101119
Viisisataa viisikymmentä ulkkariopiskelijaa, pitkälti afrikasta ja aasiasta mutta myös euroopasta, pakataan viiteentoista bussiin ja ajetaan neljän tunnin päähän kiipeämään pari tuntia vuorta. Heidät laitetaan hotelliin nukkumaan, herätetään aamulla parilla puhelinsoitolla, siirretään kävelemään bambumetsään pariksi tunniksi, viedään syömään paikkaan jossa kaikki kannetaan valmiiksi eteen, ja ajetaan takaisin Shanghaihin.
Koulun luokkaretki jee!
Edellisenä päivänä A-luokan opettaja soittaa. Hän kertoo, että bussit Anji:hin lähtevät konserttisalin edestä. Kukaan muu A-luokan oppilas ei ollut ymmärtänyt oikein - jokainen kertoi minulle eri paikan, tai sanoi ettei tiedä. Lähetin siis viestin heille eteenpäin.
Aamulla ostan aamiaista kojusta, ja samalla pyydän sellaisen eräälle ei-kiinaa-puhuvalle italialaiselle. Hän ei arvosta ruokaansa vaan heittää sen roskiin. Nakki-vihanneslettu on lemppariaamiaisiani, en ymmärrä!
Löydän bussimme. Siinä on noin 40 afrikkalaista, sekä meidän luokaltamme paikalle ilmestyneet kymmenisen aasialais-eurooppalaista. Luokkamme jäsenistön paikantaminen on hieman hankalaa, soittelemme useita puheluita, kunnes kaikki ovat hereillä ja saapuneet bussille.
Meidät ajetaan järjestetyn ruokailun kautta vuorelle. Ruokailu on järjestetty niin, ettei kukaan voi erehtyä: mene oman numerosi pöytään, syö se mitä pöytään kannetaan, palaa bussiisi. Kiinalaiseen tapaan ruuat tulevat pöydän keskelle, josta jokainen voi ottaa jokaiselta ruokalajilautaselta omaan kuppiinsa. Jos ruokalaji oli toisella puolella pöytää, tässä ravintolassa oli lasiympyrä pöydän keskellä, jota pyörittämällä sai sen lähemmäksi itseään. Ruokailun kuluessa tyhjät astiat viedään pois, ja tilalle tulee uusia ruokalajeja. Kuppiin otetaan riisiä, ja sen päälle otetaan puikoilla tai lusikalla sitä mitä sattuu haluamaan: luista kanaa, kalaa, vihanneksia, tofua, kananmunahyydykettä, katkarapuja, maissia, naudanlihaa, bambunversoja, munakoisoa, sekä niiden kastikkeita.
Lempi-ihmiseni luokaltamme on 19vee saksalaispoika. Hyvin vaaleahiuksinen, vahvat saksalaiset piirteet. Hän on vakavissaan opiskelun suhteen, saksalaiseen tapaan järjestelmällinen ja asiallinen kuten usein suomalaiset, mutta innostuvampi ja mukautuvampi. Häntä on helppo ymmärtää, lisäksi ei ole mitään ihastumisvaaraa kumpaankaan suuntaan, eli kaverisuhde on mutkaton ja luotettava. Hänen englantinsa on erittäin hyvää, puhumaani kiinaa hän ymmärtää aika hyvin, hän lisäksi osaa puhua perusasioita.
Ranskalaispoika, pitkä ja tummasilmäinen, puoliksi korealainen vaikkei se näykään, on hieman hankalampi tapaus. Hänestä ei ota selkoa, onko hän tosissaan vai heittääkö läppää, todennäköisesti kumpaakin. Hänen englantinsa on niin ja näin, usein hän puhuu ranskaa tai espanjaa, joiden ymmärtämistasoni on vielä suhteellisen matala. Kiinankielentaito on vielä aika aluillaan. Hän flirttailee ja heittää läppää avoimesti, on arvaamaton ja touhukas, ihastuttavan ja rasittavan rajalla keikkuen.
