Dec 31, 2006 22:50
Jees eipä ole tullut pitkään aikaan tätäkään päiviteltyä ja kun bettelle tuli luvattua että päivitän tätä tässä yksi päivä ja sitten unohdin sen niin teen sen nyt! Oukkei eli jees eipä tässä mitään ihmeellistä ole tapahtunut , tai sanottaisiinko että asiat ovat tapahtuneet hitaasti mutta moni asia on muuttunut kun katsotaan esimerkiksi, mitä vuonna 2006 tapahtui.
Ihan lähi menneisyydessä eli eilen olin vain katsomassa Ensiferumin keikkaa Nosturissa - joka muuten oli aivan loistava! Moshaamista riitti ja rumpalit vakuuttivat kuten aina hevikeikoilla :D oli myös kiva nähdä pitkästä aikaa Kassua eli siis kiitti seurasta :---) Siinä sitten yöllä mentiin junalla kotiin nukkumaan vatsassa Stadin snägäreiden ykkösherkkua lihistä kaikilla mausteilla ja juteltiin kaikkea shaittia :D Heti kun herättiin aamulla niin katottiin Manowarin liveä ja heitettiin Kassu asemalle ja lähettiin Jeren kanssa töihin. Työpäivä oli varsin perus kuten aina mutta aloin miettiä töissä, kiitos uudenvuoden , että millainen oli vuosi 2006. Sanoisin että ainakin erilainen kuin aikaisemmat vuodet!
Alkuvuodesta en paljoa muuta muista kuin koulunkäynnin ja penkkarit ja tollaista shaittia , kai siinä myös tuli rumpuja soiteltua. Keväällä sitten asiat muuttuivat hieman ja astuin välillä parisuhteiden maailmaan jossa sitten välillä seikkailtiin sinne ja tänne mutta nyt tuntuu että olen löytänyt tytön ketä voisi olla enemmänkin kuin pelkkä ihastus , tai ainakin tuntuu siltä että tunne tätä tyttöä kohtaan olisi aika vahva <3. Tällä hetkellä on vähän ikävä niin pakostikkin juuri kyseiset ajatukset valtaavat mielen mutta muita vuoden 2006 juttuja oli tietenkin lukiosta valmistuminen (arvosanat: E: enkku,hissa,yhteiskuntaoppi,ussa M: äikkä C: matsku ja ruotsi) , akustisen rumpusetin hommaaminen ja massiiviset määrät soittamista joka kyllä alkaa näkyä kehityksessäkin - onneksi :D niin! ja aloitin työt ;< Siellä on tylsää kuin missä mutta ihan kiva saada taskurahaa ettei tarvitse olla aina pappa betalar ja positiivisena asiana enää 3kk jäljellä ja sen jälkeen saman verran lomaa! Ette usko miten paljon odotan tätä :D varsinkin jos pääsen jollekin matkalle ja muutenkin tekemään asioita mihin ei ole nyt ollut aina aikaa niin olen varmasti onnellinen <3
Huomaa että ei ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua kun näinkin lyhyen tekstin kirjoittaminen tuntuu vaikealta , mutta siis kaikille hyvät uudet vuodet ja pitäkää hauskaa! Itse katson vain Death Notea ja juon hieman kuohuviiniä ja lonkeroa, koska huomenna on pakko olla taas töissä kukonlaulun aikaan vaikka kukot ovatkin farmeillaan nukkumassa talviunta. Kenties ensi vuonna voi juhlia mutta nyt asiat menevät näin :---D Niin ja kaikkien hehkuttama uudenvuoden lupaus - aloitan kuntoilun! tai ainakin yritän ja muutenkin tehdä vuodesta 2007 paremman kuin aikaisemmat vuodet ^__^ bye bye!