Doin' it Disney style (eli kuvaraportti, osa II(I) sekä meemiäkin kaupan päälle)
Vihdoinkin jatkoa Disneyland-kuvaraportille, wohoo! Ajan säästämiseksi (ja laiskuudeltani) en kuitenkaan jaksanut linkittää täysikokoisia kuvia pienennettyjen kuvien taakse, joten luvassa on taas pitkät pätkät ylisuuria valokuvatiedostoja ja enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyvää selitystä. Pääpaino on tällä kertaa pienemmässä Disney-puistossa eli Walt Disney Studios'ssa, mutta täydentelen myös pikkuisen Disneyland Parkin kuvakokemusta ja sekoitan joukkoon vähän muutakin.
Eikun siis asiaan!
Walt Disney Studios'n (tai lyhyesti sanottuna WDS:n) sisääntuloportit. Studio avattiin kymmenisen vuotta pääpuiston jälkeen, ja käsittääkseni nykyään Disney onkin suunnannut resurssinsa ensisijaisesti sen laajentamiseen kehittämiseen.
Kuten nimestä (ja porttien ulkonäöstä) voi päätellä, WDS:n pääteema on elokuvat. Puisto on pääosin lavastettu viime vuosisadan alkupuolen/puolenvälin Hollywoodia (?) muistuttamaan, ja siinä missä Disneyland Parkissa eri puiston osat on nimetty maiksi, Walt Disney Studios'ssa nimistö on elokuvamaailmasta: Front Lot, Back Lot, Production Courtyard sekä Toon Studio.
Toon Studio koostuu erilaisista piiretty- sekä animaatioaiheisista laitteista, ja siellä sijaitsee myös Toy Story Playland: puiston uusin laajennus, joka nimensä mukaisesti on omistettu Toy Story -teemaisille laitteille. Puitteiden tarkoituksena on tarkoitus saada vierailija tuntemaan, miltä tuntuisi olla lelun kokoinen, missä onkin onnistutta mielestäni varsin hyvin: bambut esimerkiksi proppaavat pitkiä ruohonkorsia, ja kuten tästä kuvasta näkyy, kaikki lelukoristeet on suurennettu samassa mittakaavassa. Taustalla vilaus RC Racer -laitteesta.
Toy Story Playlandissä on myös mahdollista poseerata Buzz Lightyearin (tai ranskalaisittain Buzz l'Éclairin eli Salama-Buzzin) jalkovälissä (oli pakko päästä sanomaan tuo, vaikka/koska se kuulostaa niin härskille :D). Patsas toistelee vähän väliä pientä puhetta englanniksi ja ranskaksi, mikä innostaa turisteja entisestään.
Lähempää otettu kuva RC Raceristä. Mikäli Viikinkilaiva on tuttu laite, tunnistaa tämänkin kaaran toimintaperiaatteen: asiakkaat siis sahaavat U-kirjaimen muotoisesta kaarta muutaman kerran leikkiauton äänten ynnä muun saattelemina (täällä pääsin viimeinkin kuulemaan sen Buzz Lightyear Last Blastissä kaipaamaani "to the infinity and beyond"-huudahduksenkin Buzzin sanomana). Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta kiva laite joka tapauksessa.
Disneylandin molempien puistojen suurin ongelma ovat pitkät jonotusajat, joita on yritetty helpottaa kahdella ovelalla keinolla. Joissain suosituimmissa laitteissa on Fastpass-mahdollisuus eli pääsylippua tietyssä koneessa höyläämällä voi saada erikoislipun, jonka avulla pääsee jonon ohi laitteeseen, mikäli tulee takaisin lipussa mainittujen kellonaikojen välillä. Jottei kukaan kävisi kuitenkaan hakemassa läjää Fastpasseja eri laitteisiin, yhdellä lipulla voi olla kerrallaan vain yksi voimassa oleva Fastpass (toisin sanoen seuraavan saa vasta, kun edellisen on käyttänyt ja/tai se on mennyt vanhaksi). Lisäksi Fastpassien suosio voi aiheuttaa joskus sen, että siihen turvautumalla joutuu odottamaan laitteeseen pääsyä jopa pidempään kuin perineisellä jonotuksella, sillä parisadan ihmisen ottaessa Fastpassin viimeisimpien lipuissa paluuajankohta saattaa olla kolmenkin tunnin päässä. Onneksi Fastpass-koneiden yläpuolella lukee aina, mihin paluuaikaan lippuja paraikaa jaellaan, joten halutessaan voi yrittää taktikoida ja käydä yhdessä laitteessa odottaessa toisen Fastpass-vuoroa.
Toy Story Playlandissä on Fastpassin sijaan kahdessa laitteessa käytössä Single Rider Access eli yksittäisten henkilöiden jono, josta otetaan laitteisiin täytettä sen mukaan, mitä ryhmäjonosta jää tyhjää (täällä on siis oletuksena, että laitteeseen astuttaessa kerrotaan työntekijälle ryhmän jäsenten määrä, jotta tämä osaa ohjata oikealle portille/jonoon/vaunuun tai jakaa poppoon useampaan osaan tarvittaessa). Useamman ihmisen kanssa kulkiessa ei siis ole mitään takuita siitä, että pääsee kavereiden kanssa samaan aikaan laitteeseen eikä paikkaa pysty valitsemaan, mutta yleensä Single Rider Accessin kautta laitteeseen pääsee nopeammin kuin tavallisesti jonottaessa.
Leikkimaan laitteista kuviini on näemmä päätynyt ainoastaan RC Racer (jonka sisäänkäynti tässä otoksessa siis on), mutta sieltä löytyy myös Slinky Dog -possujunamikälie sekä Parachute Drop -vempain, jonka nimi kertonee jo olennaisen. Se on kuitenkin varsin lempeä verrattuna vaikkapa RC Raceriinkin.
Yleisnäkymää Production Courtyardilta, jonka pääsisältöä ovat erilaiset esitykset, kuten elokuvan taiasta huokuva Cinemagique (eli kertomus siitä, miksei kannata jättää kännykkään ääniä päälle elokuvateatterissa) sekä hilpeä Stitch Live!, jossa Lilo & Stitch -elokuvan karvainen avaruusolio oikeasti reagoi katsojiin ja juttelee näille. Hollywoodin vaikutus näkyy täällä erityisen vahvana, mistä osoituksena taustalla kohoava kotoisa Hollywood Tower Hotel.
...Tai ehkei se olekaan niin kotoisa.
Tässä laite, jota olen käyttänyt esimerkkinä kertoessa Disneylandin hienosta lavastuksesta: Hollywood Tower Hotel, joka paremmin Tower of Terrorina tunnetaan. Laite on inspiroitu 50-luvulla pyörineestä sarjasta nimetä Twilight Zone ja noudattelee yliluonnollisessa jännityksessään - tai kauhussaan - sen tunnelmia. Tornin tarina on lyhykäisyydessään se, että seitsemisenkymmentä vuotta sitten salama iski siihen samaan aikaan, kun viisi ihmistä oli hississä, jolloin hissi putosi tyhjyyteen ja entisestä hienostohotellista tuli autio. Yksi huoltohissi on kuitenkin vielä toiminnassa, ja siihen uskalikot voivat halutessaan nousta kyytiin matkalle hämärien maille (ranskaksi ovelasti Quatrième Dimension eli neljäs ulottuvuus).
