(no subject)

Jul 01, 2012 03:09


kuulen tänne sohvalle linnun laulun. ulkona on vielä pimeää vaikka ei mee kauaa kun aurinko alkaa nousemaan. käveltiin simon kanssa äsken tornionmäkeen ja pihassa puhuttiin että ois voinu kävellä pidempäänkin.

aika ihme päivä. hyvän siitä on tehnyt ystävät, ruskeat jalat, uudet ihmiset joihin oon tutustunut ja yllättävät puhelut.

en laiskuuttani oo synkronoinut numeroita puhelimeen, ja siksi uusi numero näytöllä jännittää. on kivaa vastata puhelimeen ja kuulostella ääntä toisessa päässä.

yöllä soitti jani. koskakohan ollaan viimeksi edes nähty. se kysyi mua sen kanssa kesäteatteriin ensi perjantaiksi haminaan. ois oiva tilaisuus käydä isällä samalla ja päästä pois maisemista!

tänään alkuillasta soitti vilma. "mä halusin vaan kuulla sun ääntä" ja sitten se kutsui mut tampereelle että voisin nähdä uusia paikkoja ja kehotti mua keräämään kukkia luonnosta mistä keittää teetä. kuulemma tulee tosi puhistunut olo. ja sit me päätettiin mitkä on meiän päivän sanonnat. sen oli kyllä koira koiran tuntee ja mun taas, jos paviaani näkisi takamuksensa, se nauraisi itsekin.

nyt yöllä mulle soitti tuuli. oli kivaa jutella ja kivaa että se muisti mua. puhuttiin että mentäisiin arkea ja kaikkea muutakin pakoon niiden mökille. olis parasta mennäkin ihan vaan tyttöjen kesken. meillä on aina ollu niin hauskaa ja sinällään harmittaa kun asutaan eri paikoissa.

joo.

tulin vaan sanomaan että mulla on hyviä kavereita ja niistä pitää pitää kiinni.

ai niin! kävästiin kyamkin studiolla ja meiät pistettiin tanssimaan stanley yodelingin musavideolle.

on luvattu lämpimiä päiviä ja huomenna aion saada mahdollisimman paljon aikaan. ja simon äitin synttärit on huomenna/tänään ja se kutsui mut myös.

nyt on hyvä olla.
reetta kehui mua tänään. hajosin sen jälkeen kun se sanoi että näyttäisin varmasti seksikkäältä alasti (valokuvissa). muutenkin oli niin vaivaantunut olo niistä kehuista kun muut ympärillä rupes tuijottaa.

mutta joo, ilman ystäviä ei oo mitään.

mennään kaivaa kaapista nyt karkkia,
hyvää yötä!

Posted via LiveJournal app for iPhone.

via ljapp

Previous post Next post
Up