Talvea ja toverilistan karsintaa
Ah, LUNTA!! Koko päivän on satanut tuota ihmeellistä valkoista höttöä, joka peittoaa kaiken mustan ja lakastuneen valkoiseen rauhaan. Pidän hurjasti kaikesta mustasta ja lakastuneesta, mutta pidän hurjasti myös siitä, kun valkoisuus saapuu - kun puut ja pensaat piirtyvät tummina valkeaa höttöä vasten, kun pimeä ei enää olekaan ihan täyttä pimeyttä, kun maisema muuttuu kuin taikaiskusta. Mikä se onkin. <3
Linnutkin erottuvat paljon paremmin touhutessaan lintulaudalla ja syreenipensaiden oksistossa, oikein hätkähdin tänään millainen kuhina ruokintapaikalla käykään - ihan samanlainen kuin ennen lumen tuloakin, mutta nyt otuskaiset vain näkyvät ihan eri tavalla. Laitoin tänään lyhteenkin ja päätin laittaa vielä toisenkin, kun ovat niin sieviä.
Keskitalvi lähestyy, tunnen sen. Ja nyt vielä voimakkaammin, kun ulkonakin on Talvi. Tunnen käpertyväni yhä enemmän kerälle. Käärmyläiset laitoin talvikoisuille, tekisi itse mieli ryömiä niiden kainaloon samanlaiselle rullalle ja vaipua jonkinlaiseen horrokseen.
********
Olen päättänyt supistaa jo valmiiksi suppeaa ystävälistaani entisestään. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi lukea kaikkien kuulumisia. Kyse on siitä, etten juuri nyt jaksa enkä ehdi. Ja sitten poden huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa lukea enkä kommentoida kaikkia. Teen pientä karsintaa puhtaasti intuitioni mukaan, ja toivon ettei kukaan loukkaannu - en vain juuri nyt jaksa yrittää tutustua puolituttuihin/puolituntemattomiin paremmin, minkä he toki ansaitsisivat. Ja toisaalta, jos kommentit eivät oikein kulje suuntaan jos toiseenkaan, tulee tunne että onko tämä oikeasti mielekästä.
Osaltaan tämä on varmasti sitäkin, että kuten sanottua, olen käpertymässä taas enempi kerälle, itseeni, omaan rauhaani ja yksityisyyteeni. Jopa neuroottisissa määrin, välillä tuntuu - mutta juuri nyt on tehtävä näin.
Toivotan hyvää ja kaunista Talvea, kenties polkumme kohtaavat vielä. :)
Linnutkin erottuvat paljon paremmin touhutessaan lintulaudalla ja syreenipensaiden oksistossa, oikein hätkähdin tänään millainen kuhina ruokintapaikalla käykään - ihan samanlainen kuin ennen lumen tuloakin, mutta nyt otuskaiset vain näkyvät ihan eri tavalla. Laitoin tänään lyhteenkin ja päätin laittaa vielä toisenkin, kun ovat niin sieviä.
Keskitalvi lähestyy, tunnen sen. Ja nyt vielä voimakkaammin, kun ulkonakin on Talvi. Tunnen käpertyväni yhä enemmän kerälle. Käärmyläiset laitoin talvikoisuille, tekisi itse mieli ryömiä niiden kainaloon samanlaiselle rullalle ja vaipua jonkinlaiseen horrokseen.
********
Olen päättänyt supistaa jo valmiiksi suppeaa ystävälistaani entisestään. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi lukea kaikkien kuulumisia. Kyse on siitä, etten juuri nyt jaksa enkä ehdi. Ja sitten poden huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa lukea enkä kommentoida kaikkia. Teen pientä karsintaa puhtaasti intuitioni mukaan, ja toivon ettei kukaan loukkaannu - en vain juuri nyt jaksa yrittää tutustua puolituttuihin/puolituntemattomiin paremmin, minkä he toki ansaitsisivat. Ja toisaalta, jos kommentit eivät oikein kulje suuntaan jos toiseenkaan, tulee tunne että onko tämä oikeasti mielekästä.
Osaltaan tämä on varmasti sitäkin, että kuten sanottua, olen käpertymässä taas enempi kerälle, itseeni, omaan rauhaani ja yksityisyyteeni. Jopa neuroottisissa määrin, välillä tuntuu - mutta juuri nyt on tehtävä näin.
Toivotan hyvää ja kaunista Talvea, kenties polkumme kohtaavat vielä. :)