Hotellin aulan kiertävän jonotusalueen jälkeen vieraat ohjataan kirjastoon, jossa heille näytetään hotellin tarinan kertova video, ja sen jälkeen matka käy konehuoneen kautta hissiin. Hississä seuraa lyhyt intro samalla kun se nousee muutaman kerroksen ylöspäin, ja lopulta kertojan ääni hiipuu kohtalokkaiden 'nyt ovet aukeavat - teille'-sanojen jälkeen ja hissi romahtaa äkisti alas.
Pohjimmiltaan Tower of Terror koostuu siis vain nopeista nousuista ja pudotuksista, joissa hissi kiskotaan hivenen painovoimaa nopeammin alas. Paikan puitteet sekä tarina riittävät kuitenkin nostamaan sen yhdeksi suosikkilaitteistani, ellei jopa viralliseksi ykköseksi - senkin lisäksi, että se on itsessäänkin kirjaimellisesti hirveän hauska. Myös jossain määrin korkeanpaikankammoinen vieraani - jonka raahasin laitteen jonon puoliväliin ennen kuin sain kuulla mainitusta asiasta - tuntui pitävän kyydistä, ja hissipojaksi pukeutuneet laitetyöntekijät (pääosin vakavine ilmeineen ja ajoittaisina psykopaattinauruineen) nostavat pisteitä entisestään. Hollywoodin kauhuhotelli jakaa varsin vahvasti mielipiteet, sillä joidenkin tuttujeni mielestä se on oikeasti aivan kauhea, mutta suosittelisin sitä silti jokaiselle uudelle kävijälle lämpimästi.
Hirviöhotellia hivenen kevyempi tunnelma on Studio Tram Toursissa, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan ratikka-/bussiajelu elokuvakulissien maailmaan. Vaunuissa on televisioruudut ja kaksikielinen juonto koko kierroksen ajan, mutta kaikissa video ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin ja siksi osa tiedoista voi jäädä kuulematta. Ensimmäisellä kerralla pääsin onneksi kuulemaan kaiken.
Tram Toursilla esitellään muun muassa joidenkin elokuvien lavasteita, joista tämä Dinosaurus-elokuvan portti lieni kaikkein kookkain. Mukaan mahtui kyllä Pearl Harborin hävittäjiä sun muutakin.
Erikoisefektien voimaa esiteltiin kauhuskenaariossa "kosken partaalla oleva öljynjalostamo rekkoineen maanjäristyksen kourissa". Resurssien tuhlailusta voisi ehkä puhua, mutta liekit leiskuivat ja vesi kuohui sen verran komeasti, etten liikoja valita.
Lisää lieskoja oli luvassa lavastuksen taikaa -osiossa, jossa siirryttiin lohikäärmeiden hyökkäyksestä kärsineeseen Lontooseen. Ilmeisesti idea pohjautuu Reign of Fire -elokuvaan, mikä herätti halun nähdä elokuva, koska ajatus oli sen verran älytön. :D
Eri elokuvista tuttuja autoja. Kaiken kaikkiaan Studio Tram Tours ei ehkä ollut niin jännä kuin joku saattaisi toivoa, mutta mikäli elokuvamaailma kiinnostaa tai haluaisi päästä kulissien taakse katsomaan, kierros on kokemisen arvoinen.
Palataanpa toviksi Toon Studiolle. Ensimmäisenä tällä esittelypätkällä olkoon Flying Carpets over Agrabah eli lentävien mattojen karuselli. Hauskana lisänä laitteen olemassaolon "tekosyynä" on, että Aladdin-elokuvaan halutaan kuvata uusi kohtaus, jota Lampunhenki on ohjastamassa.
Quatre Roue Rallye eli Cars-teemainen teekuppi-/autorallivärkki, tai oikeastaan sen lavasteita. Luigi ja Guido vakuuttivat minut elokuvassa täysin. <3
Animagique-teatteri, jossa Mikki ja Aku johdattavat katsojan matkalle Disney-piirettyjen maisemiin. Matkan varrella pääsee kuulemaan monia tuttuja klassikkokappaleita ja näkemään eri hahmoja näyteltyinä, joten lopputulos on varsin sympaattinen. Lisäpisteitä esitys saa kaksikielisyydestä, sillä ainakin omassa esityksessäni Mikki piipitti ranskaksi mutta Aku vaakkui englantia.
Crush's Coaster. Laite matkii Nemoa etsimässä -elokuvan kohtausta, jossa hahmot kiitävät Itä-Australian merivirrassa kohti Sydneytä. Vieraat laitetaan istumaan kilpikonnan kuoren muotoisiin vaunuihin, jotka kiitävät hurjaa vauhtia pimeässä valtameriaiheisen lavastuksen sekä valojen lomitse, mutta kertaakaan ei (kenties onneksi) tarvitse pelätä ympäri kieppumista pysty- tai vaakasuunnassa. Pääasiallinen puistokaverini rakastaa tätä laitetta ja monet muutkin ovat sanoneet pitävänsä siitä, enkä voi väittää, että olisin eri mieltä: se on hurjuudestaan huolimatta varsin sulava eikä siis tärise tai kolise samalla tavoin kuin Space Mountain tai Big Thunder Mountain. Ainut vika Crush's Coasterissa onkin oikeastaan se, että suosiostaan huolimatta siihen ei ole Fastpassia eikä Single Rider Accessia, joten siihen saa yleensä jonottaa toista tuntia.
Mitäpä Toon Studio tai Disney-puisto olisi ilman hahmoja, joista satuin kameran kanssa kulkiessani bongaamaan Pluton. Melkein tekisi mieli änkeä joskus jonkin hahmon kanssa kuvaa jonottamaan, mutten tiedä, kehtaisinko mennä kaikkien pikkulapsien keskelle. :'D
Back Lotilla sijaitsee laitteiden lisäksi myös Moteurs... Action! Stunt Show Spectacular -esitysareena, jossa pääsee näkemään tiukkoja tilanteita ja komeita kaaroja yhtäläisissä määrin. Kaikki esityksessä käytetyt autot ovat erikoisvalmisteisia stunttiautoja, eli ilmeisesti esimerkiksi tällaista temppua ei tavallisella Peugeotilla tai Toyotalla pysty tekemään, vaikka joku saattaisi ehkä halutakin. :D Oli kyllä aika huisin näköistä, kun rivi autoja menee 45 asteen kulmassa.
