Lokakuun salamat
Ukkosta lokakuussa. Luulin ensin että monitorini hajosi, kun en katsonut ikkunaan päinkään, kunnes kuulin jyrinän.
Juon Olvin laittijaffaa. Alepa odottaa. Vaikka olen syönyt tänään paljon jogurttia ja jopa pari desiä puuroa, aion ostaa vielä leipää (sitä tekee mieli ihan liikaa - Alepassa ei ole ikinä sunnuntaisin irtoleipiä joten on pakko ostaa iso paketti). Eilinen ahdistus tuntui vielä aamulla. Aineenvaihduntani on hieman omituisella tolalla, ja kaiken lisäksi vasemman silmän takaa särkee ja näkökentän laidoilla välkkyy aina välillä niin että saa tarkastaa selän takaa eikö siellä todellakaan vilku mikään (pahuksen naapurit, lopettakaa se taskulamppumorsettaminen). Vanha ystäväni migreeni se taas tekee tuloaan. Vielä ei särje, joten Alepan lisäksi kutsuu myös Yliopiston apteekki Villen syötyä viimeiset särkylääkkeeni. Uskon kyllä että menivät tarpeeseen.
Haluaisin ripustaa taulut seinälle, kutoa, tehdä sudokuja, ja katsoa Gilmoreja tai Jack Nicholsonia 70-luvulta. En osaa päättää minkä valitsisin, etenkin kun takaraivossa hakkaa se, että olisi pakko tiskata ja siivota keittiötä jajaja... Ulkoilutan huomenna pullot joten osa keittiöstä siistiytyy jo siinä.
Palelen. On kai aika kaivaa villapaidat esiin, Efe-hiestä huolimatta. Syksy on kivaa! Tulee sellainen olo että pitäisi soittaa. Pianomusiikki kuuluu syksyyn kuin kynttilätkin. Kuuntelen Chopinin Balladeja ja toivon että joskus pystyisin ja jaksaisin soittaa. Olisi kamalaa jos joutuisin loppuikäni nauttimaan niistä vain kuunnellen enkä voisi soittaa edes itselleni.
Pelkään että ostan kaupasta kovasti mässättävää. Mikä neuvoksi? Entä jos kannan kotiini järkyn määrän kaikkea ja sitten itken täällä mitä niille kaikille teen ja päädyn heittämään ne roskiin tai vielä pahempaa, syömään? Olen aivan varma että tiistain punnituksessa paino on pysynyt samana tai jopa noussut.
Juon Olvin laittijaffaa. Alepa odottaa. Vaikka olen syönyt tänään paljon jogurttia ja jopa pari desiä puuroa, aion ostaa vielä leipää (sitä tekee mieli ihan liikaa - Alepassa ei ole ikinä sunnuntaisin irtoleipiä joten on pakko ostaa iso paketti). Eilinen ahdistus tuntui vielä aamulla. Aineenvaihduntani on hieman omituisella tolalla, ja kaiken lisäksi vasemman silmän takaa särkee ja näkökentän laidoilla välkkyy aina välillä niin että saa tarkastaa selän takaa eikö siellä todellakaan vilku mikään (pahuksen naapurit, lopettakaa se taskulamppumorsettaminen). Vanha ystäväni migreeni se taas tekee tuloaan. Vielä ei särje, joten Alepan lisäksi kutsuu myös Yliopiston apteekki Villen syötyä viimeiset särkylääkkeeni. Uskon kyllä että menivät tarpeeseen.
Haluaisin ripustaa taulut seinälle, kutoa, tehdä sudokuja, ja katsoa Gilmoreja tai Jack Nicholsonia 70-luvulta. En osaa päättää minkä valitsisin, etenkin kun takaraivossa hakkaa se, että olisi pakko tiskata ja siivota keittiötä jajaja... Ulkoilutan huomenna pullot joten osa keittiöstä siistiytyy jo siinä.
Palelen. On kai aika kaivaa villapaidat esiin, Efe-hiestä huolimatta. Syksy on kivaa! Tulee sellainen olo että pitäisi soittaa. Pianomusiikki kuuluu syksyyn kuin kynttilätkin. Kuuntelen Chopinin Balladeja ja toivon että joskus pystyisin ja jaksaisin soittaa. Olisi kamalaa jos joutuisin loppuikäni nauttimaan niistä vain kuunnellen enkä voisi soittaa edes itselleni.
Pelkään että ostan kaupasta kovasti mässättävää. Mikä neuvoksi? Entä jos kannan kotiini järkyn määrän kaikkea ja sitten itken täällä mitä niille kaikille teen ja päädyn heittämään ne roskiin tai vielä pahempaa, syömään? Olen aivan varma että tiistain punnituksessa paino on pysynyt samana tai jopa noussut.