Siskolle
Suvilla ei ole netti toiminut taas pariin päivään. Sitä huomaa istuvansa koneen ääressä ja miettivänsä että 'höh. mitäs nyt sitten muka'
Salavihkaa meistä on tullut ihan kauhean läheiset, emotonaalisessa mielessäkin. Ollaanhan me aina oltu läheiset, ihan pienestä asti. Tottakai, kun ihan kaikki tehtiin yhdessä, ei ollut niin muita kavereita. Eikä tarvinnut olla.:) Ei kukaan ymmärtänyt silloinkaan niin kuin Suvi, ja Jupikin tietty, meidän tyhmiä leikkejä, palloja ja pehmoleluja. Meillä oli pehmoillekin lempinimiä mistä kukaan muu ei tajunnut mitään, ja ihan omia sanoja, lyhenteitä jne.. ja Iso Kivi :) Sitä ei koskaan oo kavereille sillä lailla näytetty. Tai on, mutta ei ne ole päässyt siihen hommaan sisälle.
Suvi on aina tiennyt enemmän kuin muut. Se alkoi ehkä kutosella, silloin kun sain Tuomakselta sen rannerenkaan (joka muuten on tallessa vieläkin <3). Muille sanoin, että löysin sen. Suville ei tarvinnut sanoa yhtään mitään, se vaan tiesi. Silloin jo.
Sitten joskus kun olin kasilla tai ysillä, tuli vähän semmonen kausi että kumpikin teki omia juttujansa enemmän, mulla oli seurakunta ja Suvilla Niksulan kaverit joita mä en niin tuntenut.
Sitten kun mä aloin seurustella Jaakon kanssa, lähentyminen taas alko. Suville mä ihan ensimmäisenä kerroin siitäkin, että me mentiin kihloihin. :)
Ehkä isoin juttu oli se yks kesä, olisko ollut juhannus (?) kun me puhuttiin puhelimessa, itkettiin molemmat sitä että äiti oli taas humalassa. Siitä lähtien me ollaan avauduttu enemmänkin, ja varsinkin sitten kun mese tuli hommattua molemmille, niin suunnilleen joka päivä ollaan juteltu.
Ja tämä kesä oli ihan mahtava, kun ensin Suvi oli täällä meillä ja sitten me oltiin siellä, toukokuusta elokuuhun melkein koko ajan yhdessä, ihan huippua <3 Sen jälkeen on tullut vielä enemmän 'riippuvaiseks' toisesta, heti jos menee päiväkin ettei ehdi jutella niin on ihan ontto olo.
Yöllä sitä sitten aloin miettiä, kun Suville vielä viestiä pistin, että on oikeasti ihan mahtavaa kun on tuommoinen sisko. Meillä on niin samanlaiset lähtökohdat, ja muutenkin tuntuu että me ollaan koko ajan vaan samanlaisempia, että ajatusten vaihtaminen on äärettömän helppoa. Ja sitten mietin, että kaikilla ei ole niin hyvin. Ja että niin helposti sitä pitää itsestäänselvyytenä asioita, jotka on kaikkea muuta kuin sitä.
Kc:ssä oli semmoinen topikki, kuin "Mitä tekisit tänään, jos saisit tietää kuolevasi huomenna", ja siitä aloin sitten miettiä, että jokainen päivä voi ihan oikeasti olla se viimeinen. Ja että oikeasti pitäisi voida mennä nukkumaan niin, että mikään ei harmittaisi vaikkei enää heräisikään. Tämä olisi yksi niistä asioista, jotka tekemättä jäädessään jäisivät harmittamaan, joten tässä se nyt on.
Suville, sitten kun joskus pääset tämän lukemaan: Olet rakas, valtavan rakas, ja nämä rivit ovat vain valju varjo siitä kaikesta mitä sä oikeasti merkitset. <3
Oikeasti. Älä _ikinä_ unohda sitä.
Salavihkaa meistä on tullut ihan kauhean läheiset, emotonaalisessa mielessäkin. Ollaanhan me aina oltu läheiset, ihan pienestä asti. Tottakai, kun ihan kaikki tehtiin yhdessä, ei ollut niin muita kavereita. Eikä tarvinnut olla.:) Ei kukaan ymmärtänyt silloinkaan niin kuin Suvi, ja Jupikin tietty, meidän tyhmiä leikkejä, palloja ja pehmoleluja. Meillä oli pehmoillekin lempinimiä mistä kukaan muu ei tajunnut mitään, ja ihan omia sanoja, lyhenteitä jne.. ja Iso Kivi :) Sitä ei koskaan oo kavereille sillä lailla näytetty. Tai on, mutta ei ne ole päässyt siihen hommaan sisälle.
Suvi on aina tiennyt enemmän kuin muut. Se alkoi ehkä kutosella, silloin kun sain Tuomakselta sen rannerenkaan (joka muuten on tallessa vieläkin <3). Muille sanoin, että löysin sen. Suville ei tarvinnut sanoa yhtään mitään, se vaan tiesi. Silloin jo.
Sitten joskus kun olin kasilla tai ysillä, tuli vähän semmonen kausi että kumpikin teki omia juttujansa enemmän, mulla oli seurakunta ja Suvilla Niksulan kaverit joita mä en niin tuntenut.
Sitten kun mä aloin seurustella Jaakon kanssa, lähentyminen taas alko. Suville mä ihan ensimmäisenä kerroin siitäkin, että me mentiin kihloihin. :)
Ehkä isoin juttu oli se yks kesä, olisko ollut juhannus (?) kun me puhuttiin puhelimessa, itkettiin molemmat sitä että äiti oli taas humalassa. Siitä lähtien me ollaan avauduttu enemmänkin, ja varsinkin sitten kun mese tuli hommattua molemmille, niin suunnilleen joka päivä ollaan juteltu.
Ja tämä kesä oli ihan mahtava, kun ensin Suvi oli täällä meillä ja sitten me oltiin siellä, toukokuusta elokuuhun melkein koko ajan yhdessä, ihan huippua <3 Sen jälkeen on tullut vielä enemmän 'riippuvaiseks' toisesta, heti jos menee päiväkin ettei ehdi jutella niin on ihan ontto olo.
Yöllä sitä sitten aloin miettiä, kun Suville vielä viestiä pistin, että on oikeasti ihan mahtavaa kun on tuommoinen sisko. Meillä on niin samanlaiset lähtökohdat, ja muutenkin tuntuu että me ollaan koko ajan vaan samanlaisempia, että ajatusten vaihtaminen on äärettömän helppoa. Ja sitten mietin, että kaikilla ei ole niin hyvin. Ja että niin helposti sitä pitää itsestäänselvyytenä asioita, jotka on kaikkea muuta kuin sitä.
Kc:ssä oli semmoinen topikki, kuin "Mitä tekisit tänään, jos saisit tietää kuolevasi huomenna", ja siitä aloin sitten miettiä, että jokainen päivä voi ihan oikeasti olla se viimeinen. Ja että oikeasti pitäisi voida mennä nukkumaan niin, että mikään ei harmittaisi vaikkei enää heräisikään. Tämä olisi yksi niistä asioista, jotka tekemättä jäädessään jäisivät harmittamaan, joten tässä se nyt on.
Suville, sitten kun joskus pääset tämän lukemaan: Olet rakas, valtavan rakas, ja nämä rivit ovat vain valju varjo siitä kaikesta mitä sä oikeasti merkitset. <3
Oikeasti. Älä _ikinä_ unohda sitä.