Lisää älkää kokeilko tätä kotona -osastoa esityksestä, joka oli jaettu kohtauksiin. Jokaisessa kohtauksessa oli jokin "teema" (esim. autojen takaa-ajobaletti), ja niiden aikana niin ajettiin moottoripyörällä ikkunalasista läpi kuin kruisailtiin kuvioissa ja tulitettiin toisia. Varsin vinkeää meininkiä, vaikka pitkähköt selitysosuudet välissä saattoivatkin latistaa tunnelmaa hiukkasen.
Ennen varsinaisen show'n alkua moottoripyöräilijä näytti taitojaan.
Pätkä takaa-ajobalettikohtauksesta.
Kun on Pixarin omistaja Disney kyseessä, totta kai myös Lighting McQueen (tai Salama McQueen niin kuin heikäläinen ilmeisesti Suomessa tunnetaan) show'hun mukaan. Ihan hauska välipätkä olikin mustine vakooja-autoineen, jonka katolla olleessa ohjuksessa luki kornisti Secret Weapon. :D
Toisenlaista menoa ja meininkiä Back Lotilla tarjoilee Rock 'n Roller Coaster, joka on jokseenkin Space Mountainin tapainen vuoristorata silmukoineen ja hurjine alkulaukaisuineen, mutta avaruustunnelmien sijasta onkin Aerosmithin musiikkia. Muistan elävästi, miten ensimmäisellä kerralla sataa ja tuhatta hämärään tunneliin syöksyessä kiljuin lähes henkeni edestä - kunnes tajusin laitteen soittavan kaikista Aerosmithin kappaleista suosikkiani eli Dude Looks Like Ladyä, jolloin aloin nauraa ja hetken päästä laulaa huutamisen sijasta. Kun lisätään vielä se, että syystä tai toisesta pääni kolisee turvalaitteisiin vähemmän kuin Space Mountainissa, rokkiradan arvo nousee kohisten.
Rock 'n Roller Coasterin jonotusalue on koristeltu erilaisin soittimin ja levyin, jotka ovat tavalla tai toisella kuuluisia, kuten tässä näkyvä Green Dayn kitara. Mukaan mahtui myös AC/DC:n rummut sekä John Lennonin sekä Paul McCartneyn yhteisvinyyli.
Viimeisenä (joskin ironisesti kokeilemistani laitteista ensimmäisenä) napsaus Armageddon: Les Effet Speciaux -laitteesta, joka esittelee vielä Studio Trams Toursiakin tehokkammin erikoisefektien voimaa. Armageddon-elokuvan tunnelmissa katsojat johdatetaan venäläiselle avaruusasemalle, joka on sattunut osumaan pääosassa olevan meteoriitin reitille, ja raukkaparat pannaan kokemaan, miltä tuntuu, kun Texasin kokoinen murikka rusentaa avaruusaseman olemattomiin (tai ainakin melkein). Vaikuttaviin tehosteisiin kuuluu mm. tulipöllähdyksiä, kaasuvuotoja, viisi senttiä alemmas rysähtävä lattia sekä vielä uloskäynnin vieressä oleva jättituuletin, jonka luona voi halutessaan ottaa dramaattisia tuulikuvia. Itse laitteessa ei saanut kuvata, joten siksi on tyytyminen julkisivuotokseen.
Siinä siis enemmän tai vähemmän lyhyesti kuvasatoni Walt Disneyn Studios'sta. Sitten jotain aivan muuta!
Ranskasta saa sitruuna-Oranginaa. Samurailla höystettynä.
Täältä saa myös aristokraatti-Oranginaa mustaherukka-aromilla!
Kaiken muun ohella olen käynyt myös Starbucksissa, koska pakko sitäkin oli kokeilla. Mokkakahvi oli melkoisen herkullista.
Disney-puistojen viereisessä Disney Villagessa on myös Earl of Sandwich, jonka nimi on hauskasti kaksimerkityksinen ja joka väittää valmistavansa maailman parhaat voileivät. Best of BTL (bacon-tomato-lettuce eli pekoni-tomaatti-salaatti) -voileipäni perusteella voin allekirjoittaa väitteen.
Joo. Koska kiviäkin kiinnostaa, taidan palata takaisin asiaan ja laittaa (todennäköisesti) viimeiset kuvat isosta puistosta. :D
Aiemmassa kuvamerkinnässäni ei ollut kovinkaan kummoisia kuvia Buzz Lightyearistä, joten päätin paikata asiaa nyt vähäsen otoksella laitteen julkisivusta. Vielä jokin kerta pitäisi hypätä sen kyytiin ja napsia valokuvia taistelusta keisari Zurgia vastaan - vaikka pisteeni siitä kärsisivätkin.
Autopia eli 1950-lukulaisilla autoilla huristelu sekä ainut Discoverylandin laitteista, joissa en ole vielä käynyt. Ihmismassan takaa kyltin edessä näkyy vilaus autosta, jonka tapaisilla laitteessa ajellaan ja jonka kyydissä voi poseerata.
Kutakuinkin koko Discoverylandin keskellä kohoaa Orbitron: les Machines Volantes eli Leonardo da Vincin piirroksista inspiroitu lentävien laitteiden karuselli. Saapuessani Disneylandiin laite ei ollut vielä auki, mutta jos olisin jäänyt Buzz Lightyeariin töihin, minut olisi ilmeisesti koulutettu myös Orbitroniin.
Muutamista muista puiston karusellihäkkyröistä Orbitron eroaa siinä, että vaunun korkeutta voi itse säädellä kiskomalla etuosassa olevaa vipua eteen- ja taaksepäin. Ylimmässä asennossa meno on miltei hurjaa, tai siltä se ainakin itsestäni tuntui, mutta oli miltei vähän noloa jonottaa yksinään laitteeseen, kun ympärillä kuhisi lähinnä keskenkasvuisia ja pikkulapsia vanhempineen ^^' Joka tapauksessa ihan mukava kokeilu oli, vaikken päässytkään kuvan Rapu-vaunuun istumaan (Härkä taisi osua kohdalleni).
Pitihän sitä myös viimein toisesta työpaikastani eli Nautiluksesta jotain kuvia blogiin saada.
Jules Vernen Kapteeni Nemo -teoksen (sekä siitä tehdyn elokuvan 20,000 Leagues Under the Sea) tunnelmissa käppäillessä voi törmätä muun muassa tällaisiin urkuihin, joihin kapteenin kasvot ajoittain aavemaisesti ilmestyvät. Valitettavasti kyseessä on kutakuinkin ainut onnistunut otokseni Nautiluksen sisältä, sillä hämäryys muutti monet kuvista varjomössöksi enkä toisaalta halunnut käyttää salamaa, koska olen niin monen vierailijan nähnyt räpsivän sillä kuvia, vaikka laitteen infotaulussa mainitaankin moisen olevan kiellettyä. >__>
Sain näemmä karttahuoneestakin mukiinmenevän otoksen. Seinällä ollut Vulkanuksen kartta sen sijaan jää nyt näkemättä.
Nautiluksen ulkokuori, jonne ei siis oikeasti pääse. Eihän sitä tietenkään tosin töissä ollessa asiakkaille paljasteta.
