Pakana Velázquezin jäljillä
Velázquezin Cristo crucificado on yksi häkellyttävimmistä koskaan näkemistäni maalauksista. Hassua sikäli sanoa näin, sillä yleensä en suuremmin perusta yltiömäisestä gloria-mässäilystä, jota ovat maailman kirkot ja katedraalit pullollaan. En myöskään koe mitään henkistä samastumista uskonnollisten teemojen äärellä, sillä ne eivät kuvaa omia käsityksiäni †. Tämä Kristus-maalaus on silti yksi upeimmista maalauksista koko Pradossa. Sen vaikutus on aivan käsittämätön jo pelkän kokonsa puolesta. 250 x 170 cm tulee ehkä joskus kirkon alttarilla vastaan ylhäällä, kaukana korkeuksissa ja kaukana rahvaasta, mutta silloin senkin kokoinen kuva menettää paljon, varsinkin niinkin värikkäässä ja juhlavassa tilassa kuin kirkot yleensä ovat. Huomiota kiinnittyy niin paljon muuhun eikä vaikutelma ole ollenkaan sama kuin läheltä nähty valtaisa teos.
Minulle tämä maalaus ei siis ollut ensisijaisesti krusifiksi, jeesus eikä ikoni vaan puhdas, pysähdyttävä öljymaalauksen mestariteos. Kuvassa yhdistyvät upeasti kärsimys ja harmonia, chiaro ja oscuro. Puu on sileä, suora, kuollut ja armottoman suora. Kristus taas on pehmeä, valkea, täynnä henkeä, elossa. Puulle on valunut verta, mutta itse ruumis on melko puhdas. Kuoleman ja kärsimyksen symboli ulottuu vaan maalliseen materiaan, ei pian ylösnousevaan Jeesukseen. Veri valuukin lopulta kuvasta ulos alareunassa.
Jeesuksen asento on upean symmetrinen ja sulava, joskin kauniiden adjektiivien etsimisessä tulee pian vastaan tuskan sanavarasto. Mutta kasvojen kohdalla palataan taas äärimmäiseen rauhaan. Kädetkin ikään kuin lepäävät ja näyttävät hyväilevän nauloja. Usein krusifiksien ongelmana on se, että on haettu rehellisempää ja jäykempää ristin muotoa, asetettu jalkaterät rumasti päällekäin vääristäen näin ruumiin muotoa, liioteltu koronamaista sädekehää sekä peitelty Jeesuksen kriittiset paikat suurilla vaippakauhtanoilla. Tässä on päästy kaikista kiroista eroon ja saatu aikaan äärettömän kaunis, lihallinen kokonaisuus. Aivan upea teos. Upea vartalo lantion kaarineen ja vatsanseutuineen. Nyt ymmärrän niitä, jotka suutelevat kristuksen jalkoja...
† Paitsi ehkä Blake jossain määrin