"I'd rather have a bottle in front of me than a frontal lobotomy." -Tom Waits-
Viikot valuvat ohitseni, eikä mistään tunnu vieläkään löytyvän mitään järkeä. Järkeä - no toisaalta kuka helvetti sitä kaipaa. Myönsin itselleni jo kauan sitten etten koskaan sellaista löytäisikään, en tästä maailmankolkasta enkä mistään muualtakaan. Kovin paljon helpompaahan kaikki olisi jos voisi todella päällänsä ajatella, päättää mitä tuntee ja mitä ei.
Tunteet jotka pientä sieluani ovat syntymästäni saakka riepotelleet eri suuntiin antavat kovin paljon iloa ja onnea mutta monesti samalla puukottavat kasvoihin niin että tuntuu. Jälkikäteen tosin tuntuu vain muistavan enimmäkseen nuo päin näköä sattuneet iskut - vaikka paljon hyvääkin tarttuu mukaan matkan varrelta toisaalta.
Ja kenenköhän kanssa tuossa jo puhuttiin siitä, että mihin helvettiin tämä elämä muka on matka. Jos täällä on jo solmittu taivaan ja helvetin avioliitto niin mihin me muka enää ollaan matkalla?
Mitähän muuta maallista.. KOM-teatteria, viiniä ylitse äyräiden, valuvaa surrealismia, sangria-kannuja, naurua ja kyyneliä, pimeyttä ja pakkasta, satunnaisia surullisia luentoja, pöydälle kertyvät työmäärät joiden katsomisestakin tulee paha olo, kuumeisia aivosoluja, levottomia kävelyretkiä, muutama elokuva ja parit hämärät pippalot punatiilisessa ulottuvuudessa. Sekä Bertolt Brechtiä - jonka lyriikkaa en voi olla lainaamatta, pistän tuohon käännöksenkin kunhan jaksan koska oletan että joukossamme on saksakieltä taitamattomia (joo, ei tuota kieltä nyt ylenpalttisella kauneudella ole siunattu mutta kieli kuitenkin).
Ich will mit dem gehen, den ich liebe
Ich will mit dem gehen, den ich liebe.
Ich will nicht ausrechnen, was es kostet.
Ich will nicht nachdenken, ob es gut ist.
Ich will nicht wissen, ob er mich liebt.
Ich will mit ihm gehen, den ich liebe.
EDIT (klo: 00.04): Kuinka kovin sopivaa, että tuollaisen otsikon menin laittamaan. Eihän sitä pystynyt taaskaan edes yksinäistä koti-iltaa viettämään, ilman että kuuluu kraakraa ja joku pyytää tuopin ääreen. No, koskaan en ole vasten tahtoani juonut, enkä nytkään sitä tee, vaan ihan kohtuullisella mielellä. Jos vaikka saisin hieman järjestystä tähän henkiseen labyrinttiini.
Tunteet jotka pientä sieluani ovat syntymästäni saakka riepotelleet eri suuntiin antavat kovin paljon iloa ja onnea mutta monesti samalla puukottavat kasvoihin niin että tuntuu. Jälkikäteen tosin tuntuu vain muistavan enimmäkseen nuo päin näköä sattuneet iskut - vaikka paljon hyvääkin tarttuu mukaan matkan varrelta toisaalta.
Ja kenenköhän kanssa tuossa jo puhuttiin siitä, että mihin helvettiin tämä elämä muka on matka. Jos täällä on jo solmittu taivaan ja helvetin avioliitto niin mihin me muka enää ollaan matkalla?
Mitähän muuta maallista.. KOM-teatteria, viiniä ylitse äyräiden, valuvaa surrealismia, sangria-kannuja, naurua ja kyyneliä, pimeyttä ja pakkasta, satunnaisia surullisia luentoja, pöydälle kertyvät työmäärät joiden katsomisestakin tulee paha olo, kuumeisia aivosoluja, levottomia kävelyretkiä, muutama elokuva ja parit hämärät pippalot punatiilisessa ulottuvuudessa. Sekä Bertolt Brechtiä - jonka lyriikkaa en voi olla lainaamatta, pistän tuohon käännöksenkin kunhan jaksan koska oletan että joukossamme on saksakieltä taitamattomia (joo, ei tuota kieltä nyt ylenpalttisella kauneudella ole siunattu mutta kieli kuitenkin).
Ich will mit dem gehen, den ich liebe
Ich will mit dem gehen, den ich liebe.
Ich will nicht ausrechnen, was es kostet.
Ich will nicht nachdenken, ob es gut ist.
Ich will nicht wissen, ob er mich liebt.
Ich will mit ihm gehen, den ich liebe.
EDIT (klo: 00.04): Kuinka kovin sopivaa, että tuollaisen otsikon menin laittamaan. Eihän sitä pystynyt taaskaan edes yksinäistä koti-iltaa viettämään, ilman että kuuluu kraakraa ja joku pyytää tuopin ääreen. No, koskaan en ole vasten tahtoani juonut, enkä nytkään sitä tee, vaan ihan kohtuullisella mielellä. Jos vaikka saisin hieman järjestystä tähän henkiseen labyrinttiini.