We are here to change the world~ \o/ Captain EOn jonotusalueen sisäänkäynti eli viimein vähän virallisempi otos työpaikastani. Juuri muuta en olekaan sitten voinut kuvata, koska teatterissa ei saa ottaa kuvia (ymmärrettävästi) ja pre-show-sali puolestaan ei ole sen verran vakuuttava, että haluaisin sitä erikseen esitellä. :P
Sen sijaan sisäänkäynnin liepeillä olevat praksinoskoopit ovat maininnan arvoisia. Kun värkkiä pyörittää ympäri, peileistä heijastuu pienenpieni animaatio. Varsin omalaatuinen ja hauska keksintö.
Lisäkuva Fantasylandin arkitehtuurista edellisen kuvasatoni katkettua kameran paristojen loppumiseen. Ilmeisesti Fantasylandissä on erotettavissa eri maiden tyylisuunnilla toteutettuja taloja, mutta oma silmäni ei riitä erottamaan keskiaikaisia suuntauksia toisistaan.
Tuulimylly, joka on oikeasti kioski. Melkein liiankin hienot puitteet, sanoisin. :B
Alice's Curious Labyrinth eli Liisa Ihmemaassa -teemainen labyrintti. Ensimmäisenä sisääntulotunnelin jälkeen tullut näkymä riittää jo hämmentämään suuntavaiston.
Labyrintti koostui oikeastaan kolmesta osasta, joista ensimmäisen perusosan jälkeen oli mahdollista valita, halusiko kiertää vielä Irvikissan sokkelon ja Herttakuningattaren labyrintin. Itse tietenkin kuljin kaikki. Kuvan naama oli valitettavasti vain koriste eikä sinne päässyt kulkemaan. :D
Myös pössyttelevä toukka oli päässyt mukaan.
Ristisoltut johdattavat kulkijoita labyrintin uumeniin.
"PÄÄ POIKKI!" Herttakuningattaren sokkelon lopuksi oli pieni linna, josta saattoi vähän ihastella maisemia. Lopuksi pystyi halutessaan ottamaan kuvan itsestään Hulluna hatuntekijänä Syntymättömyyspäiväjuhlilla, mutta koska pisteeseen oli jonoa, en jäänyt sitä pitkäksi aikaa ihmettelemään.
Yleiskuvaa Ruususen linnan juurelta.
Prinsessa Ruususen linna. Sisällä on kävelykierros, joka johdattaa kulkijan sadun sivujen halki sanoin sekä eri tavalla toteutetuin kuvin (lasimaalauksia, kangaskudoksia ja jopa nuokkuva haarniska), ja ulkoa avautuu hyvät näköalat kaikkialla Disneyland Parkiin.
Ruususen linnassa sijaitsee myös Merlinin mukaan nimetty puoti, joka myy läpi vuoden joulutavaraa. Kyllä; läpi vuoden. Tuli vähän omituinen olo nähdessä palloin koristeltuja pikkukuusia heinä-elokuun vaihteessa. No, voipahan halutessaan ainakin alkaa valmistautua jo hyvissä ajoin...
Adventurelandin pääkallokallio. Muodostelma sijaitsi - yllätys yllätys - Pirates of the Caribbeanin kupeessa.
Joku typerä turisti on rysäyttänyt safarijeepillään lähes päin kaupan seinää, ja vielä typerämmän turistit vouhkoavat autonraadon edessä. :D Jeepin kyljessä mainos takana sijaitsevasta Giraffe Curieuse (suomeksi Utelias kirahvi) -kaupasta, joka on sinänsä varsin erikoinen, että sen sisällä kasvaa puu. Kuulema osoitus Disneyn yrityksestä olla ekologinen.
Viimeisenä kuvatuksena jälleen ketä kiinnostaa om nom nom -osastoa eli taco-salaatti, jonka tilasin ja söin Frontierlandin Fuente del Oro -ravintolassa. Perinteisestä kanasalaatista annoksen erotti lähinnä se, että kippo oli tehty uppopaistetusta taikinasta ja siten syötävä, vaikkei sitä kovin terveelliseksi voinutkaan sanoa. Suomalainen puistokaverinani otti menun ja sai sen mukana churroja, jotka vaikuttivat varsin hyville.
Eiköhän siinä ole kuvia kylliksi. Disney Village ja Pariisin-reissujeni kuvat saavat jäädä odottamaan, koska niiden kanssa LJ ja päänikin todennäköisesti hajoaisivat tämän merkinnän kokoon. Parempi olla tunkematta ihan kaikkea samalla kerralla.
Jatkan lopuksi kuukausimeemiä myös Disney-tunnelmissa. Toivottavasti en kuulosta liikaa rikkinäiseltä gramofonilta, koska tämänkertainen aihe lähinnä kertailee jo joskus aikoinaan tai aiemmin kertomiani ajatuksia.
Päivä 21 - Toinen tilaisuus
Tänäkesäinen työpaikkani Disneylandissä on ollut itselleni toinen tilaisuus ainakin kahdella tavalla. Pari-kolme vuotta sitten yritin hakea Disneylle töihin ensimmäistä kertaa, mutta silloin yritys katkesi työhaastatteluun: tiedä häntä, olivatko kriteerit tuolloin tiukempia vai mokasinko vain todella pahasti, mutta sain muutaman viikon kuluttua postitse ilmoituksen, ettei minulle sopivaa työtä ollut löytynyt - vaikka tuttuni olivat juuri aiemmin kertoneet, että yleensä ihmiset saavat joko suoraan kutsun töihin tai sitten varovaisen lupauksen siitä, että töitä saattaisi olla myöhemmin tarjolla. Muistan kyllä hermoilleeni haastattelussa ja ranskantaitoni olleen heikommalla kantilla kuin nykyään, mutta kova kolaus se silti oli. Sinänsä siis sain tänä vuonna toisen tilaisuuden vakuuttaa haastattelijat. Onneksi nyt tärppäsi.
Toisaalta Disney soi minulle myös toisen tilaisuuden myös alkukesästä sattuneiden checkout-/laiteongelmien kanssa. Yleensä, kun uusi laitetyöntekijä epäonnistuu turvallisuus- yms. tietojen tarkastuskokeessa eli checkoutissa, tämä joutuu luovuttamaan ID:nsä kahtia leikattavaksi ja menemään uuteen haastatteluun - ilman takeita uuden työn löytymisestä. Tutustuin täällä erääseen tyttöön, jolle kävi mainitulla tavalla (tämän jouduttua alun perin Space Mountainiin, jonne ei oikeastaan pitäisi laittaa ketään äidinkielenään muuta kuin ranskaa puhuvaa) ja joka päätyi lopulta puistoa siivoamaan. Itselleni oltiin kuitenkin armollisia: koska omat ongelmani johtuivat pikemminkin luonteen sopimattomuudesta (koska en osaa komentaa ihmisiä stressaamatta) kuin kielitaidon tai muun vastaavan puutteesta, sain keskustella kahden tiiminjohtajan kanssa ja minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtoon "kevyempään" laitteeseen, joka ei ole samalla tavalla jatkuvasti liikkeessä. Tarjous johti minut Captain EOon töihin, enkä ole siihen suostumista katunut.
