Ystävyydestä ja pyörävarkauksista
Ystäväni H lähti tänään. Kaksi viikkoa meni nopeasti, mutta tavallaan olisin voinut suoda hänen lähtevän jo viikko sitten. Hyvin hyvin läheisten ihmisten kanssa voi näet riidellä. Riidellä niin henkilökohtaisia sivalluksia tehden, että sitä jää miettimään vaikka mitä, ja muistaa vaikkei haluaisi. Meillä oli kamalan hauskaa viikko ja vähän myös kamalaa ja sitten taas leppoisempaa. Olen niin huono riitelemään...tai miksi sitä nyt sanoisi..syvälliseksi persoonien ja ulkonäön(melko lattaria näin rankasti yleistäen) ylikriittiseksi pohjamutasakan kaivamiseksi. Kai tässä tapauksessa kulttuurierot vaikuttavat yhtä paljon kuin se kuinka hyvin toisen jo tuntee. Pienet friikit piikkeineen.
Hän tutustui kanssani/kanssamme Turkuun, Helsinkiin ja Pietarsaareen oman pikku kaupunkimme lisäksi. Skeittasi ympäriinsä ja kertoi vitsiä vitsin perään. Sellaisia hassuja. Täällä oli hänen mielestään kovin siistiä, hienoja veistoksia (en ollut itse huomannutkaan) ja mukavia hauskoja ihmisiä. Väittäisin kyllä, että minun kauttani ei ehkä tutustu tietyllä tavalla perinteisimpiin suomalaisiin(taas rankka yleistys, sori). Suuri osa ystävistäni on räiskyviä persoonia tai ainakin hirmuisen ystävällisen vastaanottavaisia ja avoimia, kovaäänisiä, täyspäiväisiä rutiininrikkojia...jne. Näin muuten monia tuttavia pitkästä aikaa, mutta monia tärkeitä ystäviä en saanut mahdollisuutta nähdä Turussa esim. Kävimme mm. uudessa Kuka-baarissa, huu.
Olen ollut niin kierroksilla ja emäntä kaksi viikkoa, että olen unohtanut kaikki kielet ja asiat. Meillä oli myös puolalaisia vieraita. Puhun huonosti kaikkia kieliä tällä hetkellä. Kai viikkojen juhlimisen/valvomisen tuottama väsymys tekee osansa. Ystäväni olisi jaksanut paaaljon enemmän kuin minä vanha raihna, kjeh.
Juhannuksena huomasin yhden maailmaani ravistavan asian. Viihtyisin kovin hyvin pienessä kaupungissa lasten ja eläinten ja ystävien kanssa. Elänkö ihan väärää elämää? En kai ihan.
Torstaina juhlimme työkavereiden kanssa ja minulta varastettiin sinä iltana seitsÄmäs pyörä. voi anu saukko.
Swing bike lähti swingaamaan jonkun muun alle. Idunni tuossa tekikin listaa elämänsä pyöristä. Voisin tehdä ranskalaisilla viivoilla samantyyppisen.
-Eka oli valkoinen lasten pyörä. Siinä oli punaista ja mustaa. Ajelin sillä aivan liian isonakin.
-Toka oli keltainen Tunturi, jolla poljin kolmen kilometrin päähän kyläkouluun.
-Kolmas..tässä välillä oli jokin pyörä jota en muista...outoa. ehkä vaalean violetti kasaripyörä.
-Neljäs...varmaankin Titta. Kallis maastopyörä, jonka ostin lehtienjakelurahoilla. Se tuhoutui vasta vuosi sitten autokolarissa.
-Viides oli rakkain. Kielo. Etsin sitä vieläkin. Se varastettiin kotipihasta. Ajelin sillä joka paikkaan. En suostunut kävelemään askeltakaan jos vain pyörällä pääsi.
-Sitten oli varmaan Riiru, punainen vaihdejopo. Ehkä paras pyöräni. Se varastettiin kaksi kertaa.
-Tässä välissä lainasin jotain pyörää...joka sekin varastettiin.
-Ostin sitten Kombin, suuren rotiskon, jossa oli kaikki vialla ja se sitten varastettiin koodiportillisesta pihasta. En vieläkään ymmärrä miten joku sen tahtoi.
-Sitten varastin itse kostoksi aukiolevan jopon ja ajelin sillä vähän, mutta se taisi jäädä J:lle ja sitten sekin lopulta varastettiin.
-Ajelin Titalla uudestaan eli takavarikoin sen takaisin äidiltäni.
-Titan väännyttyä solmuun ostettiin iskän kaa mulle se Swing bike, joka ehti olla mulla vuoden. Olin surullinen, mutta en enää jaksanut raivostua kun se ei ollutkaan pyöräkatoksessa, johon sen jätin.
En tiedä minkälainen seuraava elämäni pyörä on. Tällä hetkellä ajelen tolla tuttavani kylänpyörällä, jota kaikki pyörättömät ovat jo vuorollaan lainanneet. Sanoin poliisille varkausilmoitusta täyttäessäni, että tämä toimitus on mulle jo aikalailla tuttu.
