(no subject)
Täällä taas! Heipsrallaa :D
Tämän aamupäivän viettäny lukemalla ystävän entryjä ja omia vanhojakin ja pääitnpä nyt oksentaa sanoja paperille ja ihan nyt sillä tyylillä etten jaksa pahemmin miettiä selkeitä lauserakenteita taikka jäsentelyjä, jos lukijoita ärsyttää taikka ahistaa entryjen lukeminen niin ei kannata lukea, mutta sen kummemmin en jaksa jäsennellä järkevästi kuulumisia ja ajatuksiani, kirjoitan vaan mitä sormet näpyttää flow:lla.
Katsaus menneeseen: "Huolimatta siitä että jossain ajatusteni perukoilla pyörii koko aika pieni ärsytys ja pelko siitä että jään lapsettomaksi vanhaksi piiaksi, olen viime aikoina pystyny näkemään asioita toiseltakin kantilta. "
-No voihan tuo omasta mielestäni synkeä ennustus käydäkin vielä toteen, mutta sitten pitäisi elämän potkia kyllä pahasti. Mutta eipä tuota ylläolevaa näyttäisi olevan näköpiirissä.
Näköpiirissä sen sijaan syksyä kohti lähestyttäessä on, että yks varmaan about 3-4 kilon kokoinen jätkä tulee hallitsemaan mun ja Villen elämää: mahdollisesti vie suurimman osan yöunista, omasta ajasta, ehkä yön pimeinä valvottuina tunteina jonku palasen mielenterveydestä ja mahdollisesti tekee musta lypsy- ja ruokailukoneen joksikin aikaa. No, ei ole tarkoitus kuullostaa niin synkeältä, uskon, että uuteen lukuun elämässä liittyy myös onnea, iloa, kaikenlaisia tunteita asteikolla nollasta sataan ja varmasti kaikenlaista muutakin, mistä en vielä tiedä, vaikka nähnyt työn ja läheisten elämää seuraten sivusta mitä lapsiarki voi olla.
Pyrin olemaan realistinen eikä mulla mielestäni ole mitään hattaranhöyryisiä ajatuksia tulevasta arjesta, pikemminkin aattelen seuraavasti: vaikka olisi kahlannut kaikki maailman lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvät opukset läpi, käynyt ovelta ovelle kuulemassa eri vanhempien kertomia kokemuksia kasvatuksesta ja lapsiarjesta ympäri maailmaa, opiskellut aihetta vuosia, olisi eri ikäisten lasten hoidosta vuosien kokemus tai olisi kuinka neuvolatäti, Jari Sinkkonen taikka vaikka Maija Poppanen, niin olen sitä mieltä, että silitkään niin mulla kuin kelläkään muullakkaan tuoreella vanhemmalla joka uuteen elämänvaiheeseen pulahtaa olisi lopuksi kauheesti hajua millaista se on. Toisaalta se toki voi myös vähän pelottaa, kun ei voi välttämättä etukäteen suunnitella miten toimii missäkin tilanteessa vaan pitää varmaan taiteilla tilanteen mukaan ja luottaa, että arjen tilanteista selviää monella eri luovalla tavalla. Toisaalta musta on jotenki lohdullista tietää tai aatella, että moni muu on ollu ja tulee olemaan samassa tilanteessa. Mä en vaan jaksa kuitenkaan uskoa, että olisi monia tuoreita vanhempia, jotka ei ees välillä olis ns. sormi suussa lapsensa kanssa ja, että kaikki olis iha selvää ku pässin liha (tosin onko se selvää se pässin liha?)