~*~
Hyvää yötä, kirpuille työtä. RM kiittää ja sanoo bonne nuit.
Eikun siis asiaan!
Walt Disney Studios'n (tai lyhyesti sanottuna WDS:n) sisääntuloportit. Studio avattiin kymmenisen vuotta pääpuiston jälkeen, ja käsittääkseni nykyään Disney onkin suunnannut resurssinsa ensisijaisesti sen laajentamiseen kehittämiseen.
Kuten nimestä (ja porttien ulkonäöstä) voi päätellä, WDS:n pääteema on elokuvat. Puisto on pääosin lavastettu viime vuosisadan alkupuolen/puolenvälin Hollywoodia (?) muistuttamaan, ja siinä missä Disneyland Parkissa eri puiston osat on nimetty maiksi, Walt Disney Studios'ssa nimistö on elokuvamaailmasta: Front Lot, Back Lot, Production Courtyard sekä Toon Studio.
Toon Studio koostuu erilaisista piiretty- sekä animaatioaiheisista laitteista, ja siellä sijaitsee myös Toy Story Playland: puiston uusin laajennus, joka nimensä mukaisesti on omistettu Toy Story -teemaisille laitteille. Puitteiden tarkoituksena on tarkoitus saada vierailija tuntemaan, miltä tuntuisi olla lelun kokoinen, missä onkin onnistutta mielestäni varsin hyvin: bambut esimerkiksi proppaavat pitkiä ruohonkorsia, ja kuten tästä kuvasta näkyy, kaikki lelukoristeet on suurennettu samassa mittakaavassa. Taustalla vilaus RC Racer -laitteesta.
Toy Story Playlandissä on myös mahdollista poseerata Buzz Lightyearin (tai ranskalaisittain Buzz l'Éclairin eli Salama-Buzzin) jalkovälissä (oli pakko päästä sanomaan tuo, vaikka/koska se kuulostaa niin härskille :D). Patsas toistelee vähän väliä pientä puhetta englanniksi ja ranskaksi, mikä innostaa turisteja entisestään.
Lähempää otettu kuva RC Raceristä. Mikäli Viikinkilaiva on tuttu laite, tunnistaa tämänkin kaaran toimintaperiaatteen: asiakkaat siis sahaavat U-kirjaimen muotoisesta kaarta muutaman kerran leikkiauton äänten ynnä muun saattelemina (täällä pääsin viimeinkin kuulemaan sen Buzz Lightyear Last Blastissä kaipaamaani "to the infinity and beyond"-huudahduksenkin Buzzin sanomana). Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta kiva laite joka tapauksessa.
Disneylandin molempien puistojen suurin ongelma ovat pitkät jonotusajat, joita on yritetty helpottaa kahdella ovelalla keinolla. Joissain suosituimmissa laitteissa on Fastpass-mahdollisuus eli pääsylippua tietyssä koneessa höyläämällä voi saada erikoislipun, jonka avulla pääsee jonon ohi laitteeseen, mikäli tulee takaisin lipussa mainittujen kellonaikojen välillä. Jottei kukaan kävisi kuitenkaan hakemassa läjää Fastpasseja eri laitteisiin, yhdellä lipulla voi olla kerrallaan vain yksi voimassa oleva Fastpass (toisin sanoen seuraavan saa vasta, kun edellisen on käyttänyt ja/tai se on mennyt vanhaksi). Lisäksi Fastpassien suosio voi aiheuttaa joskus sen, että siihen turvautumalla joutuu odottamaan laitteeseen pääsyä jopa pidempään kuin perineisellä jonotuksella, sillä parisadan ihmisen ottaessa Fastpassin viimeisimpien lipuissa paluuajankohta saattaa olla kolmenkin tunnin päässä. Onneksi Fastpass-koneiden yläpuolella lukee aina, mihin paluuaikaan lippuja paraikaa jaellaan, joten halutessaan voi yrittää taktikoida ja käydä yhdessä laitteessa odottaessa toisen Fastpass-vuoroa.
Toy Story Playlandissä on Fastpassin sijaan kahdessa laitteessa käytössä Single Rider Access eli yksittäisten henkilöiden jono, josta otetaan laitteisiin täytettä sen mukaan, mitä ryhmäjonosta jää tyhjää (täällä on siis oletuksena, että laitteeseen astuttaessa kerrotaan työntekijälle ryhmän jäsenten määrä, jotta tämä osaa ohjata oikealle portille/jonoon/vaunuun tai jakaa poppoon useampaan osaan tarvittaessa). Useamman ihmisen kanssa kulkiessa ei siis ole mitään takuita siitä, että pääsee kavereiden kanssa samaan aikaan laitteeseen eikä paikkaa pysty valitsemaan, mutta yleensä Single Rider Accessin kautta laitteeseen pääsee nopeammin kuin tavallisesti jonottaessa.
Leikkimaan laitteista kuviini on näemmä päätynyt ainoastaan RC Racer (jonka sisäänkäynti tässä otoksessa siis on), mutta sieltä löytyy myös Slinky Dog -possujunamikälie sekä Parachute Drop -vempain, jonka nimi kertonee jo olennaisen. Se on kuitenkin varsin lempeä verrattuna vaikkapa RC Raceriinkin.
Yleisnäkymää Production Courtyardilta, jonka pääsisältöä ovat erilaiset esitykset, kuten elokuvan taiasta huokuva Cinemagique (eli kertomus siitä, miksei kannata jättää kännykkään ääniä päälle elokuvateatterissa) sekä hilpeä Stitch Live!, jossa Lilo & Stitch -elokuvan karvainen avaruusolio oikeasti reagoi katsojiin ja juttelee näille. Hollywoodin vaikutus näkyy täällä erityisen vahvana, mistä osoituksena taustalla kohoava kotoisa Hollywood Tower Hotel.
...Tai ehkei se olekaan niin kotoisa.
Tässä laite, jota olen käyttänyt esimerkkinä kertoessa Disneylandin hienosta lavastuksesta: Hollywood Tower Hotel, joka paremmin Tower of Terrorina tunnetaan. Laite on inspiroitu 50-luvulla pyörineestä sarjasta nimetä Twilight Zone ja noudattelee yliluonnollisessa jännityksessään - tai kauhussaan - sen tunnelmia. Tornin tarina on lyhykäisyydessään se, että seitsemisenkymmentä vuotta sitten salama iski siihen samaan aikaan, kun viisi ihmistä oli hississä, jolloin hissi putosi tyhjyyteen ja entisestä hienostohotellista tuli autio. Yksi huoltohissi on kuitenkin vielä toiminnassa, ja siihen uskalikot voivat halutessaan nousta kyytiin matkalle hämärien maille (ranskaksi ovelasti Quatrième Dimension eli neljäs ulottuvuus).
