Askel eteen, askel taakse.

May 06, 2008 13:12

Sain tänään kirjeen Lahdesta. En päässyt pääsykokeisiin. Lohdutuksekseni niin ei päässyt päälle 400 muutakaan tyyppiä. Osasin odottaa että näin käy, mutta pelkäsin, että petyn silti. En pettynyt.
Ehkä johtuu siitä, että mulle tarjottiin eilen aikuisten töitä. Kinon sisällä aukeaa äitiyslomasijaisuus johon minä olin tullut mieleen. Olin otettu ja hämilläni ja kieltäydyin suorilta. Myöhemmin ajatus hetken houkutti enemmänkin, mutta nyt tuntuu että on tärkeämpää odottaa että muut vaihtoehdot ratkeaa (ja silloin on tuon työpaikan suhteen myöhäistä)
Tän kuun lopulla oon menossa Snellman Korkeakouluun haastatteluun ja sen jälkeen on taas edessä odottelua. Ammattikorkeiden pääsykoekutsutkin tulee, jos tulee, parin viikon sisällä. Mutta enää ei ahdista, ei muuta kuin ihan hetkittäin.

Oon kuunnellut The Dota ja tykkään paljon. Tää on tätä kesää.

Myös painolle oon yrittänyt tehdä viime viikkoina jotain, ja hetkittäin menee ihan hyvin, kunnes tulle retkahduksia ja kaikki täytyy taas aloittaa alusta. TRL-päiviä on ollut kuitenkin vähemmän, vaikka ei niiltä kai voi koskaan täysin välttyä.
Oon kuitenkin tyytyväinen siitä, että tulee lähdettyä lenkille tai tehtyä muuta. Ja karkkipäiväkin on melkein pysynyt viikonlopuissa. Siinä kyllä auttaa kirsikkatomaatit, ne on niin herkkua että voisin kiskoa monta pakettia päivässä <3

Ja sit vastasin kahteen deitti.netin ilmoitukseen ja mitä ihmettä ne ei oo vastannut mulle vielä vaikka on mennyt jo yli puoli tuntia!
Previous post Next post
Up