Kuljemme kaikki kuin sumussa täällä
Unenlahjani alkavat olla huomattavat. Yöllä nukuin 10 tuntia, eilen sekä tänään päivällä 2. En oikein pidä tästä - edellisen kerran kun unentarpeeni kasvoi merkittävästi, olin tulehduksen kourissa. Lisäksi vatsani valittaa, söin mitä tahansa. En kuitenkaan jaksa vielä ottaa asiaa vakavasti, kai näitä kausia voi tulla ilmankin akuuttivaihetta.
Olin Maisan kanssa "aamulla" ulkona yli tunnin, kävimme Hietsun koirapuistossa ja kohtasimme matkalla 10-kuisen beaglepennun. Tämän jälkeen leivoin aamupalan itselleni (teeleivän) jota söin joskus kahden maissa. Äsken otin lounaani - eilistä aivan liian valkosipulista ja currylle maistuvaa kasviskuskusia kera kermaviili(2%)kastikkeen, johon lorahti hitusen liikaa viinietikkaa. Hoh.
Viime yönä Ollilta ja Matilta tullessani hairahduin ostamaan pullon Fantaa (sokeritonta, tietysti). Maku oli taivaallinen. Ah. Ehkä tänään voisin ostaa jotakin vastaavaa... Pitäisi viedä pulloja ja tölkkejä Alepaan (huolitaanko Alepassa takaisin tölkkejä?), niitä on kertynyt joka paikka täyteen.
Herättyäni tuntui siltä, että tänään kirjoitan paljon, niin tänne journaliin kuin muutenkin. Päiväuneni vetivät mielen veteläksi enkä ole enää niinkään varma. Kuitenkin yksi asia on ollut mielessäni jo pitkään:
On pitänyt pyytää anteeksi ystäviltäni. Olen viime aikoina ollut valmis puhumaan vain itsestäni, tai sitten en ole puhunut mitään. Joihinkin en ole pitänyt yhteyttä lainkaan, joihinkin liikaakin. Tarkoitukseni ei ole ollut hylätä eikä takertuakaan. Jälkeenpäin ajatellen osastolla oleilu sai minut kummalliseen olotilaan. En osannut olla rauhassa - tai en siihen pystynytkään. Yritän nyt olla taas enemmän itseni, en pakoileva enkä takertuva ruikuttaja.
Eilen tekstailin (Ollin kehotuksesta, hän kun ei itse kehdannut) erään ex-kuorotutun kanssa. Suunnitteilla oli baariinmeno, kunnes Olli hannasi ja sanoi menevänsä nukkumaan. Itse - ja ilmeisesti Mattikin - olin jo sopivassa nousussa, en vaan suostunut menemään DTM:n baariin narikkamaksun vuoksi, kun kerran narikattomiakin on tarjolla (oma ehdotukseni oli yllättäen Kampin Teerenpeli, mutta se oli Ollin mukaan liian kaukana. Pahuksen punavuorelaistuneet keravalaiset)...
Yön aikana aivoissani jalostui mielenkiintoinen idea: Löytyisikö avoimesta yliopistosta jotakin mielenkiintoista opiskeltavaa kevääksi? Aion tutustua tarjontaan. Otan myös ideoita vastaan. Ehkä saisin hieman tyrkättyä omassa sairaassa mielessäni nuohoamista kauemmaksi, jos jotakin oikein mielenkiintoista löytyisi. Mieluiten jotakin, joka ei maksa aivan älyttömästi...
Aion myös tutustua dialektista käyttäytymisterapiaa antaviin terapeutteihin, josko siltä saralta löytyisi sopiva hoitamaan minua ja kuulua epävakaisuuttani, huolimatta siitä että aiemmin on suositeltu KAT-terapiaa. Ainakin tämän suhteellisen asiallisen artikkelin mukaan DKT:sta (DBT - Dialectical Behaviour Therapy) on hyötyä hoidettaessa syömishäiriöisiä epävakaita persoonallisuuksia. (En vieläkään osaa suhtautua persoonallisuushäiriöasiaan niin kuten psykologi suositteli, ajattelen jatkuvasti että olen entistä enemmän sekunda ja häiriintynyt ja sosiaalisesti jos muutenkin epäkelpo).