Hotellin aulan kiertävän jonotusalueen jälkeen vieraat ohjataan kirjastoon, jossa heille näytetään hotellin tarinan kertova video, ja sen jälkeen matka käy konehuoneen kautta hissiin. Hississä seuraa lyhyt intro samalla kun se nousee muutaman kerroksen ylöspäin, ja lopulta kertojan ääni hiipuu kohtalokkaiden 'nyt ovet aukeavat - teille'-sanojen jälkeen ja hissi romahtaa äkisti alas.
Pohjimmiltaan Tower of Terror koostuu siis vain nopeista nousuista ja pudotuksista, joissa hissi kiskotaan hivenen painovoimaa nopeammin alas. Paikan puitteet sekä tarina riittävät kuitenkin nostamaan sen yhdeksi suosikkilaitteistani, ellei jopa viralliseksi ykköseksi - senkin lisäksi, että se on itsessäänkin kirjaimellisesti hirveän hauska. Myös jossain määrin korkeanpaikankammoinen vieraani - jonka raahasin laitteen jonon puoliväliin ennen kuin sain kuulla mainitusta asiasta - tuntui pitävän kyydistä, ja hissipojaksi pukeutuneet laitetyöntekijät (pääosin vakavine ilmeineen ja ajoittaisina psykopaattinauruineen) nostavat pisteitä entisestään. Hollywoodin kauhuhotelli jakaa varsin vahvasti mielipiteet, sillä joidenkin tuttujeni mielestä se on oikeasti aivan kauhea, mutta suosittelisin sitä silti jokaiselle uudelle kävijälle lämpimästi.
Hirviöhotellia hivenen kevyempi tunnelma on Studio Tram Toursissa, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan ratikka-/bussiajelu elokuvakulissien maailmaan. Vaunuissa on televisioruudut ja kaksikielinen juonto koko kierroksen ajan, mutta kaikissa video ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin ja siksi osa tiedoista voi jäädä kuulematta. Ensimmäisellä kerralla pääsin onneksi kuulemaan kaiken.
Tram Toursilla esitellään muun muassa joidenkin elokuvien lavasteita, joista tämä Dinosaurus-elokuvan portti lieni kaikkein kookkain. Mukaan mahtui kyllä Pearl Harborin hävittäjiä sun muutakin.
Erikoisefektien voimaa esiteltiin kauhuskenaariossa "kosken partaalla oleva öljynjalostamo rekkoineen maanjäristyksen kourissa". Resurssien tuhlailusta voisi ehkä puhua, mutta liekit leiskuivat ja vesi kuohui sen verran komeasti, etten liikoja valita.
Lisää lieskoja oli luvassa lavastuksen taikaa -osiossa, jossa siirryttiin lohikäärmeiden hyökkäyksestä kärsineeseen Lontooseen. Ilmeisesti idea pohjautuu Reign of Fire -elokuvaan, mikä herätti halun nähdä elokuva, koska ajatus oli sen verran älytön. :D
Eri elokuvista tuttuja autoja. Kaiken kaikkiaan Studio Tram Tours ei ehkä ollut niin jännä kuin joku saattaisi toivoa, mutta mikäli elokuvamaailma kiinnostaa tai haluaisi päästä kulissien taakse katsomaan, kierros on kokemisen arvoinen.
Palataanpa toviksi Toon Studiolle. Ensimmäisenä tällä esittelypätkällä olkoon Flying Carpets over Agrabah eli lentävien mattojen karuselli. Hauskana lisänä laitteen olemassaolon "tekosyynä" on, että Aladdin-elokuvaan halutaan kuvata uusi kohtaus, jota Lampunhenki on ohjastamassa.
Quatre Roue Rallye eli Cars-teemainen teekuppi-/autorallivärkki, tai oikeastaan sen lavasteita. Luigi ja Guido vakuuttivat minut elokuvassa täysin. <3
Animagique-teatteri, jossa Mikki ja Aku johdattavat katsojan matkalle Disney-piirettyjen maisemiin. Matkan varrella pääsee kuulemaan monia tuttuja klassikkokappaleita ja näkemään eri hahmoja näyteltyinä, joten lopputulos on varsin sympaattinen. Lisäpisteitä esitys saa kaksikielisyydestä, sillä ainakin omassa esityksessäni Mikki piipitti ranskaksi mutta Aku vaakkui englantia.
Crush's Coaster. Laite matkii Nemoa etsimässä -elokuvan kohtausta, jossa hahmot kiitävät Itä-Australian merivirrassa kohti Sydneytä. Vieraat laitetaan istumaan kilpikonnan kuoren muotoisiin vaunuihin, jotka kiitävät hurjaa vauhtia pimeässä valtameriaiheisen lavastuksen sekä valojen lomitse, mutta kertaakaan ei (kenties onneksi) tarvitse pelätä ympäri kieppumista pysty- tai vaakasuunnassa. Pääasiallinen puistokaverini rakastaa tätä laitetta ja monet muutkin ovat sanoneet pitävänsä siitä, enkä voi väittää, että olisin eri mieltä: se on hurjuudestaan huolimatta varsin sulava eikä siis tärise tai kolise samalla tavoin kuin Space Mountain tai Big Thunder Mountain. Ainut vika Crush's Coasterissa onkin oikeastaan se, että suosiostaan huolimatta siihen ei ole Fastpassia eikä Single Rider Accessia, joten siihen saa yleensä jonottaa toista tuntia.
Mitäpä Toon Studio tai Disney-puisto olisi ilman hahmoja, joista satuin kameran kanssa kulkiessani bongaamaan Pluton. Melkein tekisi mieli änkeä joskus jonkin hahmon kanssa kuvaa jonottamaan, mutten tiedä, kehtaisinko mennä kaikkien pikkulapsien keskelle. :'D
Back Lotilla sijaitsee laitteiden lisäksi myös Moteurs... Action! Stunt Show Spectacular -esitysareena, jossa pääsee näkemään tiukkoja tilanteita ja komeita kaaroja yhtäläisissä määrin. Kaikki esityksessä käytetyt autot ovat erikoisvalmisteisia stunttiautoja, eli ilmeisesti esimerkiksi tällaista temppua ei tavallisella Peugeotilla tai Toyotalla pysty tekemään, vaikka joku saattaisi ehkä halutakin. :D Oli kyllä aika huisin näköistä, kun rivi autoja menee 45 asteen kulmassa.
Lisää älkää kokeilko tätä kotona -osastoa esityksestä, joka oli jaettu kohtauksiin. Jokaisessa kohtauksessa oli jokin "teema" (esim. autojen takaa-ajobaletti), ja niiden aikana niin ajettiin moottoripyörällä ikkunalasista läpi kuin kruisailtiin kuvioissa ja tulitettiin toisia. Varsin vinkeää meininkiä, vaikka pitkähköt selitysosuudet välissä saattoivatkin latistaa tunnelmaa hiukkasen.
