Zagreb
Lahdimme Zagrebiin junalla kuudelta aamulla ja olimme perilla vahan kahdentoista jalkeen. Olen tahan asti matkustanut yojunilla, joten nyt oli mukava katsella maisemiakin. Balaton-jarvi oli suuri, matkan varrella paljon maissipeltoja ja minulle tuntemattomia vehreita puita. Meilla oli kahdestaan kuuden hengen osasto junassa. Torkuimme aluksi, ja pian matkatoveri heratti minut hadissaan: hanen kasilaukkunsa, jossa oli kaikki, oli havinnyt. Han oli kurottautunut viereensa lattialle ottamaan siita jotain, mutta se ei enaa ollut siina. Laukku loytyi pian osastomme vieresta junan kaytavalta. Mietimme eri teorioita, miten se olisi joutunut sinne, mutta ainoaksi realistiseksi mahdollisuudeksi jai, etta joku olisi tullut pikku osastoomme, ottanut laukun ja vienyt sen kaytavalle. Laukussa oli muun muassa kallis kamera, lompakko, passi ja kannykka, mutta mitaan ei ollut viety (eika lisatty, senkin tarkistimme). Jai mysteeriksi, miksi nain. Laitoimme osaston oven lukkoon loppumatkaksi.
Rajalla juna tutkittiin perinpohjin, passit tarkastettiin kolmesti ja viela matkaliput paalle. Aiemmin en olekaan paassyt uutta passiani nayttamaan, koska olen matkustanut EU:n ja Schengenin sisalla. Ensimmaisessa passintarkastuksessa annoin vahingossa eurosetelini passin sisalla. Naytti minusta tokerolta lahjomisyritykselta omalta taholtani. Zagrebin asemalaiturillakin oli vastassa 15 poliisia.
Ensimmainen nakyma asemalta astuessa oli auringonpaisteessa kylpeva pastellinvarinen kaupunki ja taustalla vaikuttava vuori. Tama ei mikaan kovin iso paikka ole. Koska taalla oli eilen jalkapalloa, Kroatia vastaan Englanti, molempien puolien aanekkaasti laulavia jalkapallofaneja on paljon, ja siksi myos poliisit: kroatialaispoliisit, brittibobbyt, aseistetut erikoisjoukot, poliisihelikopterit. Eilen ihmiset tayttivat kadulla lukuisat terassit, joissa oli oma screen. Kroatia havisi 4-1. Lahdin sen jalkeen majapaikkaani nakematta mitaan levottomuuksia. Ehka niita ei ollut.
Kavimme eilen yliopiston ruokalassa syomassa. Matkatoveri on opiskellut taalla, joten han tietaa kuviot. Han oli lainannut kaverinsa siskon opiskelijakortin. Kuvassa ei ole haneen vahaakaan yhdennakoisyytta, mutta kaikki kuulemma kayttavat vaaria kortteja eika niita edes katsota. Kuvio meni juuri niin. Han valitsi ruokansa, mina omani (paaruoka, keitto, leivos, mehu, salaatti, banaani, leipa), han sanoi, etta tama kortti molemmista, ja niin molemmat maksoivat ruoastaan joitain kunia, alle euron. Samalla reissulla sitten vanha kunnon Nokia 3310:ni havisi, ja kun siihen on yritetty soittaa, se on kiinni. Koska akku ei ollut lopussa, joku on siis sen sammuttanut. Eipa paase mun kortilla soittelemaan sentaan. Tilannetta vaikeuttaa nyt yhteydenpitovalineen ja heratyskellon menetys. Kismittaa, mutta eihan tama maailmanloppu ole. Numerotkin saan takaisin kotona, minulla on siella edellinen sim-kortti.
Taalla muuten juha tarkoittaa keittoa.
