Salaisuuksia paljastettu

Sep 30, 2005 23:58

Keskustelin äitini kanssa tänään itsetuhoisesta käytöksestä. Kaikki lähti siitä kun hän näki vasemman käsivarteni. Se ei ole kaunista katsottavaa.
Nyt hän ehkä ottaa minut enemmän tosissaan, kun sanon, että minua ahdistaa, minulla ei ole kaikki hyvin. Ehkä hän havahtui. Ehkä hän osaa auttaa joskus, kun minulla ei ole kaikki hyvin.

Minun on ikävä mummua. Ja tiedän, että serkuillani on myös. En tiedä ketään muuta kuin meidät kolme, minä ja kaksi Porin serkkua, joilla olisi ollut sellainen mummu kuin meillä, todellinen ystävä, tuki ja turva. Varsinkin silloin, kun on paljon, jopa aivan liikaa asioita tehtävänä, kaipaa sitä, että voisi soittaa mummulle ja puhua pitkään kaikista asioista jotka vaivaavat mieltä.

Tällä hetkellä ahdistaa. Tuntuu ettei saisi henkeä. Olen väsynyt. Ja itken. Olen itkenyt tämän valvomisen aikana enemmän kuin yhteensä kuukauteen. Ja se on paljon.
Previous post Next post
Up