Ennen varsinaisen show'n alkua moottoripyöräilijä näytti taitojaan.
Pätkä takaa-ajobalettikohtauksesta.
Kun on Pixarin omistaja Disney kyseessä, totta kai myös Lighting McQueen (tai Salama McQueen niin kuin heikäläinen ilmeisesti Suomessa tunnetaan) show'hun mukaan. Ihan hauska välipätkä olikin mustine vakooja-autoineen, jonka katolla olleessa ohjuksessa luki kornisti Secret Weapon. :D
Toisenlaista menoa ja meininkiä Back Lotilla tarjoilee Rock 'n Roller Coaster, joka on jokseenkin Space Mountainin tapainen vuoristorata silmukoineen ja hurjine alkulaukaisuineen, mutta avaruustunnelmien sijasta onkin Aerosmithin musiikkia. Muistan elävästi, miten ensimmäisellä kerralla sataa ja tuhatta hämärään tunneliin syöksyessä kiljuin lähes henkeni edestä - kunnes tajusin laitteen soittavan kaikista Aerosmithin kappaleista suosikkiani eli Dude Looks Like Ladyä, jolloin aloin nauraa ja hetken päästä laulaa huutamisen sijasta. Kun lisätään vielä se, että syystä tai toisesta pääni kolisee turvalaitteisiin vähemmän kuin Space Mountainissa, rokkiradan arvo nousee kohisten.
Rock 'n Roller Coasterin jonotusalue on koristeltu erilaisin soittimin ja levyin, jotka ovat tavalla tai toisella kuuluisia, kuten tässä näkyvä Green Dayn kitara. Mukaan mahtui myös AC/DC:n rummut sekä John Lennonin sekä Paul McCartneyn yhteisvinyyli.
Viimeisenä (joskin ironisesti kokeilemistani laitteista ensimmäisenä) napsaus Armageddon: Les Effet Speciaux -laitteesta, joka esittelee vielä Studio Trams Toursiakin tehokkammin erikoisefektien voimaa. Armageddon-elokuvan tunnelmissa katsojat johdatetaan venäläiselle avaruusasemalle, joka on sattunut osumaan pääosassa olevan meteoriitin reitille, ja raukkaparat pannaan kokemaan, miltä tuntuu, kun Texasin kokoinen murikka rusentaa avaruusaseman olemattomiin (tai ainakin melkein). Vaikuttaviin tehosteisiin kuuluu mm. tulipöllähdyksiä, kaasuvuotoja, viisi senttiä alemmas rysähtävä lattia sekä vielä uloskäynnin vieressä oleva jättituuletin, jonka luona voi halutessaan ottaa dramaattisia tuulikuvia. Itse laitteessa ei saanut kuvata, joten siksi on tyytyminen julkisivuotokseen.
Siinä siis enemmän tai vähemmän lyhyesti kuvasatoni Walt Disneyn Studios'sta. Sitten jotain aivan muuta!
Ranskasta saa sitruuna-Oranginaa. Samurailla höystettynä.
Täältä saa myös aristokraatti-Oranginaa mustaherukka-aromilla!
Kaiken muun ohella olen käynyt myös Starbucksissa, koska pakko sitäkin oli kokeilla. Mokkakahvi oli melkoisen herkullista.
Disney-puistojen viereisessä Disney Villagessa on myös Earl of Sandwich, jonka nimi on hauskasti kaksimerkityksinen ja joka väittää valmistavansa maailman parhaat voileivät. Best of BTL (bacon-tomato-lettuce eli pekoni-tomaatti-salaatti) -voileipäni perusteella voin allekirjoittaa väitteen.
Joo. Koska kiviäkin kiinnostaa, taidan palata takaisin asiaan ja laittaa (todennäköisesti) viimeiset kuvat isosta puistosta. :D
Aiemmassa kuvamerkinnässäni ei ollut kovinkaan kummoisia kuvia Buzz Lightyearistä, joten päätin paikata asiaa nyt vähäsen otoksella laitteen julkisivusta. Vielä jokin kerta pitäisi hypätä sen kyytiin ja napsia valokuvia taistelusta keisari Zurgia vastaan - vaikka pisteeni siitä kärsisivätkin.
Autopia eli 1950-lukulaisilla autoilla huristelu sekä ainut Discoverylandin laitteista, joissa en ole vielä käynyt. Ihmismassan takaa kyltin edessä näkyy vilaus autosta, jonka tapaisilla laitteessa ajellaan ja jonka kyydissä voi poseerata.
Kutakuinkin koko Discoverylandin keskellä kohoaa Orbitron: les Machines Volantes eli Leonardo da Vincin piirroksista inspiroitu lentävien laitteiden karuselli. Saapuessani Disneylandiin laite ei ollut vielä auki, mutta jos olisin jäänyt Buzz Lightyeariin töihin, minut olisi ilmeisesti koulutettu myös Orbitroniin.
Muutamista muista puiston karusellihäkkyröistä Orbitron eroaa siinä, että vaunun korkeutta voi itse säädellä kiskomalla etuosassa olevaa vipua eteen- ja taaksepäin. Ylimmässä asennossa meno on miltei hurjaa, tai siltä se ainakin itsestäni tuntui, mutta oli miltei vähän noloa jonottaa yksinään laitteeseen, kun ympärillä kuhisi lähinnä keskenkasvuisia ja pikkulapsia vanhempineen ^^' Joka tapauksessa ihan mukava kokeilu oli, vaikken päässytkään kuvan Rapu-vaunuun istumaan (Härkä taisi osua kohdalleni).
Pitihän sitä myös viimein toisesta työpaikastani eli Nautiluksesta jotain kuvia blogiin saada.
Jules Vernen Kapteeni Nemo -teoksen (sekä siitä tehdyn elokuvan 20,000 Leagues Under the Sea) tunnelmissa käppäillessä voi törmätä muun muassa tällaisiin urkuihin, joihin kapteenin kasvot ajoittain aavemaisesti ilmestyvät. Valitettavasti kyseessä on kutakuinkin ainut onnistunut otokseni Nautiluksen sisältä, sillä hämäryys muutti monet kuvista varjomössöksi enkä toisaalta halunnut käyttää salamaa, koska olen niin monen vierailijan nähnyt räpsivän sillä kuvia, vaikka laitteen infotaulussa mainitaankin moisen olevan kiellettyä. >__>
Sain näemmä karttahuoneestakin mukiinmenevän otoksen. Seinällä ollut Vulkanuksen kartta sen sijaan jää nyt näkemättä.
Nautiluksen ulkokuori, jonne ei siis oikeasti pääse. Eihän sitä tietenkään tosin töissä ollessa asiakkaille paljasteta.
We are here to change the world~ \o/ Captain EOn jonotusalueen sisäänkäynti eli viimein vähän virallisempi otos työpaikastani. Juuri muuta en olekaan sitten voinut kuvata, koska teatterissa ei saa ottaa kuvia (ymmärrettävästi) ja pre-show-sali puolestaan ei ole sen verran vakuuttava, että haluaisin sitä erikseen esitellä. :P
Sen sijaan sisäänkäynnin liepeillä olevat praksinoskoopit ovat maininnan arvoisia. Kun värkkiä pyörittää ympäri, peileistä heijastuu pienenpieni animaatio. Varsin omalaatuinen ja hauska keksintö.
