Kuitenkaan edes muista minua siellä kaukana
Voi helvetin perse. Tekisi mieli haistattaa paskat itselleni kun olen tällainen. Jos ei ole ongelmia niin niitähän on kivaa keksiä itselleen?
Masokistipaska pilaa toisenkin ihmisen mahdollisuudet löytää elämäänsä jotain aidosti kiinnostavaa, kun tahtoo kitua vielä ainakin hetken lisää. Miten mä silloin, kun olin paljon heikompi ja tyhmempi, silloin osasin päästää irti elämäni tärkeimmästä ihmissuhteesta ja aloittaa koko elämäni alusta uutena? Mä älysin luovuttaa, mun ei olisi pitänyt hävitä niin helpolla. Kenellä muka on oikeus päättää siitä mikä on toivotonta? Se kalvaa minua vieläkin, siksi, siksi ei pidä luovuttaa, en tahdo aina vain antaa periksi kaikessa, olen jo tarpeeksi joustava. Olen jo haaskannut osan elämääni muita mukailemalla. Eikö silloin pitäisi onnistua, jos ei anna periksi ja jaksaa taistella, jos uskoo silloin kun kukaan muu ei usko? Liikaa animea varmaan, vääristää todellisuuttani. Oikeasti mä vaan hakkaan päätäni täydellä voimalla päin tiiliseinää, ja häviän pelin viimeistään kun kallo antaa periksi. Seinä ei siitä mihinkään katoa, ei sellaista ihmettä tule.
Mutta kun mä tarvitsen sitä periksiantamattomuutta, sitä tyhmyyttä ja naiivia uskoa siitä etä kaikki kääntyy hyväksi joskus. Tarvitsen rakkautta elämääni, haen sitä vain vääristä paikoista. Kaikki muu on hyvin, kaikki muu...vaihtaisin sen jos saisin mitä haluaisin.
Masokistipaska pilaa toisenkin ihmisen mahdollisuudet löytää elämäänsä jotain aidosti kiinnostavaa, kun tahtoo kitua vielä ainakin hetken lisää. Miten mä silloin, kun olin paljon heikompi ja tyhmempi, silloin osasin päästää irti elämäni tärkeimmästä ihmissuhteesta ja aloittaa koko elämäni alusta uutena? Mä älysin luovuttaa, mun ei olisi pitänyt hävitä niin helpolla. Kenellä muka on oikeus päättää siitä mikä on toivotonta? Se kalvaa minua vieläkin, siksi, siksi ei pidä luovuttaa, en tahdo aina vain antaa periksi kaikessa, olen jo tarpeeksi joustava. Olen jo haaskannut osan elämääni muita mukailemalla. Eikö silloin pitäisi onnistua, jos ei anna periksi ja jaksaa taistella, jos uskoo silloin kun kukaan muu ei usko? Liikaa animea varmaan, vääristää todellisuuttani. Oikeasti mä vaan hakkaan päätäni täydellä voimalla päin tiiliseinää, ja häviän pelin viimeistään kun kallo antaa periksi. Seinä ei siitä mihinkään katoa, ei sellaista ihmettä tule.
Mutta kun mä tarvitsen sitä periksiantamattomuutta, sitä tyhmyyttä ja naiivia uskoa siitä etä kaikki kääntyy hyväksi joskus. Tarvitsen rakkautta elämääni, haen sitä vain vääristä paikoista. Kaikki muu on hyvin, kaikki muu...vaihtaisin sen jos saisin mitä haluaisin.