaan arvata, ettei parantajantie välttämättä vie suloiseen pikku maalaismökkiin jossain Essexissä, vaan sitä saattaa joutua kaukomaille paikkaamaan avohaavoja kipeiden kurkkujen sijasta.
En kuitenkaan valita, ei minun elämäni ole ollut sen huonompi, ja mitä vähemmän Holmesin tarvitsi kuunnella hänen näkökulmastaan tyhjänpäiväisiä arkipäiväisyyksiä sen parempi.
Me sovittelimme varsin vaivattomasti ja liiempiä keskustelematta rutiinin, jossa minä yksin otan vastaan Baker Streetille tasaisena virtana saapuvat ihmiskohtalot ja lainaan heille korvaani. En ole ehkä Holmesin veroinen päättelijä, en liene samalla mitta-asteikollakaan, mutta yllättävän moni asia selviää kuin selviääkin ihan vain muutamilla kaikkein yksinkertaisimmista Holmesin päähäni pinttämistä metodeista.
Tärkein oli ehdottomasti tapahtumien kertaaminen mitään lisäämättä tai mitään pois jättämättä. Osaan kysyä myös tarkkaavaisia tähdentäviä kysymyksiä, vaikken toki ehkä osaa kiinnittää huomiota ihan niin merkillisen terävästi kuin mitä etsivänero itse.
Siinä missä Holmes on aina suhtautunut vieraisiinsa ennen kaikkea kyllästyneesti ja jopa ylimielisesti, elleivät he heti sytyttäneet hänen mielenkiintoaan, niin minulla on sietokykyä tyhjäkäynnillekin. Minusta oli vallan mukava pyytää rouva Hudsonia keittämään kupposet teetä ja rauhoitella kiihkeitä nuorukaisista tai sitäkin useammin ahdinkoon ajettuja nuoria naisia muutamilla lempeillä sanoilla, joita Holmesista ei olisi saanut irti rutistamallakaan.
On tietysti totta, että kohteliaisuudella ja vaatimattomuudella on tapana haitata kaikkein suoraviivaisinta totuutta... mutta totta puhuen, suurin osa tavallisia ihmisiä kiusaavista solmuista selviää vain puhumalla asiat auki.
Ette edes uskoisi kuinka monta kertaa itku on vaihtunut helpottuneeseen nauruun kun asiakas itse keksii ongelmaansa ratkaisun teekuppi kätösissään, eikä minun tarvinnut muuta kuin kehottaa aloittamaan alusta. Ihmismieli on siitä hassu, että se ei tarkastele edes omaa eloaan kronologisessa järjestyksessä. Sitä voi kuvitella ymmärtävänsä oman lähipiirinsä tapahtumia, mutta usein järkytys ja epätoivo sekoittaa pasmat niin täydellisesti, että kuvion näkemiseen tarvitsee jonkun ystävällisen ulkopuolisen antamaan hyviä neuvoja.
Väitän olevani ehdottomasti parempi olkapää, kuin välttämättä salaisuuksien paljastaja.
Ah, niin Holmeshan piikittelee minua tietenkin siitä, että kahvittelen nuoria nättejä neitejä nimenomaan kahvitellakseni nuoria nättejä neitejä epäpuhtoisin mielin, mutta minä jätän hänen leukailunsa omaan arvoonsa. Jos sattuu niin, että Baker Streetille tulee oikea yli ymmärryksen menevä tapaus, minä hyvin nopeasti ja mieluusti tuon sen Holmesin tietoon. Minua ei vaivaa sellainen ylpeys, joka pakottaisi kilpailemaan Holmesia vastaan, sillä siinä taistossa jäisin auttamatta toiseksi. Jos tapaus vaatii etsivää niin etsivän se saa, mutta pienempiäkin pähkinöitä tätä nykyä Baker Streetillä pureksitaan.
Järjestelymme on ehdottomasti parantanut koko huushollin päiväjärjestystä, sillä minulla on mielekästä tekemistä ja Holmes saa vapaasti leikkiä kemistiä yläkerrassa. Turhautuminen ja masentuneisuus on ainakin puoliintunut, vaikken tietysti parhaalla tahdollanikaan voi väittää, etteikö kotiamme välillä valtaisi kurjuuden musta pilvi. Ystäväni on vain sellainen ja minä olen Holmesin ailahteluihin tottunut, vaikken niistä nautikaan ja minuun sattuu katsella auttamatonta ahdinkoa.
Ja minua hän kehtaa haukkua romantikoksi! Ja pyh, mitä muuta tuollainen teatraalisuus edes on, kuin romantisointia parhaimmillaan, vaikka puhutaankin negatiivisista tunteista positiivisten sijaan.
Minua sitä paitsi hieman harmittaa, etten sanoisi jopa ärsyttää, miten yksioikoisesti Holmes nimittelee minua naisväen takia hupsuksi - aivan kuin häntä ei muka kauniimman sukupuolen viehätys koskaan olisi vaivannut! Ja kattia kanssa, ehkä tuo olisi mennyt läpi joskus ystävyytemme alkuaikoina, mutta tuota hän saa yrittää kovemmin. Jos minä olen kasvanut näkemään omat heikkouteni, niin totta minä näen ne läheisimmässä toverissanikin, sikäli kun vaikeutemme ovat pohjimmiltaan sukua toisilleen.