Voisin laittaa ilmoituksen:
Sinä, jolla on kellarissa vanhenemassa käyttämätön huonokuntoinenkin pyörä.
Lahjoita se jo seitsämän pyörää menettäneelle nuorelle opettajalle, joka sitä kovasti tarvitsisi.
Kiitos. Siihen ympärille kikkuraiset koristeet ja taustalle soimaan surullinen virsi. (Olisiko se 2D- ilmoitus?)
Hän tutustui kanssani/kanssamme Turkuun, Helsinkiin ja Pietarsaareen oman pikku kaupunkimme lisäksi. Skeittasi ympäriinsä ja kertoi vitsiä vitsin perään. Sellaisia hassuja. Täällä oli hänen mielestään kovin siistiä, hienoja veistoksia (en ollut itse huomannutkaan) ja mukavia hauskoja ihmisiä. Väittäisin kyllä, että minun kauttani ei ehkä tutustu tietyllä tavalla perinteisimpiin suomalaisiin(taas rankka yleistys, sori). Suuri osa ystävistäni on räiskyviä persoonia tai ainakin hirmuisen ystävällisen vastaanottavaisia ja avoimia, kovaäänisiä, täyspäiväisiä rutiininrikkojia...jne. Näin muuten monia tuttavia pitkästä aikaa, mutta monia tärkeitä ystäviä en saanut mahdollisuutta nähdä Turussa esim. Kävimme mm. uudessa Kuka-baarissa, huu.
Olen ollut niin kierroksilla ja emäntä kaksi viikkoa, että olen unohtanut kaikki kielet ja asiat. Meillä oli myös puolalaisia vieraita. Puhun huonosti kaikkia kieliä tällä hetkellä. Kai viikkojen juhlimisen/valvomisen tuottama väsymys tekee osansa. Ystäväni olisi jaksanut paaaljon enemmän kuin minä vanha raihna, kjeh.
Juhannuksena huomasin yhden maailmaani ravistavan asian. Viihtyisin kovin hyvin pienessä kaupungissa lasten ja eläinten ja ystävien kanssa. Elänkö ihan väärää elämää? En kai ihan.
Torstaina juhlimme työkavereiden kanssa ja minulta varastettiin sinä iltana seitsÄmäs pyörä. voi anu saukko.
Swing bike lähti swingaamaan jonkun muun alle. Idunni tuossa tekikin listaa elämänsä pyöristä. Voisin tehdä ranskalaisilla viivoilla samantyyppisen.
-Eka oli valkoinen lasten pyörä. Siinä oli punaista ja mustaa. Ajelin sillä aivan liian isonakin.
-Toka oli keltainen Tunturi, jolla poljin kolmen kilometrin päähän kyläkouluun.
-Kolmas..tässä välillä oli jokin pyörä jota en muista...outoa. ehkä vaalean violetti kasaripyörä.
-Neljäs...varmaankin Titta. Kallis maastopyörä, jonka ostin lehtienjakelurahoilla. Se tuhoutui vasta vuosi sitten autokolarissa.
-Viides oli rakkain. Kielo. Etsin sitä vieläkin. Se varastettiin kotipihasta. Ajelin sillä joka paikkaan. En suostunut kävelemään askeltakaan jos vain pyörällä pääsi.
-Sitten oli varmaan Riiru, punainen vaihdejopo. Ehkä paras pyöräni. Se varastettiin kaksi kertaa.
-Tässä välissä lainasin jotain pyörää...joka sekin varastettiin.
-Ostin sitten Kombin, suuren rotiskon, jossa oli kaikki vialla ja se sitten varastettiin koodiportillisesta pihasta. En vieläkään ymmärrä miten joku sen tahtoi.
-Sitten varastin itse kostoksi aukiolevan jopon ja ajelin sillä vähän, mutta se taisi jäädä J:lle ja sitten sekin lopulta varastettiin.
-Ajelin Titalla uudestaan eli takavarikoin sen takaisin äidiltäni.
-Titan väännyttyä solmuun ostettiin iskän kaa mulle se Swing bike, joka ehti olla mulla vuoden. Olin surullinen, mutta en enää jaksanut raivostua kun se ei ollutkaan pyöräkatoksessa, johon sen jätin.
En tiedä minkälainen seuraava elämäni pyörä on. Tällä hetkellä ajelen tolla tuttavani kylänpyörällä, jota kaikki pyörättömät ovat jo vuorollaan lainanneet. Sanoin poliisille varkausilmoitusta täyttäessäni, että tämä toimitus on mulle jo aikalailla tuttu.
Voisin laittaa ilmoituksen:
Sinä, jolla on kellarissa vanhenemassa käyttämätön huonokuntoinenkin pyörä.
Lahjoita se jo seitsämän pyörää menettäneelle nuorelle opettajalle, joka sitä kovasti tarvitsisi.
Kiitos. Siihen ympärille kikkuraiset koristeet ja taustalle soimaan surullinen virsi. (Olisiko se 2D- ilmoitus?)