leffakritiikkiä
Nonnih. Tulipahan viimeinkin katsottua toi apinoiden kuningas, eli king kong. Sen ihmeellisimpiä odotuksia ei tarinan suhteen ollut, koska perusjuoni on päässyt syöpymään alitajuntaani vuosien varrella. Kaikenkaikkiaan raina oli aivotonta rymistelyä alusta loppuun, lisättynä sarjalla epäloogisuuksia ja sieluttomia dialogeja. Leffalla oli toki hetkensä, se oli kaunista katsottavaa ja erikoistehosteet oli hoidettu Jacksonmaisen totuttuun tyyliin, joka taas takasi hetkittäisen viihtyvyyden, mutta sitä suurempaa elämystä se ei minulle tarjonnut. Kesto oli varmaan jotain kolme tuntia ja arse oli kirjaimellisesti tunnoton vielä jonkin aikaa leffan jälkeenkin. Parasta leffassa oli kuitenkin itse päähahmo, kong. Ensimmäinen hollywood-sankari pitkään aikaan, joka ei päästänyt sanaakaan suustaan. Toisaalta, leffassa on aina kiva käydä sillointällöin.