Kuin valheen rippeet totuudessa
Olen ollut pitkään hiljaa. Ei aivan tapojeni mukaista, minkä varmasti tietävät ainakin minut irl tuntevat. Syynä tähän osittain T:n kanssa vietetyn ajan määrä, osittain se ettei vain ole juuri ollut sanottavaa.
Kummitäti kävi juttelemassa hautajaisista. Hieman häpeillen hän kertoi ottaneensa aamulla Diapamin. Sanoin ettei sitä pidä häpeillä. Hän oli tapansa mukaan saanut paljon asioita hoidettua jo ensimmäisenä arkipäivänä. Kappeli on varattu, virret mietitty ja hautajaisjärjestelyt muutenkin pitkälti pohdittu valmiiksi. Kaunis tilaisuus on tiedossa. Itkin itsekin kun kuulin mitä kaikkea hän on suunnitellut, mitä puhunut puolisonsa kanssa valmiiksi ennalta, saati kun luin heidän yhteisen kappaleensa sanat. He olivat sopineet että kumpi jää yksin, huolehtii kappaleen hautajaisiin jotta voivat kuunnella sen yhdessä vielä viimeisen kerran. ...Ja tuollaisessa tilaisuudessa siis lupauduin itse soittamaan... Huilu on vaikeampi soitin liikuttuneessa mielentilassa kuin piano, mutta aion pystyä, vaikka yleensä hautajaisissa aina tyrskin ja pärskin niin että kasvoni turpoavat limpuksi asti, huolimatta siitä tunsinko vainajaa vai en. Onpahan jokin merkki siitä etteivät tunteeni ole täysin kuolleet.
Eilen tajusin että hautajaiset ja psykan tentti ovat samana päivänä. Siitä tulee varmasti elämäni ratkiriemukkain päivä. Luin eilen huimat 16 sivua, mihin sain kulumaan sujuvasti reilun parituntisen, mutta lupasin Eevalle etten soimaa itseäni jos luvut sujuvat hitaasti joten yritän nyt kovasti jättää syytelmät sikseen. En tosin palkinnutkaan itseäni kirjastossa istumisesta, vaikka siitäkin oli Eevan kanssa puhe. Illalla alkoi ahdistus hiipiä mieleen. Siitä, miten selviän tuosta dies iraesta, siitä, miten selviän ruoasta, sairauksista ja koko elämästä. Ajattelin oksentamista mutta jätin sen sikseen. Päätin ottaa Oxaminin ja painua pehkuihin, mutta -- en löytänyt niitä mistään. Onpa hienoa. Kävin läpi kaikki reppuni, joiden taskuissa se olisi voinut olla, pussukkani ja nyssykkäni missä olen pitänyt lääkkeitäni reissuillani, mutta ei. Ironista, sen kerran kun olisin vapaaehtoisesti lääkkeitä ottanut. (Btw, olen muuten ottanut Azamunia jo päivänä muutamana 50 mg säännöllisesti. Alkoi vähän hatuttaa tuo suolen toiminta nimittäin). En kyllä kehtaa sanoa Eevalle että hukkasin Oxaminit. Itku.
Sitten aivan toisarvoista asiaa. Aamun lehdistä (joita olivat laatujulkaisut Kirkko ja kaupunki sekä City) bongasin mehevän vastakkainasettelun:
"Vain ammattilainen osaa teeskennellä, että Euroviisuissa on kyse ihan oikeasta musiikista". (City Helsinki 4/2007 16.2.-2.3.2007)
"Kansanlaulumme, joululaulumme ja jopa euroviisumme ovat kaikki teoreettista barokkimusiikkia. Barokki on koko länsimaisen musiikin pohjavire". (Kirkko & kaupunki 7 21.2.2007)
Jepjep. Ensimmäinen lause Cityn Kuuman listan sijalta 5, toinen Sibiksen vanhan musiikin lehtorin Anssi Mattilan haastattelusta. Ottaen huomioon mitä City-lehdessä sen vaalimasta kulttuurista päätellen pidetään ihan oikeana musiikkina, en käsitä Kuuman listan lausahdusta.