Porukkaamme liittyi usein myös madagaskarilaispariskunta, Kevin ja Laetizia. Kevin on mukava ja leikkisä, Laetizia hiljaisempi ja vakavampi, mutta valmis kokeilemaan uusia asioita ja tulee mukaan. Leatizia, puoliksi kiinalainen, on kaunis, Kevin on komea. He ovat lähes aina yhdessä, nukkuvat ja syövät ja käyvät koulussa. Jos näen jomman kumman yksin, hän todennäköisimmin parhaillaan etsii toista. He puhuvat ranskaa ja aika hyvin englantia. Kiina on heille totaalista hepreaa.
Luokkamme aktiivisempia jäseniä, eli siis käy koulussa ja on siten myös ilmestynyt retkelle, on myös tosissaan opiskeleva nuori mongolialaispoika, joka usein kysyy minulta apua. Myös 18 vee venäläistyttö kyselee usein. Hän on kaunis, nuori, hyvin laiha, ei erityisen terävä ja tottunut saamaan aina kaiken, mutta silti hyväntahtoinen, ystävällinen ja kiinnostunut. Japanilainen arkkitehti on hiljainen, keskustellessamme hän sekoittaa huonoa kiinaa huonoon englantiin, mutta kuitenkin ymmärtää kumpaakin kieltä suhteellisen hyvin. Keski-ikäinen espanjalaisnainen on täynnä kysymksiä ja jatkuvasti pihalla, mutta kuitenkin hymyilevä. Kauniimpi 18v kazakstanilaistyttö pitää aina naamallaan myrtynyttä ilmettä. Hän puhuu hieman englantia, ei puhu kiinaa. Hän on kuitenkin keskusteltaessa ihan mukava ja kommunikoi, todennäköisesti hän on vain niin nuori ja eksynyt. Usein hänen vierellään on c-luokan 23v kazakstanilais-jalkapalloilijapoika. Hän on ehkä serkku tai jokin sukulainen, mutta usein he nojailevat toisiinsa ja pitävät toisiaan kädestä, puhuvat kazakstania ja ovat muutenkin yhdessä. Uskoakseni he saavat tukea toisistaan. Toinen kazakstanilaistyttö on hyvin sympaattinen, kovasti panostaa kiinan puhumiseen, vaikka se hankalaa olisikin, sekä suhtautuu iloisesti tai leikkisän valitellen asioihin. Kazakstanilaiset osaavat puhua venäläisten kanssa venäjää.
Päivä kuluu hyvin vuorella, se on kaunis ja kuuluisa bambuistaan. Kiinalainen sanonta kauniista maisemasta on ”you shan you shui”, eli ”on vuorta on vettä”. Illalla luokastamme suurin osa siirtyy syömään. Koska menua ei ole englanniksi, minä saan ensiksi lukea kiinankielisen menun, koittaa kääntää olennaiset osat, ja sen jälkeen tulkata tarjoilijalle kaikkien toiveet: pelkästään vihanneksia, jotain kanaa riisillä, jotain täyttävää ja lihaista, jne. Töissä olen oppinut ruokien merkeistä tärkeimmät, sekä osaan mm. sanoa sprite kiinaksi, xue bi! Tarjoilija ei meinaa uskoa, kun pojat tilaavat kukin kaksi ruokalajia. Täällä ateriat ovat liian pieniä isoille ihmisille : ) .Ruuan jälkeen menemme laulamaan karaokehuoneeseen, jossa saan ensin selvittää kahden eri paikan hinnat ja ehdot, sekä sen jälkeen keskustella henkilökunnan kanssa eteentulevista teknisistä ongelmista - toinen mikrofoni toistaa ääntä epätasaisesti, laulunvalintaruutu on jumittunut, äänentoisto on liian hiljainen.
Ulkona tapaamme kiinalaisia, jotka innostuneena kiinankielentaidostamme puhuvat minulle, saksalaiselle ja ranskalaiselle. Ymmärrän heitä yllättävän hyvin, koska olen kuunnellut tarpeeksi etelänihmisten puhetta.
