Я любю тебя
Eilisessä Jevgeni Oneginissa oli järjettömän upeat, valtavat, vaivihkaa nousevat ja laskevat, läpikuultavat, maalaukselliset väliverhot, joista tuossa pyörivässä animaatiossa saa harmi kyllä vain heikon käsityksen. Mitäpä en tekisi saadakseni asuntooni koko seinän peittävää surulliseen istuma-asentoon pää painuksissa taipunutta alastoman toivotonta, rakkaudessaan riutuvaa, utuista mieshahmoa! Myös kuvissa näkyvä musta-asuisten jäätanssiosuus soihtujen ja siltamaiseman edessä sekä murretun Tatjanan veteen polvistuminen tulvivat aivolohkon täydeltä puškinilaisen runollista tragediaa 1820-luvulta. Musiikki leijui ja ihku poloneesi oli tietysti kaiken huippu. Enpä aavistanut, kuinka äärimmäisen venäläinen esitys tämä kaiken kaikkiaan olisi. Uuh.
Katso nätti elokuvatraileri...
Runoilija rakastaa...
Lenski-paran aaria rakkaudesta ja kuolemasta...
Kirjoituksia arjen oopperasta...