Lisää kritiikkiä Citylle: Marko Hamilon haastattelussa samaisessa lehdessä kritisoidaan psykoterapiaa. Ai kuka on Hamilo? Hän on "kirjoittanut kirjan, joka kritisoi yhteiskunnan psykologisoitumista", ja kertoo, että heikoilla hetkillään on ajatellut ettei varmasti mene terapiaan, ja että jos jokin ei tapa, se varmasti vahvistaa. Hoh. On se nyt kumma että on pakko vahvistaa asenteita jotka tekevät avunhakemisesta entistä vaikeampaa tässä jumalien hylkäämässä jälkikalvinistisessa kulttuurissa. Sitä paitsi haastatellun kuvan päälle sijoitetussa sitaatissa on hitusen kärjistetty Hamilon sanomaa.
"Psykoterapian on todettu tehoavan ahdistukseen, muttei masennukseen", sanotaan sitaatissa.
"Psykoterapian on todettu tehoavan ahdistukseen, ja jonkin verran masennukseen", Hamilo itse sanoo haastattelussa.
Ei aivan samaa tarkoittava lause. Muistuipa mieleen taas miksen ole kyseistä julkaisua hetkeen jaksanut tutkia vaikka se ilmainen onkin.
No, jotain positiivista sentään: Edelleen samassa lehdessä on juttu Pro-anasta. ("Pro-ana on netissä vauhdilla leviävä liike"... Millä vuosikymmenellä Cityssä oikein eletään?! Jo useampi vuosi sitten palvelimia on kieltäytynyt pro-ana-sivustojen ylläpidosta. Lisäksi jutun kuvatekstissä kerrotaan että jopa 12-13 -vuotiaat kyselevät laihdutusvinkkejä netissä. Argh... Että "jo" siinä iässä. Herätys, City-lehden toimitus! Monesti tuossa iässä ollaan jo syvällä syömishäiriön syövereissä päämääränä alittaa Hornbacherin alin saavuttama BMI. Kiitos muuten senkin julkaisusta, City. Lisää tavoitteita sairaille. Ja vielä kehtaavat ihmetellä samassa jutussa, miksei hoito kelpaa jos apua tarjotaan. Miettikääpä sitä, paksupäät). No mutta kuitenkin, positiivista on, että jutun lopussa on lyhyt kommentti SYLI ry:n puheenjohtajalta. "Anoreksia ei ole tapa elää vaan tapa kuolla". Niinpä.
Kummitäti kävi juttelemassa hautajaisista. Hieman häpeillen hän kertoi ottaneensa aamulla Diapamin. Sanoin ettei sitä pidä häpeillä. Hän oli tapansa mukaan saanut paljon asioita hoidettua jo ensimmäisenä arkipäivänä. Kappeli on varattu, virret mietitty ja hautajaisjärjestelyt muutenkin pitkälti pohdittu valmiiksi. Kaunis tilaisuus on tiedossa. Itkin itsekin kun kuulin mitä kaikkea hän on suunnitellut, mitä puhunut puolisonsa kanssa valmiiksi ennalta, saati kun luin heidän yhteisen kappaleensa sanat. He olivat sopineet että kumpi jää yksin, huolehtii kappaleen hautajaisiin jotta voivat kuunnella sen yhdessä vielä viimeisen kerran. ...Ja tuollaisessa tilaisuudessa siis lupauduin itse soittamaan... Huilu on vaikeampi soitin liikuttuneessa mielentilassa kuin piano, mutta aion pystyä, vaikka yleensä hautajaisissa aina tyrskin ja pärskin niin että kasvoni turpoavat limpuksi asti, huolimatta siitä tunsinko vainajaa vai en. Onpahan jokin merkki siitä etteivät tunteeni ole täysin kuolleet.
