On gratitude. And these ties that bind.
MÄ NIIN RAKASTAN TÄTÄ. Mun kaunokirjalliset kykyni eivät riitä ilmaisemaan tätä kaikkea. Olen pyytänyt Jumalalta niin paljon siunausta, ettei se enää mahdu mussa mihinkään, että mun on pakko alkaa levittää sitä ympärilleni. Taisin saada.
Tuntuu, että mun journalini on nykyään täynnä hehkutusta siitä, miten ihanaa kaikki on, mutta kun se on. En tainnut joskus oikein uskoa siihen, että voisin ikinä olla onnellinen tyytyväinen tasapainoinen, mutta this just keeps getting better. :O
Viikonloppu oli. Kaisa oli maailman paras hernekeittosotapari, kaikkia ihme lihaksia särki, Karo oli lauantai-iltana niin väsynyt, että siltä meni kaikki vitsit ihan ohi, tuoksuin ihan savulta ja mun hiuksissa oli hernekeittoa, Lauri pyyhki sitä mun nenänpäästä ja otsasta, ja hieroi mun kipeitä hartioitani, kylmä pizza maistui maailman parhaalta, nukahdin aitioon ruokatarjoilujen keskelle HB:n keikan aikana, tähyiltiin Laurin kanssa Turkuhallin kattoon ja mietittiin, että toi kyllä seisoo ihan niin kuin Sebe, soitetaan sille, nukuin pe-la-yönä 3,5 h, oli ihan pimeää, kun alettiin tehdä puuroa, mutta jos jossain on tunnelmaa, niin rätisevässä puussa ja Juha Tapion musiikissa, heitin jotain ihme läppää kaikkien kanssa, Vesa otti musta kuvan, kun olin kuorrutettu hernekeitolla (se oli kyllä pukeutunut enkeliksi, jolla oli stetoskooppi kaulassa ja glitteriä hiuksissa, että nojoo :P), Hanna hajosi totaalisesti minihameessa tanssivaan norsuun, se ja Aki ja Kaisu ja Mikko oli taas niin täynnä aitoa elämää, melkein osallistuin Gospelstara08-kilpailuun laululla Tuu mun vaimoksein ja varustettuna loistavilla taustatanssijoilla. Aina kun käänsi päätä, Mikko ja Janne oli siinä, alkoi jo hajottaa. (Kaikkia osapuolia. :D) Vietin erinäisiä tunteja Jobbarikahvilassa, sunnuntaina Mikko lämmitti mun käsiä ja veti hiuksista (:D), ja Juha meinasi heittää meidät molemmat ulos.
Festaripalautteen viimeinen kysymys oli, että suurin uhraukseni festareiden eteen.. ja mietin, että uhraus..? Mähän tässä sain.
These ties that bind. Mistä nämä ihmiset ovat yhtäkkiä eksyneet elämääni? Eilen illalla soitettiin Juhalle, Sebelle, Laurille, Eerolle, ANDREAKSELLE, Tommille, Antille ja Marialle (Kaisa tuli suoraan meille), että hei täällä ois väsyneet festarijatkot, Anttia lukuunottamatta (se oli menossa nukkumaan) kaikki tuli ja toi tullessaan lakuja ja tortilloja, istuttiin, naurettiin väsymystä ja pelattiin en ole koskaan..-peliä. Tiedän jo nyt, että mulle jää teitä niin ikävä, mutta ei sen tarvitse koskaan loppua.
Kannattaa uskoa rakkauteen. Itketti (joo, on se tätä väsymystäkin :D), kun katselin Nikon ja Hannamarin hääkuvaa Facebookista. Kun muistaa mitä mä ja Niko juteltiin muutama vuosi sitten laiturilla keskellä kesää ja yötä. Että se on mahdollista. Että kannattaa uskoa rakkauteen. Vielä joskus.. Let God surprise you. Niin suuri Hän on.
Mä palan tästä. Jumalasta, armosta, rakkaudesta, tästä elämästä, jolla ei ole rajoja tai loppua, eikä yhtään merkityksetöntä päivää. Ja näistä ihmisistä. Näistä upeista, heikoista, vahvoista, hyväsydämisistä, aidoista ja hauskoista ihmisistä, jotka mun elämääni on ripoteltu. My heart belongs to you.
Huikea uni-Kaisan sanoin taas: I'll embrace the thought of these unknown horizons I've been given to explore.