Entryä mahdollisesti lukevat tietävät elämästä, mutta myönnän joskus on hauska iha kirjoittaa ylös muistiin listan muodosssa, miten elämä on viime postauksesta päivittyny, mutta ensin pientä kertausta:
Mitä nyt luin vahoja entryjäni niin jotakuinkin viime tuotantokaudella tapahtui seuraavaa:
-Olin opiskellut AMK.ssa
-Asunut maailman parhaan kämppiksen Nellin kanssa Pohjois-Haagassa
-Työskennelly mm. palvelutalossa, kotihoidossa, neuvolassa Helsingissä (muistan, että jokaiseen paikkaan on liittynyt välillä iha kaameeta uupumusta ja stressiä ja epäonnistumisia, vaikka suurimmaksi osaksi ihmmiset ollut tosi mukavia ja auttavaisia)
-Valmistunut terveydenhoitajaksi
-Saavuttanut 1. danin arvon taekwondossa
-Tapaillut/seurustellut yhen (enkä tarkoita sanoa tätä ilkeästi) sitoutumiskammoisen vanhemman miehen kanssa
-Ostanu asunnon
-Elänyt "villiä" sinkkuelämää miehiä treffaillen, kavereita nähden elämästä suurimmaksi osaksi nauttien
Kaiken kaikkiaan ajoittaisia omassa päässäni kehittelemiäni eksistenitalismin (en oo varma onko se nyt se sana mitä haen) draamoja lukuunnottamatta elämä oli joitain vuosia sitten myös ihan mukavaa
Ja nyt kertausta, mitä on jo tällä tuotantokaudella tapahtunut ja myös vähän tulevaa:
-Jokusten treffien jälkeen löytyi sitten against all my odds omat kriteerini täyttävä mies elämänkumppaniksi, joka ei tietenkään ole täydellinen, mutta mulle riittävän täydellinen, joka kanssa on onnellinen vaikkei aina niin hauskaa oliskaan.
Riittävän täydellinen ei musta suinkaan tarkoita vaan tyytymistä johonki, ku parempi vaan olla jonku kanssa kuin yksin, vaan enemmänki perustuu Jari Sinkkosen ajatteluun myös riittävän hyvästä vanhemmuudesta "Ei tarvitse olla täydellinen vanhempi, vaan riittävän hyvä vanhempi riittää. Musta se on jotenki lohdullinen ajatus myös itse kumppanina olemisessa kuin vanhempana: täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, mutta anyway aika näyttää, missä ollaan vaik 10v. kuluttua miehen kanssa, mutta näillä näkymin lapsia tullut silloin lisää ja ehkä jopa naimisiinkin päästy :)
-Aika ajoin suhteellisen rankka lapsettomuusjakso vuodesta 2015-2017 takanapäin ja uutta tulokasta odotellessa <3 <3 <3
Täytyy tosin myöntää, että aika kultaa muistot ja näin jälkikäteen lapsettomuusaikaa muistellen tuntuu, että eihä sitä nyt niin kauan tarvinnu yrittää ja että iha turhaan sitä panikoi, mutta eihän sitä tilanteessa eläessään voi tietää, miten käy, lopputulos olis saattanut olla kuiteski myös se, että yks pahimmista peloista toteutuu.
Kuitenkin vielä hämärästi muistan seuraavat fiilikset: lukemattomat odotukset ja toiveikkuuden sitä seuranneet pettymyksen tunteet, kateuden muiden onnesta ja jo etukäteen surun siitä, että ehkä äidiksi tuleminen ei vaan osu mun kohdalle, lapsettomuuden hyväksymisen yrittämistä ja samalla hengenvedolla sitä vastaan taistelua ja välillä suurta surua kun ei näyttäny tärppäävän. Lopulta kuitenkin päästiin melko helpolla kun on niitä, jotka vuosia ja vuosia yrittää tai ne jotka yrityksistä huolimatta vaan jää lapsettomiksi ja joutuu käymään sen kriisin läpi.
Joten vaikka aika kultaa muistot, niin kyllä sitä vähän noitakin fiiliksiä muistelee.
Kuitenkin ihmeen sulavasti odottavan äidin rooliin olen tottunut. Sitä ehkä jotenki itseltään odotti jotain isompaa tunnekuohua "nyt vihdoin mä saan sen oman vauvan mistä oon vuosia haaveillu!", mut ollu jotenki aika tasainen olo. Ei sillä, että olis jotenki epäkiitollinen mutta tuntuu, että eipä tässä kummempaa, näinhä tän pitiki mennä. Uskon, että musta tulee kuitenki iha hyvä mutsi :)
-Taekwondo jäänyt vähemmälle, nyt kesätauko ja uus perheenjäsen vähentää varmasti vielä lisää treenaamista. Enemmänki tullu ohjattu lapsia. Tarkoistuksena on, että vaikka ohjaaminen ja treenaaminen vähene ja jaa tauolle niin en ole aikeissa kokonaan tästä luopua.