Eilen tajusin että hautajaiset ja psykan tentti ovat samana päivänä. Siitä tulee varmasti elämäni ratkiriemukkain päivä. Luin eilen huimat 16 sivua, mihin sain kulumaan sujuvasti reilun parituntisen, mutta lupasin Eevalle etten soimaa itseäni jos luvut sujuvat hitaasti joten yritän nyt kovasti jättää syytelmät sikseen. En tosin palkinnutkaan itseäni kirjastossa istumisesta, vaikka siitäkin oli Eevan kanssa puhe. Illalla alkoi ahdistus hiipiä mieleen. Siitä, miten selviän tuosta dies iraesta, siitä, miten selviän ruoasta, sairauksista ja koko elämästä. Ajattelin oksentamista mutta jätin sen sikseen. Päätin ottaa Oxaminin ja painua pehkuihin, mutta -- en löytänyt niitä mistään. Onpa hienoa. Kävin läpi kaikki reppuni, joiden taskuissa se olisi voinut olla, pussukkani ja nyssykkäni missä olen pitänyt lääkkeitäni reissuillani, mutta ei. Ironista, sen kerran kun olisin vapaaehtoisesti lääkkeitä ottanut. (Btw, olen muuten ottanut Azamunia jo päivänä muutamana 50 mg säännöllisesti. Alkoi vähän hatuttaa tuo suolen toiminta nimittäin). En kyllä kehtaa sanoa Eevalle että hukkasin Oxaminit. Itku.
Sitten aivan toisarvoista asiaa. Aamun lehdistä (joita olivat laatujulkaisut Kirkko ja kaupunki sekä City) bongasin mehevän vastakkainasettelun:
"Vain ammattilainen osaa teeskennellä, että Euroviisuissa on kyse ihan oikeasta musiikista". (City Helsinki 4/2007 16.2.-2.3.2007)
"Kansanlaulumme, joululaulumme ja jopa euroviisumme ovat kaikki teoreettista barokkimusiikkia. Barokki on koko länsimaisen musiikin pohjavire". (Kirkko & kaupunki 7 21.2.2007)
Jepjep. Ensimmäinen lause Cityn Kuuman listan sijalta 5, toinen Sibiksen vanhan musiikin lehtorin Anssi Mattilan haastattelusta. Ottaen huomioon mitä City-lehdessä sen vaalimasta kulttuurista päätellen pidetään ihan oikeana musiikkina, en käsitä Kuuman listan lausahdusta.
Lisää kritiikkiä Citylle: Marko Hamilon haastattelussa samaisessa lehdessä kritisoidaan psykoterapiaa. Ai kuka on Hamilo? Hän on "kirjoittanut kirjan, joka kritisoi yhteiskunnan psykologisoitumista", ja kertoo, että heikoilla hetkillään on ajatellut ettei varmasti mene terapiaan, ja että jos jokin ei tapa, se varmasti vahvistaa. Hoh. On se nyt kumma että on pakko vahvistaa asenteita jotka tekevät avunhakemisesta entistä vaikeampaa tässä jumalien hylkäämässä jälkikalvinistisessa kulttuurissa. Sitä paitsi haastatellun kuvan päälle sijoitetussa sitaatissa on hitusen kärjistetty Hamilon sanomaa.
"Psykoterapian on todettu tehoavan ahdistukseen, muttei masennukseen", sanotaan sitaatissa.
"Psykoterapian on todettu tehoavan ahdistukseen, ja jonkin verran masennukseen", Hamilo itse sanoo haastattelussa.
Ei aivan samaa tarkoittava lause. Muistuipa mieleen taas miksen ole kyseistä julkaisua hetkeen jaksanut tutkia vaikka se ilmainen onkin.
No, jotain positiivista sentään: Edelleen samassa lehdessä on juttu Pro-anasta. ("Pro-ana on netissä vauhdilla leviävä liike"... Millä vuosikymmenellä Cityssä oikein eletään?! Jo useampi vuosi sitten palvelimia on kieltäytynyt pro-ana-sivustojen ylläpidosta. Lisäksi jutun kuvatekstissä kerrotaan että jopa 12-13 -vuotiaat kyselevät laihdutusvinkkejä netissä. Argh... Että "jo" siinä iässä. Herätys, City-lehden toimitus! Monesti tuossa iässä ollaan jo syvällä syömishäiriön syövereissä päämääränä alittaa Hornbacherin alin saavuttama BMI. Kiitos muuten senkin julkaisusta, City. Lisää tavoitteita sairaille. Ja vielä kehtaavat ihmetellä samassa jutussa, miksei hoito kelpaa jos apua tarjotaan. Miettikääpä sitä, paksupäät). No mutta kuitenkin, positiivista on, että jutun lopussa on lyhyt kommentti SYLI ry:n puheenjohtajalta. "Anoreksia ei ole tapa elää vaan tapa kuolla". Niinpä.