Hotelli on upea neljän tähden hotelli. 50 kuailla eli noin kuudella eurolla koko matka, bussi, hotelli ja ruuat! Olen yllättynyt laadukkuudesta. Sänky on pehmeä, nukun syvästi kuin tukki, aamulla herään niin syvästä unesta, ettei minulla ole herätessäni aavistustakaan, missä olen, tai kummalle puolelle pitäisi nousta. Netti on ilmainen ja nopea, suihkusta tulee kuumaa vettä. Lähdön jälkeen huoneeseen unohtunut paitani kiikutetaan perässäni bussiin asti.
Seuraavana päivänä kävelemme bambumetsässä, keskustelen erään oppaan kanssa pitkään bambujen lajityypeistä ja kasvuominaisuuksista. Olen yllättänyt jälleen kerran siitä, kuinka paljon kykenen ymmärtämään puolipäätellen ja kääntäen sitten omalle helpolle sanastolleni varmistaakseni, että olen ymmärtänyt oikein: ”bambujen maanalaiset osat tappavat muut puutyypit. Kirjoitatte jokaiseen puuhun syntymäajan, ja sitten vanhat kuusivuotiaat puut pistätte rikki. Niistä sitten voi tehdä tuoleja ja pöytiä”.
Pidän metsistä. Turistipolkukierroksen jälkeen, kun oppaat eivät katso, jätän porukkamme ja poikkean kivetyltä polulta. Kiipeän kiviaidan yli teenkasvatuspuutarhaan, jonka keskellä on paviljonki. Menen kauemmaksi, ylitän puun avulla piikkilanka-aidan, kierrän mutaojan, hypähdän ja jalkani juoksevat ylös pehmeää, joustavaa maata, mukaillen koloja ja kiviä. Hetkeksi pääsen pois, metsään yksin seisomaan, vain minä, lehtinen multainen maa ja sileitä, kapeita bambuja silmänkantamattomiin. Sama vihreän sävy toistuu eri tummuusasteissa. Tämän takia en ole valokuvausihminen. Koska kuvat ovat kuvia, mutta tämä tunne, minä ja paikka, se on todellinen, se on voimakas, se jää mieleeni.
Sitten tajuan hiljaisen äänen olevan ranskalaisen huuto, hän huutaa nimäni. Palaan takaisin ihmisten ilmoille, vaatteet likaisena. Kiinalainen hämähäkinseitti on huomattavasti suomalaista kestävämpää ja paksumpaa.
Bussissa melkein kaikki nukkuvat. Kerran herään siihen, että eräs afrikkalainen on tullut kuvaamaan nukkuvia blondeja, minua ja venäläistyttöä. En jaksa häiriintyä, vaan suljen silmäni uudelleen. Osan matkasta onnistun nukkumaan, muuten katson maisemaa ja imen sitä sisääni. Peltoja, ruuantekoa, tehtaita, tavarantekoa, taloja, asumista. Puolen tunnin metsämaiseman jälkeen on maaseutua tuntikaupalla, välillä pienempiä kaupunkeja. Maaseutu loppuu ja tunnin ajan on vain suurkaupunkia sekä teitä kolmessa eri tasossa, ylittäen taloja ja alittaen toisia teitä.
Autan erästä afrikkalaista asentamaan kiinalaisen ohjelman koneelleen. Tulee kahta eri virheilmoitusta. Yllätyksekseni osaan lukea merkkejä kummastakin tarpeeksi osatakseni korjata virheet: sarjanumero on virheellinen, sekä tiedostoa ei löydy haetusta paikasta.
Huomenna menen kirjastoon opiskelemaan. Iltapäivällä tulee kiinalainen tyttökaverini koululle. Soitan Jiang Feille, hän kertoo valmistuneensa tänään, maanantaina hän menee poliisiasemalle töihin. Minulla on nyt siis kaverinani ihkaoikea Shanghain poliisi!