Minä myönnän kernaasti nostaneeni Maryn sellaiselle jalustalle, jolle hän ei missään nimessä halunnut. Hän etsi minusta miestä johon tukeutua, mutta minä pidin etäisyyteni liiasta kunnioituksesta ja pelostakin, kuin oma vaimoni olisi mennyt muka rikki pelkästä intohimoisesta ajatuksesta.
Ja samaa minä sanon Holmesista piru vie!
Hän se tietysti puhuu ennemmin loukkaavasti ja vähätellen, ei nyt ainoastaan naisista, vaan ihmisistä ylipäätänsä, mutta miksi silti hänen itsensä valitsemista tapauksista niin moni auttaa viime kädessä kohtalon kurittamia naimattomia neitoja? Minä näen miten hänen sydämensä sulaa ahdistukselle ja oli hän miten piittaamaton tahansa, ei hän koskaan kohdellut oikeasti huonoon asemaan ajautuneita surkuja tahallisella julmuudella. Hän saattoi olla kärsimätön toki, ehkä harkitsematon sanoissaan, mutta kertaakaan en ole nähnyt hänen vähättelevän nuoren naisen kipua samalla tavalla kuin hän nakkelee niskojaan rahalle tai Mycroftille.
Kutsukaa sitä sitten aavistukseksi, jos se teitä helpottaa, niin minusta ystäväni mielenlaadusta kertoo kuitenkin merkittävän paljon miten helposti hän ottaa hoitaakseen useimmiten täysin maksukyvyttömien tyttösten tapauksia mielenkiinnon varjolla. Minä voin vaikka vannoa, että se Holmes jonka minä tunnen on sisimmässään aina heikomman puolella. Minä muistan hyvin hänen ilmeensä ja eleensä esimerkiksi ujon neiti Hunterin tapauksessa, eikä mikään olisi kielinyt enempää syvästä myötätunnosta kuin ne katseet ja sekin, kuinka lempeästi Holmes piteli neiti Hunterin kättä kaiken sen mylläkän keskellä. Muistanette tarinan Kotiopettajattaren seikkailuna ja muistaakseni kirjoitin olleeni pettynyt, ettei tuosta suhteesta tullut mitään.
Itse asiassa minä vielä tänäkin päivänä ihmettelen kuinka välittömästi Holmes sivuutti nupullaan olevan romanssin kukinnot niistä mitään puhumatta. Minä kutsun sellaista miestä sokeaksi, joka ei epäröivän lemmen tunnustelevia merkkejä huomaa, vaikka silloin luulinkin Holmesin katsovan ohi neiti Hunterin surumielisten runosilmien kylmyyttään. Sittemmin olen muistiani koetellut ja olen nyt varma siitä, ettei rakkain ystäväni kuitenkaan välinpitämättömyyttään torjunut rakkautta, vaan hän eiuskaltanut siihen tarttua. Holmes oli tunnistanut Violet Hunterissa mahdollisuuden, sillä neiti Hunter ei peitellyt tuntojaan, eikä Holmesin olisi riittänyt kuin myöntää olevansa viehtynyt.
Pyöritän silmiäni ja huokaan syvään, koska muuta en voi.
Minä en usko, että naiset ovat tämän maailmankaikkeuden suurin mysteeri. Ehkä se meille miehille on kuitenkin helpompi tekosyy niellä, kuin oma kyvyttömyyden riepottelu. Holmeshan puhuukin naisista kuin jostain tuntemattomasta ulottuvuudesta! Irene Adlerkin on vain pelkkä koodinimi jollekin, mitä hän ei kai sitten edes halua ymmärtää. Toisaalta, ehkä Irene ei ole mikään parhain esimerkki, sillä hän todella oli omaa laatuaan, eikä hänen lävitseen voi katsoa naiseutta kokonaisuutena kuvan vääristymättä.
En minä olisi mustasukkainen, enkä millään tavalla katkera jos Holmes olisi nainut kauriinkasvoisen neiti Hunterin, tai kenen tahansa muun, jonka olen huomannut vähintäänkin pidättävän hänen mielenkiintoaan. Minun avioliittoni ei tuonut mitään muuta kuin hyvää elämääni, ja minä Holmesille Maryn kaltaisen karitsan soisin.
Minkäs sille sitten voi. Ei ole lempi helppoa tässä kuningattaren Englannissamme, joka kasvattaa tytöistä ja pojista toisilleen vieraita, ettei ammatikseen etsivä siihen ratkaisua löydä. Mikään muu ei ole helppoa kuin ystävyys veljesten kesken.
Onneksi minä sentään pidän hänestä huolta. Me olemme hyvät toisillemme ja minä sanon tämän silläkin uhalla, että ilkeät kielet ymmärtävät sen nurinkurisesti. Toivon, ettei kustantajani ole minulle vihollinen ja anna ylös rustattujen tuntojeni tuhota mainettani. Jos puhun liikaa, saa käsikirjoitustani yhä leikata ja muokata, jos todella olen sanonut jotain väärin, mutta älkää minun sieluani varjelko. Minä en välitä siitä enää niin puhtoisena.
Puhun sydämestäni sanoessani, että yksinkertaisesti olen vain niin tyytyväinen kaikkeen juuri tällä hetkellä.
FIN