-Espoon neuvolassa tullu työskenneltyä, ammatillinen osaaminen kasvaminen, itsevarmuus kasvanut ja palkittukin viime vuonna. Ehkä siis jonkinlaista kehittymistä on tapahtunut :)
Sitten tulevaa:
-Ystävän häät. Saas nähä miten pötsin kanssa polttarit jaksaa, mut mitäs lupauduin kaasoks XD
-Ehkä omat baby showerit
-Kesäloma
-Mökkivikonloppu 2017
-Äitiysloma (haikee olo lähteä ihanasta työporukasta)
-Synnytys (o-ou) ja poikavauva
-Aika lailla uudesta tulokkaasta johtuvat seuraavat hankinnat: uus auto, vaunut, turvakaukalo, hoitopöytä ja kaikenlainen muu.(On se vaan niin helppoa kölliä ensin jossain vesipallossa, missä välillä vähän kääntyillä ja potkia ja sitten sairaalan kautta muuttaa asumaan ja kaikki on sulle valmiina eikä tarvii mitää vuokraa ees maksaa! No mutta kuha kasvaa ja kasvatetaan ni toivottavast oppii myöhemmin kunnioittamaan ja auttamaan vanhempiaan)
-Ja tänään tietysti Pride-juhliin. Jospa sitä eka söisi ja alkais laittautumaan, aika kuluu nopee välillä jotenka enpä kuudeks ehdi, noh no worries..Life is good: taas yks hyvä elämän esimerkki siitä, että oon kyl hyvän miehen löytäny. se lämmittää mulle ruokaa ku ite lagaan täs sohvalla :D ja Valtteri muljuu ja potkii tapansa mukaan oikeelle päin, se on välillä aika friikki tunne: iha ku mun sisällä olis ihminen 0-O
Tästä tuli tapojeni mukaisesti turhan pitkä. Anteeksi. Yritän kirjoittaa useammin ja lyhytkäisemmin jatkossa. Katsotaan miten käy. Mun aiemmat postauksethan on ollut tosi lyhyitä :D
Tämän aamupäivän viettäny lukemalla ystävän entryjä ja omia vanhojakin ja pääitnpä nyt oksentaa sanoja paperille ja ihan nyt sillä tyylillä etten jaksa pahemmin miettiä selkeitä lauserakenteita taikka jäsentelyjä, jos lukijoita ärsyttää taikka ahistaa entryjen lukeminen niin ei kannata lukea, mutta sen kummemmin en jaksa jäsennellä järkevästi kuulumisia ja ajatuksiani, kirjoitan vaan mitä sormet näpyttää flow:lla.
Katsaus menneeseen: "Huolimatta siitä että jossain ajatusteni perukoilla pyörii koko aika pieni ärsytys ja pelko siitä että jään lapsettomaksi vanhaksi piiaksi, olen viime aikoina pystyny näkemään asioita toiseltakin kantilta. "
-No voihan tuo omasta mielestäni synkeä ennustus käydäkin vielä toteen, mutta sitten pitäisi elämän potkia kyllä pahasti. Mutta eipä tuota ylläolevaa näyttäisi olevan näköpiirissä.
Näköpiirissä sen sijaan syksyä kohti lähestyttäessä on, että yks varmaan about 3-4 kilon kokoinen jätkä tulee hallitsemaan mun ja Villen elämää: mahdollisesti vie suurimman osan yöunista, omasta ajasta, ehkä yön pimeinä valvottuina tunteina jonku palasen mielenterveydestä ja mahdollisesti tekee musta lypsy- ja ruokailukoneen joksikin aikaa. No, ei ole tarkoitus kuullostaa niin synkeältä, uskon, että uuteen lukuun elämässä liittyy myös onnea, iloa, kaikenlaisia tunteita asteikolla nollasta sataan ja varmasti kaikenlaista muutakin, mistä en vielä tiedä, vaikka nähnyt työn ja läheisten elämää seuraten sivusta mitä lapsiarki voi olla.