Lisäkuva Fantasylandin arkitehtuurista edellisen kuvasatoni katkettua kameran paristojen loppumiseen. Ilmeisesti Fantasylandissä on erotettavissa eri maiden tyylisuunnilla toteutettuja taloja, mutta oma silmäni ei riitä erottamaan keskiaikaisia suuntauksia toisistaan.
Tuulimylly, joka on oikeasti kioski. Melkein liiankin hienot puitteet, sanoisin. :B
Alice's Curious Labyrinth eli Liisa Ihmemaassa -teemainen labyrintti. Ensimmäisenä sisääntulotunnelin jälkeen tullut näkymä riittää jo hämmentämään suuntavaiston.
Labyrintti koostui oikeastaan kolmesta osasta, joista ensimmäisen perusosan jälkeen oli mahdollista valita, halusiko kiertää vielä Irvikissan sokkelon ja Herttakuningattaren labyrintin. Itse tietenkin kuljin kaikki. Kuvan naama oli valitettavasti vain koriste eikä sinne päässyt kulkemaan. :D
Myös pössyttelevä toukka oli päässyt mukaan.
Ristisoltut johdattavat kulkijoita labyrintin uumeniin.
"PÄÄ POIKKI!" Herttakuningattaren sokkelon lopuksi oli pieni linna, josta saattoi vähän ihastella maisemia. Lopuksi pystyi halutessaan ottamaan kuvan itsestään Hulluna hatuntekijänä Syntymättömyyspäiväjuhlilla, mutta koska pisteeseen oli jonoa, en jäänyt sitä pitkäksi aikaa ihmettelemään.
Yleiskuvaa Ruususen linnan juurelta.
Prinsessa Ruususen linna. Sisällä on kävelykierros, joka johdattaa kulkijan sadun sivujen halki sanoin sekä eri tavalla toteutetuin kuvin (lasimaalauksia, kangaskudoksia ja jopa nuokkuva haarniska), ja ulkoa avautuu hyvät näköalat kaikkialla Disneyland Parkiin.
Ruususen linnassa sijaitsee myös Merlinin mukaan nimetty puoti, joka myy läpi vuoden joulutavaraa. Kyllä; läpi vuoden. Tuli vähän omituinen olo nähdessä palloin koristeltuja pikkukuusia heinä-elokuun vaihteessa. No, voipahan halutessaan ainakin alkaa valmistautua jo hyvissä ajoin...
Adventurelandin pääkallokallio. Muodostelma sijaitsi - yllätys yllätys - Pirates of the Caribbeanin kupeessa.
Joku typerä turisti on rysäyttänyt safarijeepillään lähes päin kaupan seinää, ja vielä typerämmän turistit vouhkoavat autonraadon edessä. :D Jeepin kyljessä mainos takana sijaitsevasta Giraffe Curieuse (suomeksi Utelias kirahvi) -kaupasta, joka on sinänsä varsin erikoinen, että sen sisällä kasvaa puu. Kuulema osoitus Disneyn yrityksestä olla ekologinen.
Viimeisenä kuvatuksena jälleen ketä kiinnostaa om nom nom -osastoa eli taco-salaatti, jonka tilasin ja söin Frontierlandin Fuente del Oro -ravintolassa. Perinteisestä kanasalaatista annoksen erotti lähinnä se, että kippo oli tehty uppopaistetusta taikinasta ja siten syötävä, vaikkei sitä kovin terveelliseksi voinutkaan sanoa. Suomalainen puistokaverinani otti menun ja sai sen mukana churroja, jotka vaikuttivat varsin hyville.
Eiköhän siinä ole kuvia kylliksi. Disney Village ja Pariisin-reissujeni kuvat saavat jäädä odottamaan, koska niiden kanssa LJ ja päänikin todennäköisesti hajoaisivat tämän merkinnän kokoon. Parempi olla tunkematta ihan kaikkea samalla kerralla.
Jatkan lopuksi kuukausimeemiä myös Disney-tunnelmissa. Toivottavasti en kuulosta liikaa rikkinäiseltä gramofonilta, koska tämänkertainen aihe lähinnä kertailee jo joskus aikoinaan tai aiemmin kertomiani ajatuksia.
Päivä 21 - Toinen tilaisuus
Tänäkesäinen työpaikkani Disneylandissä on ollut itselleni toinen tilaisuus ainakin kahdella tavalla. Pari-kolme vuotta sitten yritin hakea Disneylle töihin ensimmäistä kertaa, mutta silloin yritys katkesi työhaastatteluun: tiedä häntä, olivatko kriteerit tuolloin tiukempia vai mokasinko vain todella pahasti, mutta sain muutaman viikon kuluttua postitse ilmoituksen, ettei minulle sopivaa työtä ollut löytynyt - vaikka tuttuni olivat juuri aiemmin kertoneet, että yleensä ihmiset saavat joko suoraan kutsun töihin tai sitten varovaisen lupauksen siitä, että töitä saattaisi olla myöhemmin tarjolla. Muistan kyllä hermoilleeni haastattelussa ja ranskantaitoni olleen heikommalla kantilla kuin nykyään, mutta kova kolaus se silti oli. Sinänsä siis sain tänä vuonna toisen tilaisuuden vakuuttaa haastattelijat. Onneksi nyt tärppäsi.
Toisaalta Disney soi minulle myös toisen tilaisuuden myös alkukesästä sattuneiden checkout-/laiteongelmien kanssa. Yleensä, kun uusi laitetyöntekijä epäonnistuu turvallisuus- yms. tietojen tarkastuskokeessa eli checkoutissa, tämä joutuu luovuttamaan ID:nsä kahtia leikattavaksi ja menemään uuteen haastatteluun - ilman takeita uuden työn löytymisestä. Tutustuin täällä erääseen tyttöön, jolle kävi mainitulla tavalla (tämän jouduttua alun perin Space Mountainiin, jonne ei oikeastaan pitäisi laittaa ketään äidinkielenään muuta kuin ranskaa puhuvaa) ja joka päätyi lopulta puistoa siivoamaan. Itselleni oltiin kuitenkin armollisia: koska omat ongelmani johtuivat pikemminkin luonteen sopimattomuudesta (koska en osaa komentaa ihmisiä stressaamatta) kuin kielitaidon tai muun vastaavan puutteesta, sain keskustella kahden tiiminjohtajan kanssa ja minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtoon "kevyempään" laitteeseen, joka ei ole samalla tavalla jatkuvasti liikkeessä. Tarjous johti minut Captain EOon töihin, enkä ole siihen suostumista katunut.
~*~
Hyvää yötä, kirpuille työtä. RM kiittää ja sanoo bonne nuit.