Rakas elämä
Tajusin viime yönä, että elän nyt tähänastisen elämäni parasta aikaa. Rakastan vaan jokaista hetkeä tässä todellisuudessa, ruumis lepää ja mieli on tyyni. Ihmiset sanovat että olen muuttunut sen jälkeen kun muutin tänne; että nauran paljon enemmän. Miksen nauraisi kun kaikki on nyt niin hyvin!
Olen oppinut itsestäni kamalan paljon: olen oppinut päästämään irti, pitämään kiinni, lepäämään ja iloitsemaan pienistä asioista. Olen alkanut parantua. En tiedä saanko sanoa niin tai onko se oikein sanottu, mutta paloin vaan niin loppuun Hämeenlinnassa. Ei se työnteko ollut enää missään määrin hallinnassa, ja vaikka lopetinkin päivätyöt jo toukokuussa niin ei palautuminen siitä kohtuuttomasta kehon ja mielen rasituksesta ollutkaan niin kovin helppoa. En tiedä uskovatko ihmiset kuinka äärimmilleen tilanne pääsi ajautumaan. Meni vaan niin päin helvettiä!
Ja nyt kaikki on toisin, on niin helppoa tämä elämä. Riittää että käyn koulua, riittää että herään aamulla, riittää että pidän kodista huolta, riittää että maksan vuokrani ja ennenkaikkea; riittää että olen olemassa. Ei tässä elämässä tarvitse ollakaan niin paljoa sisältöä, ei tarvitse olla kokoajan matkalla jonnekin. Ehkä olin matkalla tänne. Ja tässä olen nyt. Elän vähällä, mutta luoja armahda, MINÄ ELÄN.
On myös niitä suunnitelmia tulevaa varten. Ne suunnitelmat ovat vaan hyvässä järjestyksessä nyt, valmiita toteutettaviksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän tasan tarkkaan mitä tahdon tehdä, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskallan toteuttaa itseäni. Eikä koulu tunnu vastenmieliseltä tai pakotetulta, vaan rakentavalta, haasteelliselta ja kannustavalta. On ihanaa olla koulussa... Että se onkin ihanaa!
On uusia ystäviä, on vieraita ihmisiä, on erilaisia paikkoja, tutkittavaa, opittavaa, nuuskittavaa! Kukaan ei tiedä kuka olin, missä olin ja miten olin, mutta oppivat pian kuka olen, missä olen ja miten olen. Se on paljon parempaa kuin jäädä takerruksiin menneisyyden naurettavan pieniin asioihin, virheisiin, jotka tapahtuivat niin kauan sitten, ja voi kuinka niistä on saanutkaan maksaa! Mutta kaikki on nyt niin hyvin! NIIN HYVIN!
Tässä hetkessä olen niin hirvittävän onnellinen.
Oho, ajatusten virtaa. No, ehkä kirjotin tämän itselleni, ehkä teille, ehkä huusin koko maailmalle.
Olen oppinut itsestäni kamalan paljon: olen oppinut päästämään irti, pitämään kiinni, lepäämään ja iloitsemaan pienistä asioista. Olen alkanut parantua. En tiedä saanko sanoa niin tai onko se oikein sanottu, mutta paloin vaan niin loppuun Hämeenlinnassa. Ei se työnteko ollut enää missään määrin hallinnassa, ja vaikka lopetinkin päivätyöt jo toukokuussa niin ei palautuminen siitä kohtuuttomasta kehon ja mielen rasituksesta ollutkaan niin kovin helppoa. En tiedä uskovatko ihmiset kuinka äärimmilleen tilanne pääsi ajautumaan. Meni vaan niin päin helvettiä!
Ja nyt kaikki on toisin, on niin helppoa tämä elämä. Riittää että käyn koulua, riittää että herään aamulla, riittää että pidän kodista huolta, riittää että maksan vuokrani ja ennenkaikkea; riittää että olen olemassa. Ei tässä elämässä tarvitse ollakaan niin paljoa sisältöä, ei tarvitse olla kokoajan matkalla jonnekin. Ehkä olin matkalla tänne. Ja tässä olen nyt. Elän vähällä, mutta luoja armahda, MINÄ ELÄN.
On myös niitä suunnitelmia tulevaa varten. Ne suunnitelmat ovat vaan hyvässä järjestyksessä nyt, valmiita toteutettaviksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän tasan tarkkaan mitä tahdon tehdä, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskallan toteuttaa itseäni. Eikä koulu tunnu vastenmieliseltä tai pakotetulta, vaan rakentavalta, haasteelliselta ja kannustavalta. On ihanaa olla koulussa... Että se onkin ihanaa!
On uusia ystäviä, on vieraita ihmisiä, on erilaisia paikkoja, tutkittavaa, opittavaa, nuuskittavaa! Kukaan ei tiedä kuka olin, missä olin ja miten olin, mutta oppivat pian kuka olen, missä olen ja miten olen. Se on paljon parempaa kuin jäädä takerruksiin menneisyyden naurettavan pieniin asioihin, virheisiin, jotka tapahtuivat niin kauan sitten, ja voi kuinka niistä on saanutkaan maksaa! Mutta kaikki on nyt niin hyvin! NIIN HYVIN!
Tässä hetkessä olen niin hirvittävän onnellinen.
Oho, ajatusten virtaa. No, ehkä kirjotin tämän itselleni, ehkä teille, ehkä huusin koko maailmalle.