Pyrin olemaan realistinen eikä mulla mielestäni ole mitään hattaranhöyryisiä ajatuksia tulevasta arjesta, pikemminkin aattelen seuraavasti: vaikka olisi kahlannut kaikki maailman lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvät opukset läpi, käynyt ovelta ovelle kuulemassa eri vanhempien kertomia kokemuksia kasvatuksesta ja lapsiarjesta ympäri maailmaa, opiskellut aihetta vuosia, olisi eri ikäisten lasten hoidosta vuosien kokemus tai olisi kuinka neuvolatäti, Jari Sinkkonen taikka vaikka Maija Poppanen, niin olen sitä mieltä, että silitkään niin mulla kuin kelläkään muullakkaan tuoreella vanhemmalla joka uuteen elämänvaiheeseen pulahtaa olisi lopuksi kauheesti hajua millaista se on. Toisaalta se toki voi myös vähän pelottaa, kun ei voi välttämättä etukäteen suunnitella miten toimii missäkin tilanteessa vaan pitää varmaan taiteilla tilanteen mukaan ja luottaa, että arjen tilanteista selviää monella eri luovalla tavalla. Toisaalta musta on jotenki lohdullista tietää tai aatella, että moni muu on ollu ja tulee olemaan samassa tilanteessa. Mä en vaan jaksa kuitenkaan uskoa, että olisi monia tuoreita vanhempia, jotka ei ees välillä olis ns. sormi suussa lapsensa kanssa ja, että kaikki olis iha selvää ku pässin liha (tosin onko se selvää se pässin liha?)
Entryä mahdollisesti lukevat tietävät elämästä, mutta myönnän joskus on hauska iha kirjoittaa ylös muistiin listan muodosssa, miten elämä on viime postauksesta päivittyny, mutta ensin pientä kertausta:
Mitä nyt luin vahoja entryjäni niin jotakuinkin viime tuotantokaudella tapahtui seuraavaa:
-Olin opiskellut AMK.ssa
-Asunut maailman parhaan kämppiksen Nellin kanssa Pohjois-Haagassa
-Työskennelly mm. palvelutalossa, kotihoidossa, neuvolassa Helsingissä (muistan, että jokaiseen paikkaan on liittynyt välillä iha kaameeta uupumusta ja stressiä ja epäonnistumisia, vaikka suurimmaksi osaksi ihmmiset ollut tosi mukavia ja auttavaisia)
-Valmistunut terveydenhoitajaksi
-Saavuttanut 1. danin arvon taekwondossa
-Tapaillut/seurustellut yhen (enkä tarkoita sanoa tätä ilkeästi) sitoutumiskammoisen vanhemman miehen kanssa
-Ostanu asunnon
-Elänyt "villiä" sinkkuelämää miehiä treffaillen, kavereita nähden elämästä suurimmaksi osaksi nauttien
Kaiken kaikkiaan ajoittaisia omassa päässäni kehittelemiäni eksistenitalismin (en oo varma onko se nyt se sana mitä haen) draamoja lukuunnottamatta elämä oli joitain vuosia sitten myös ihan mukavaa
Ja nyt kertausta, mitä on jo tällä tuotantokaudella tapahtunut ja myös vähän tulevaa:
-Jokusten treffien jälkeen löytyi sitten against all my odds omat kriteerini täyttävä mies elämänkumppaniksi, joka ei tietenkään ole täydellinen, mutta mulle riittävän täydellinen, joka kanssa on onnellinen vaikkei aina niin hauskaa oliskaan.
Riittävän täydellinen ei musta suinkaan tarkoita vaan tyytymistä johonki, ku parempi vaan olla jonku kanssa kuin yksin, vaan enemmänki perustuu Jari Sinkkosen ajatteluun myös riittävän hyvästä vanhemmuudesta "Ei tarvitse olla täydellinen vanhempi, vaan riittävän hyvä vanhempi riittää. Musta se on jotenki lohdullinen ajatus myös itse kumppanina olemisessa kuin vanhempana: täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, mutta anyway aika näyttää, missä ollaan vaik 10v. kuluttua miehen kanssa, mutta näillä näkymin lapsia tullut silloin lisää ja ehkä jopa naimisiinkin päästy :)
-Aika ajoin suhteellisen rankka lapsettomuusjakso vuodesta 2015-2017 takanapäin ja uutta tulokasta odotellessa <3 <3 <3
Täytyy tosin myöntää, että aika kultaa muistot ja näin jälkikäteen lapsettomuusaikaa muistellen tuntuu, että eihä sitä nyt niin kauan tarvinnu yrittää ja että iha turhaan sitä panikoi, mutta eihän sitä tilanteessa eläessään voi tietää, miten käy, lopputulos olis saattanut olla kuiteski myös se, että yks pahimmista peloista toteutuu.
