KAUNIITA SANOJA!!
Katsoin Avaraa luontoa ja kohtasin
seepian. Ihan sievä otus, mutta tuo nimi lumosi minut, hoin sitä pari päivää pääni sisällä. Pehmeän tuntoinen sana. Sitten aloin miettimään nimitystä skandinaavia, koska pidän siitäkin sanasta erityisen paljon. Valitettavasti pidän myös siitäkin, mitä se tarkoittaa, joten se voi hyvinkin sekoittaa mielipidettäni. Mutta siellä sanassa on myös d kirjain, jota harvoin käytetään suomessa. Sitten kohtasin hauskan sanapelin automatkoille! KOITTAKAA KEKSIÄ SUOMALAISIA SANOJA JOTKA PÄÄTYVÄT KIRJAIMEEN S.
Tracon olisi tulossa ensikuussa, tahtoisin tehdä asun joka liittyy maailmanloppuun, tuskin keksin mitään. Lupasin myös mennä kaverin kanssa taidekujalle yhdellä sarjiksella, tällä hetkellä kuitenkin mietin tulevaisuuttani liikaa, etten ehdi tehdä sitä sarjakuvaa. Ehkä tulevaisuuden suunnitelmani kuitenkin selviintyvät ennen tämän kuun loppua, mieluummin aikaisemminkin.
Maailmalla on löytynt
peniksen näköinen eläin. (Luulen, että kyseessä on yksi monista eläimistä, joita on ollut jo kauan olemassa, mutta ihmisten toimet ovat laittaneet ne ahtaalle ja niitä on enää vähän ja harvassa..) Minulla on pitkään ollut halu kasvattaa kanoja, joita opettaisin taas lentämään. Sitten katsoin ohjelman, jossa kylässä oli lentäviä kanoja! Ne oli niitä kanoja, josta kaikki lähti liikkeelle. Olen siis tyytynyt ajatukseen, että kasvattaisin metsäkanalintuja kotiseudullani, kunhan saan perittyä maat. Täällä oulussa oli maanantaina hienot
vesisadetulvat.
Miksi ihmiset sallivat yksinhuoltajat, jolloin ei lapsen kasvatuksessa ole toista sukupuolen edustajaa mukana ja vanhemmalla yksin rankempaa, mutta ovat täysin vastaan homoliittoja/adoptiota, jossa olisi kaksi saman sukupuolen edustajaa ja vanhempien helpompi hoitaa lasta?