Huoh. Jäin lukemaan linkkaamaani artikkelia ja tiskit ovat odotelleet jo varsin pitkään. Veerakin vihjaisi että meillä ei ole tainnut tiskaria vierailla vähään aikaan -- ei tosiaan. It's now or never, babes!
Olin Maisan kanssa "aamulla" ulkona yli tunnin, kävimme Hietsun koirapuistossa ja kohtasimme matkalla 10-kuisen beaglepennun. Tämän jälkeen leivoin aamupalan itselleni (teeleivän) jota söin joskus kahden maissa. Äsken otin lounaani - eilistä aivan liian valkosipulista ja currylle maistuvaa kasviskuskusia kera kermaviili(2%)kastikkeen, johon lorahti hitusen liikaa viinietikkaa. Hoh.
Viime yönä Ollilta ja Matilta tullessani hairahduin ostamaan pullon Fantaa (sokeritonta, tietysti). Maku oli taivaallinen. Ah. Ehkä tänään voisin ostaa jotakin vastaavaa... Pitäisi viedä pulloja ja tölkkejä Alepaan (huolitaanko Alepassa takaisin tölkkejä?), niitä on kertynyt joka paikka täyteen.
Herättyäni tuntui siltä, että tänään kirjoitan paljon, niin tänne journaliin kuin muutenkin. Päiväuneni vetivät mielen veteläksi enkä ole enää niinkään varma. Kuitenkin yksi asia on ollut mielessäni jo pitkään:
On pitänyt pyytää anteeksi ystäviltäni. Olen viime aikoina ollut valmis puhumaan vain itsestäni, tai sitten en ole puhunut mitään. Joihinkin en ole pitänyt yhteyttä lainkaan, joihinkin liikaakin. Tarkoitukseni ei ole ollut hylätä eikä takertuakaan. Jälkeenpäin ajatellen osastolla oleilu sai minut kummalliseen olotilaan. En osannut olla rauhassa - tai en siihen pystynytkään. Yritän nyt olla taas enemmän itseni, en pakoileva enkä takertuva ruikuttaja.
Eilen tekstailin (Ollin kehotuksesta, hän kun ei itse kehdannut) erään ex-kuorotutun kanssa. Suunnitteilla oli baariinmeno, kunnes Olli hannasi ja sanoi menevänsä nukkumaan. Itse - ja ilmeisesti Mattikin - olin jo sopivassa nousussa, en vaan suostunut menemään DTM:n baariin narikkamaksun vuoksi, kun kerran narikattomiakin on tarjolla (oma ehdotukseni oli yllättäen Kampin Teerenpeli, mutta se oli Ollin mukaan liian kaukana. Pahuksen punavuorelaistuneet keravalaiset)...
Yön aikana aivoissani jalostui mielenkiintoinen idea: Löytyisikö avoimesta yliopistosta jotakin mielenkiintoista opiskeltavaa kevääksi? Aion tutustua tarjontaan. Otan myös ideoita vastaan. Ehkä saisin hieman tyrkättyä omassa sairaassa mielessäni nuohoamista kauemmaksi, jos jotakin oikein mielenkiintoista löytyisi. Mieluiten jotakin, joka ei maksa aivan älyttömästi...
Aion myös tutustua dialektista käyttäytymisterapiaa antaviin terapeutteihin, josko siltä saralta löytyisi sopiva hoitamaan minua ja kuulua epävakaisuuttani, huolimatta siitä että aiemmin on suositeltu KAT-terapiaa. Ainakin tämän suhteellisen asiallisen artikkelin mukaan DKT:sta (DBT - Dialectical Behaviour Therapy) on hyötyä hoidettaessa syömishäiriöisiä epävakaita persoonallisuuksia. (En vieläkään osaa suhtautua persoonallisuushäiriöasiaan niin kuten psykologi suositteli, ajattelen jatkuvasti että olen entistä enemmän sekunda ja häiriintynyt ja sosiaalisesti jos muutenkin epäkelpo).
Huoh. Jäin lukemaan linkkaamaani artikkelia ja tiskit ovat odotelleet jo varsin pitkään. Veerakin vihjaisi että meillä ei ole tainnut tiskaria vierailla vähään aikaan -- ei tosiaan. It's now or never, babes!