Kuitenkin vielä hämärästi muistan seuraavat fiilikset: lukemattomat odotukset ja toiveikkuuden sitä seuranneet pettymyksen tunteet, kateuden muiden onnesta ja jo etukäteen surun siitä, että ehkä äidiksi tuleminen ei vaan osu mun kohdalle, lapsettomuuden hyväksymisen yrittämistä ja samalla hengenvedolla sitä vastaan taistelua ja välillä suurta surua kun ei näyttäny tärppäävän. Lopulta kuitenkin päästiin melko helpolla kun on niitä, jotka vuosia ja vuosia yrittää tai ne jotka yrityksistä huolimatta vaan jää lapsettomiksi ja joutuu käymään sen kriisin läpi.
Joten vaikka aika kultaa muistot, niin kyllä sitä vähän noitakin fiiliksiä muistelee.
Kuitenkin ihmeen sulavasti odottavan äidin rooliin olen tottunut. Sitä ehkä jotenki itseltään odotti jotain isompaa tunnekuohua "nyt vihdoin mä saan sen oman vauvan mistä oon vuosia haaveillu!", mut ollu jotenki aika tasainen olo. Ei sillä, että olis jotenki epäkiitollinen mutta tuntuu, että eipä tässä kummempaa, näinhä tän pitiki mennä. Uskon, että musta tulee kuitenki iha hyvä mutsi :)
-Taekwondo jäänyt vähemmälle, nyt kesätauko ja uus perheenjäsen vähentää varmasti vielä lisää treenaamista. Enemmänki tullu ohjattu lapsia. Tarkoistuksena on, että vaikka ohjaaminen ja treenaaminen vähene ja jaa tauolle niin en ole aikeissa kokonaan tästä luopua.
-Espoon neuvolassa tullu työskenneltyä, ammatillinen osaaminen kasvaminen, itsevarmuus kasvanut ja palkittukin viime vuonna. Ehkä siis jonkinlaista kehittymistä on tapahtunut :)
Sitten tulevaa:
-Ystävän häät. Saas nähä miten pötsin kanssa polttarit jaksaa, mut mitäs lupauduin kaasoks XD
-Ehkä omat baby showerit
-Kesäloma
-Mökkivikonloppu 2017
-Äitiysloma (haikee olo lähteä ihanasta työporukasta)
-Synnytys (o-ou) ja poikavauva
-Aika lailla uudesta tulokkaasta johtuvat seuraavat hankinnat: uus auto, vaunut, turvakaukalo, hoitopöytä ja kaikenlainen muu.(On se vaan niin helppoa kölliä ensin jossain vesipallossa, missä välillä vähän kääntyillä ja potkia ja sitten sairaalan kautta muuttaa asumaan ja kaikki on sulle valmiina eikä tarvii mitää vuokraa ees maksaa! No mutta kuha kasvaa ja kasvatetaan ni toivottavast oppii myöhemmin kunnioittamaan ja auttamaan vanhempiaan)
-Ja tänään tietysti Pride-juhliin. Jospa sitä eka söisi ja alkais laittautumaan, aika kuluu nopee välillä jotenka enpä kuudeks ehdi, noh no worries..Life is good: taas yks hyvä elämän esimerkki siitä, että oon kyl hyvän miehen löytäny. se lämmittää mulle ruokaa ku ite lagaan täs sohvalla :D ja Valtteri muljuu ja potkii tapansa mukaan oikeelle päin, se on välillä aika friikki tunne: iha ku mun sisällä olis ihminen 0-O
Tästä tuli tapojeni mukaisesti turhan pitkä. Anteeksi. Yritän kirjoittaa useammin ja lyhytkäisemmin jatkossa. Katsotaan miten käy. Mun aiemmat postauksethan on ollut tosi lyhyitä :D