Oon jotenkin jumiutunut tämän aiheen kanssa. Kun en todellakaan pidä mitään top viis -listaa kavereistani (toisin kuin ala-asteella, jolloin kaikilla oli tiedossa kuka on kenenkin paras ja toisiks ja kolmanneks paras kaveri...), ja tuntuu kauhean vaikealta valita yksi tai vaikka kaksikin yli muiden. Mutta kyllä kai toiset silti tuntuu läheisimmiltä kuin toiset. Here we go:
Sisareni (yhteistä eloa takana vuodesta 1989). Tappelun lomassa ollaan ehditty olla myös parhaita kavereita, ja voin edelleen luottaa siihen, että meillä on hauskaa, kun tehdään jotain yhdessä. Noin kuuden tunnin välimatka tietty hiukan rajoittaa kanssakäymistä, mutta pitää myös välit hyvinä ;)
Paupau. Olen erittäin kiitollinen, ettet vielä viisi vuotta sitten tiennyt, ettei sua kiinnostakaan olla kääntäjä <3 Tämä kuva ei välttämättä ole the most beautiful mutta tiivistää aika paljon hyviä hetkiä: terapointia kahvin (mielellään kermavaahtoisen) äärellä, maailmanvalloitusta (Bryssel, Frankfurt, Epäilyttävän ja Syyllisen seikkailut Ameriikassa...) yms :)
Kaimani siellä maailman äärissä. Olet maailman ihanimmalla tavalla positiivinen, puhelias, suorasukainen, aikaansaava! Muista myös vähän levätä, älä ressaa liikaa kiinasta (ei kaikkee tarvi osata täydellisesti :)), pidä hauskaa ja ennen kaikkea pidä huolta itsestäsi. Pian nähdään, jeee :))))
Kaikille muillekin ihanille ystävilleni: olette rakkaita ja tärkeitä <3