Myrntai kyseli

May 10, 2006 19:27

Kirjoitanpa tänne välillä, kun ei ole ollenkaan vuodatus.net olo. Hmm... Ja laitan sen alkuliirumlaarumin tänne erikseen, että älkää pitäkö mua vielä ihan huijarina, kun sitä ei tässä näy. Tässä on siis vain Myrntain kysymykset ja minu vastaukseni niihin. Je.

1. Hahaa, kysytään sinultakin, olen kiinnostunut ihmisten suhteista. Miten sinä ja Oula tutustuitte, milloin tapasitte ensimmäisen kerran ja muutenkin miten teidän suhde lähti käyntiin ja millaiset teidän alkuajat oli?

Tavattiin Oulan kanssa toisemme ensimmäisen kerran jo vuonna 2002, jolloin meidät esitteli toisillemme silloinen poikaystäväni.. Tätä elämän pakollista pikku ironiaa. Pari vuotta hän oli sellainen tuttava, jonka kanssa en edes juuri jutellut, vaikka tavattiinkin melko usein sen silloisen mieheni ansiosta. Sitten kun Paulin kanssa tuli ero 2004 niin Oula ja muut sen piirin ihmiset jäi pitkäksi aikaa kokonaan unohduksiin. Kun jossain vaiheessa sain sellaisen päähänpiston, että joku on nyt siitä porukasta pitkästä aikaa tavattava, niin ensimmäisenä ajattelin Oulaa, kun sen kuitenkin niistä olin useiten tavannut. Tavattiin, mutta ei minun puoleltani silloin ollut vielä mitään säpinää ilmassa, lämpenin sille vasta seuraavalla tapaamisella, joka oli, kun Oula oli Turussa eräässä anime-tapahtumassa ja pyysi päästä minun luokse yöseeksi.
Täytyy myöntää, että olin vielä silloinkin ajatukselle hieman vastahakoinen, kun olin Oulaa silloin tottunut ajattelemaan melko tunteettomana(ei siis kylmänä, vaan sellaisena, joka ei juuri näytä tunteitaan). Muutaman keskustelun jälkeen huomasin onnekseni olleeni koko ajan väärässä ja Oula oli varsin tunteellinen ja loppujen lopuksi myös avoin olento. Alkuajat meni muutoin suht' kivuttomasti, joskaan ei puhelinlaskujen kohdalla, kun itse olin silloin kiinni Lohjalla ja hän Tampereella. Heti Lohjan koulun päätyttyä muutin sen luokse Mikontaloon ja loppu onkin historiaa ^^

2. Onko sinulla omia hahmoja kuinka montaa ja onko ne kuinka vakituisia ja sitoutuvatko ne jo tarinoihin?

Sellaisia pysyviä hahmoja ei juurikaan, mutta melkein jokaiselle piirtämälleni hahmolle syntyy kyllä jokin tarina ja henki, kun sitä työstän(vaikka en heitä sitten otakkaan käyttööni enää tuon yhden piirtämisen jälkeen). Piirrustushistoriani alkuajoilta on kyllä muutama hahmo olemassa, joista ensimmäisenä(ja työstetyimpänä) vampyyrimies Daniel Roguefort, englantilainen kreivismies, kuinkas muuten? Tai D. Roguefort, kun se ei ollenkaan diggaa etunimeään. Hahmo "seikkaili" sarjakuvassani nimeltä "The Count" ja muita henkilöhahmoja oli blondi teinityttö Anna ja sarkastinen hovimestari Reeves.
Sitten on varsin alkutekijöissä olevat sarjat, joista toinen on fantasiaa ja toinen enemmän sci-fiä - kummastakin on muutama hahmo osittain kehiteltynä. Sci-fi sarjaa ajattelin joskus tässä ruveta ihan tosissani vääntämään uusiksi, mutta fantasia sarja on tooooooosi pitkän ajan projektina: tällä hetkellä on satunnaisesti menossa omakeksimäni rodun sanasto ja kielioppi :P

3. Oletko pelannut roolipelejä? Siis pöytäroolipelejä tai netin noita vapaaseen kerrontaan pohjautuvia roolipelejä? Jos et, kiinnostavatko sinua sellaiset ja minkälainen pelin pitäisi olla että se kiinnostaisi sinua?

En, enkä oikein tiedä, edes millaisia ne ovat, joten en voi sanoa kiinnostaisivatko ne tai millaisia niiden pitäisi olla. Ei vaan ole tullut koskaan otettua selvää niistä :/

4. Minä en pysty tällä hetkellä justiinsa miettimään mitään muuta kuin sitä että saanko kutsua pääsykokeisiin vai en. Miten paljon sinua hermostuttaa/hermostutti (kun en tiedä onko ne vielä lähettäneet vai ei)?

Minua hermostuttaa ihan Saarioisesti, ei ole täällä näkynyt mitään kutsuja vielä '':|

5. Mikä vitutti viimeksi?

Pahan pistit.. Minua meinaan vituttaa harvasen minuutti jokin asia. Minusta ei varmaan sitä netin kautta huomaa, jos ei minua kunnolla tunne, mutta minä ärsyynnyn todella helposti ja myös annan ärsytykseni valua itsestäni varsin ärsyttävin tavoin. Yksi asia mikä vitutti oli, kun seisoin Sokoksen parkkitalossa ja jalkojani särki ihan hirveästi :D
Previous post Next post
Up