Zagrebilaiset ovat olleet herttaisia ja ystavallisia. Majailen paikallisen jongloori-tulennielija-klovni-akrobaatin luona. Nukkumapaikkani on minua hieman hermostuttavasti kaiteeton parvisanky, jonne mennaan ylos ja alas koyden avulla. Olen nukkunut siella jo kahdesti enka viela pudonnut, joten eikohan se ihan hyvin mene. Isanta kuuntelee mielellaan Suomi-aiheisia ja suomalaisia kappaleita, muun muassa Porilaisten marssia ja humppaa, ja haluaa jarjestaa Suomi-teemaiset juhlat tassa taallaoloaikanani. Han kysyi minulta neuvoa ohjelman suhteen; onko jotain peleja tai leikkeja, joita suomalaiset harrastavat juhliessaan? Minulle tuli ainoana ohjelmanumerona mieleen vain tauoton ryyppaaminen. Ehdotin kylla silmat savusta vetisten, etta Suomi-juhlissa sitten tupakoidaan ulkona. Niin tehdaan Suomessa! Tama ei herattanyt kuulijoissa innostusta.
Rajalla juna tutkittiin perinpohjin, passit tarkastettiin kolmesti ja viela matkaliput paalle. Aiemmin en olekaan paassyt uutta passiani nayttamaan, koska olen matkustanut EU:n ja Schengenin sisalla. Ensimmaisessa passintarkastuksessa annoin vahingossa eurosetelini passin sisalla. Naytti minusta tokerolta lahjomisyritykselta omalta taholtani. Zagrebin asemalaiturillakin oli vastassa 15 poliisia.
Ensimmainen nakyma asemalta astuessa oli auringonpaisteessa kylpeva pastellinvarinen kaupunki ja taustalla vaikuttava vuori. Tama ei mikaan kovin iso paikka ole. Koska taalla oli eilen jalkapalloa, Kroatia vastaan Englanti, molempien puolien aanekkaasti laulavia jalkapallofaneja on paljon, ja siksi myos poliisit: kroatialaispoliisit, brittibobbyt, aseistetut erikoisjoukot, poliisihelikopterit. Eilen ihmiset tayttivat kadulla lukuisat terassit, joissa oli oma screen. Kroatia havisi 4-1. Lahdin sen jalkeen majapaikkaani nakematta mitaan levottomuuksia. Ehka niita ei ollut.
Kavimme eilen yliopiston ruokalassa syomassa. Matkatoveri on opiskellut taalla, joten han tietaa kuviot. Han oli lainannut kaverinsa siskon opiskelijakortin. Kuvassa ei ole haneen vahaakaan yhdennakoisyytta, mutta kaikki kuulemma kayttavat vaaria kortteja eika niita edes katsota. Kuvio meni juuri niin. Han valitsi ruokansa, mina omani (paaruoka, keitto, leivos, mehu, salaatti, banaani, leipa), han sanoi, etta tama kortti molemmista, ja niin molemmat maksoivat ruoastaan joitain kunia, alle euron. Samalla reissulla sitten vanha kunnon Nokia 3310:ni havisi, ja kun siihen on yritetty soittaa, se on kiinni. Koska akku ei ollut lopussa, joku on siis sen sammuttanut. Eipa paase mun kortilla soittelemaan sentaan. Tilannetta vaikeuttaa nyt yhteydenpitovalineen ja heratyskellon menetys. Kismittaa, mutta eihan tama maailmanloppu ole. Numerotkin saan takaisin kotona, minulla on siella edellinen sim-kortti.
Taalla muuten juha tarkoittaa keittoa.
Zagrebilaiset ovat olleet herttaisia ja ystavallisia. Majailen paikallisen jongloori-tulennielija-klovni-akrobaatin luona. Nukkumapaikkani on minua hieman hermostuttavasti kaiteeton parvisanky, jonne mennaan ylos ja alas koyden avulla. Olen nukkunut siella jo kahdesti enka viela pudonnut, joten eikohan se ihan hyvin mene. Isanta kuuntelee mielellaan Suomi-aiheisia ja suomalaisia kappaleita, muun muassa Porilaisten marssia ja humppaa, ja haluaa jarjestaa Suomi-teemaiset juhlat tassa taallaoloaikanani. Han kysyi minulta neuvoa ohjelman suhteen; onko jotain peleja tai leikkeja, joita suomalaiset harrastavat juhliessaan? Minulle tuli ainoana ohjelmanumerona mieleen vain tauoton ryyppaaminen. Ehdotin kylla silmat savusta vetisten, etta Suomi-juhlissa sitten tupakoidaan ulkona. Niin tehdaan Suomessa! Tama ei herattanyt kuulijoissa innostusta.