Leoparditurkki
Tänään olen iso leoparditurkis
Kolmet teemabileet viikon sisään. Cruella de Vil, kreikkatar ja Shoshannah (joo, varmaan on ihan Susanna, myös Venäjäksi) Siperiasta. Yhdet pöytäjuhlat, yhdet syntymäpäivät ja yhdet toogabileet. Olutta, helmoja, hyppimistä, ystäviä ja viinirypäleitä. Yksi viimeinen hidas -joka ei vieläkään ollut My Heart Will Go On. Kaksi haalarimerkkiä, paljon keski-ikäisiä miehiä kommentoimassa tekoturkistani, ystävä, josta tajusin vihdoin, että välittäminen on molemmin puolista, ja elämäni ensimmäiset belmenit. Punainen esirippu, pilkullinen mekkoni, kummalinen jatkoyritys, Twisteriä ja naurua. Iso leoparditekoturkis, jossa kuka tahansa näyttää aivan parittajalta -jep, seuraavaksi aion hankkia leveälierisen hatun.
Juhlia!
Kaikki kivoja, mutta eivät uskomattoman upeita. Ihan hauskoja, ihan kelvollisia. Neuvostoliitto-/kommunismisitsit ehkä jopa tylsimmät pöytäjuhlat tähän mennessä. Mutta silti. Silti minulla oli hyvä tunnelma. Silti jaksoin tanssia -no okei, jaksan aina tanssia- ja nauraa. Silti oli hyvä, että menin.
Syytän kaikesta täysin teema-asuja. Naamiaisjuhlissa vain on sitä jotain. Ne ovat siistejä. Ne ovat siistimpiä. Heti, kun on pukeutunut kummallisesti, on jotenkin parempi tunnelma. Hullunkurisempi olo. Hauskempaa. Mitä tahansa voi sattua. Voi tehdä mitä vain. Voi olla joku toinen. Kummalliset asut vain yksinkertaisesti tekevät juhlat. Nautin jo siitä, että voin istua bussissa silmäripset vitivalkoisina, karvalakki päässä, ja tuijottaa kaikkia terävästi.
Teemajuhlat vain ovat parhaita. Piste.
Boom.
Huomiohuorana myös kuolen, mutta nähdäkseni on aina vain parempi olla leijona.
Kolmet teemabileet viikon sisään. Cruella de Vil, kreikkatar ja Shoshannah (joo, varmaan on ihan Susanna, myös Venäjäksi) Siperiasta. Yhdet pöytäjuhlat, yhdet syntymäpäivät ja yhdet toogabileet. Olutta, helmoja, hyppimistä, ystäviä ja viinirypäleitä. Yksi viimeinen hidas -joka ei vieläkään ollut My Heart Will Go On. Kaksi haalarimerkkiä, paljon keski-ikäisiä miehiä kommentoimassa tekoturkistani, ystävä, josta tajusin vihdoin, että välittäminen on molemmin puolista, ja elämäni ensimmäiset belmenit. Punainen esirippu, pilkullinen mekkoni, kummalinen jatkoyritys, Twisteriä ja naurua. Iso leoparditekoturkis, jossa kuka tahansa näyttää aivan parittajalta -jep, seuraavaksi aion hankkia leveälierisen hatun.
Juhlia!
Kaikki kivoja, mutta eivät uskomattoman upeita. Ihan hauskoja, ihan kelvollisia. Neuvostoliitto-/kommunismisitsit ehkä jopa tylsimmät pöytäjuhlat tähän mennessä. Mutta silti. Silti minulla oli hyvä tunnelma. Silti jaksoin tanssia -no okei, jaksan aina tanssia- ja nauraa. Silti oli hyvä, että menin.
Syytän kaikesta täysin teema-asuja. Naamiaisjuhlissa vain on sitä jotain. Ne ovat siistejä. Ne ovat siistimpiä. Heti, kun on pukeutunut kummallisesti, on jotenkin parempi tunnelma. Hullunkurisempi olo. Hauskempaa. Mitä tahansa voi sattua. Voi tehdä mitä vain. Voi olla joku toinen. Kummalliset asut vain yksinkertaisesti tekevät juhlat. Nautin jo siitä, että voin istua bussissa silmäripset vitivalkoisina, karvalakki päässä, ja tuijottaa kaikkia terävästi.
Teemajuhlat vain ovat parhaita. Piste.
Boom.
Huomiohuorana myös kuolen, mutta nähdäkseni on aina vain parempi olla leijona.