Moorrro
Elikkänä...
Nyt kirjottelen äikäntunnilta, mejän pitää selvittää jotain radion historiasta... ei kiinnosta eikä oikeinkaan oo aikaakaan.
Äskettäin näytön loputtua, näytön jälkeen alkaa uusi jakso, ja mulla se on nyt yhdistettynä, kaks päivää viikossa yleisaineita ja kolme päivää työssäoppimista. Ajattelin että se on helppo nakki, rento kurssi. Päätin olla viemättä töit kotiin, yleensähän annan aina kaikkeen, ja teen kaikki pakolliset ja vapaaehtoiset projektit samalla intohimolla, yhtä hyvin ja teen todella parhaani. Harjoittelen tässä sitä hienoa päivää varten, että jos joskus menen oikeasti töihin, en tuo töitä kotiin, en tee niitä vapaa-ajalla, vaan töissä työaikana.
Tätä on kestänyt... mitä, ehkä viikon, ja hermoni ovat ihan riekaleina.
En yksinkertaisesti osaa olla stressaamatta nettisivuista jotka ovat minulla työn alla. Ongelma on siinä etten osaa koodata yhtään, en osaa kerta kaikkiaan tehdä nettisivuja. Ilmoittauduin opettajan suosituksesta jollekin nettikurssille, mutta koska sähköpostini ei toimi, niin onpa siitäkin apua. En osaa käyttää sitä ohjelmaa jota meidän kuuluu, eikä tilaajalla ole materiaaleja, tekstejä ja kuvia valmiina.
Huomenna pitäisi taas päästä sen kimppuun, ja olen oikeastaan vaan kiitollinen siitä. Ongelma on kauhea mörkö pään takana kuiskimassa, mutta heti kun pääsen pureskelemaan sitä on oloni parempi. Haluaisin kuitenkin päästä edes johonkin sen kanssa ennenkuin jouloma alkaa.
Toinen juttu on autokoulu, rovaniemellä oleminen viikolla, vähentää työssäoppimistunteja, joten ryhmänohjaajani antoi minulle tehtäväksi tehdä koulullemme sähköisen joulukortin, kaksi ehdotusta, joista toinen ehkä otetaan mukaan. Niitä teen ensiviikon alussa, ogelma on siinä, että viime jakson näytössä tekemäämme esitettä, saatetaan ehkä oikeasti käyttää julkaisussa. Minun esitettäni ei onneksi valittu (sillä se teettää lisätöitä), mutta sarjakuvakeskuksesta on pyydetty että minun esitteessäni ollutta kuvamateriaalia saataisiin käyttää julisteessa, jonka luultavasti he haluavat minun tekevän (hahaa, tämäkin teettää hitosti lisätöitä). Eli lisätöitä vapaa-ajalle, jota en osaa erottaa kouluhommista ja projekteista.
Aina pitäisi ehtiä tehdä vaikka ja mitä ja jaksaa tehdä ja ymmärtää jättää joku työ kesken, sellainen työ jota voi jatkaa myöhemmin.
Se on uutta ja hankalaa minulle. Olen tottunut aina viemään esimerkiksi koulun kotiin, peruskouluaikoina, tein aina kun mahdollista läksyt, jos en jotain asiaa tunneilla ymmärtänyt pänttäsin sen väkisin päähäni kotona. En ikinä unohda kuinka ala-asteella opiskelin tuntikausia sanoja joihinkin armaan Kaarlo Alaojan sanakokeeseen. Oli turhauttavaa kun en oppinut niitä, monen tunninkaan harjoittelun jälkeen. Äiti oli aina aluksi mukana, tekemässä niitä, mutta puolessa välissä hänkin turhautui. Ehkä hän luuli etten ottanut koulua vakavasti, etten edes yrittänyt.
Äidinkielessä aina sama asia. Kun koulussa annettiin joku aine kotiin kirjoitettavaksi, minä hioin tekstiä deatline päivään saakka.
En vain osaa olla antamatta parastani, en vain osaa jättää asioita omiin oloihinsa ja palata niihin vasta sitten kun on pakko. Mielenrauhaa ei ole, tuntuu kuin olisi monta rautaa tulessa, enkä oikein tiedä mitä niistä takoa.
Varsinkin iltaisin, nämä asiat pyörivät mielessäni. En anna sen kuitenkaan häiritä nukahtamistani, ja olen löytänyt uudestaan Maameren tarinat. Näin vanhempana niitä lukiessani, tuntuu kuin ymmärtäisin paloja siitä mitä kirjailija on halunnut sanoa teksteillään. Kieli on kaunista ja maailma mielikuvituksellinen, se on oiva tapa paeta todellisuutta.
Voisiko joku suositella minulle jotain kirjaa, johon voisin tutustua näin joulun alla. Ja josta riittäisi luettavaa vähäksi aikaa. Kirjan ei ole pakko olla fantasiaa (mitä tietysti luen mieluiten) riittää että sitä jaksaa lukea ja että sitä voi miettiä senkin jälkeen kun lopettaa kirjan ja alkaa nukkumaan. :)
Nyt kirjottelen äikäntunnilta, mejän pitää selvittää jotain radion historiasta... ei kiinnosta eikä oikeinkaan oo aikaakaan.
Äskettäin näytön loputtua, näytön jälkeen alkaa uusi jakso, ja mulla se on nyt yhdistettynä, kaks päivää viikossa yleisaineita ja kolme päivää työssäoppimista. Ajattelin että se on helppo nakki, rento kurssi. Päätin olla viemättä töit kotiin, yleensähän annan aina kaikkeen, ja teen kaikki pakolliset ja vapaaehtoiset projektit samalla intohimolla, yhtä hyvin ja teen todella parhaani. Harjoittelen tässä sitä hienoa päivää varten, että jos joskus menen oikeasti töihin, en tuo töitä kotiin, en tee niitä vapaa-ajalla, vaan töissä työaikana.
Tätä on kestänyt... mitä, ehkä viikon, ja hermoni ovat ihan riekaleina.
En yksinkertaisesti osaa olla stressaamatta nettisivuista jotka ovat minulla työn alla. Ongelma on siinä etten osaa koodata yhtään, en osaa kerta kaikkiaan tehdä nettisivuja. Ilmoittauduin opettajan suosituksesta jollekin nettikurssille, mutta koska sähköpostini ei toimi, niin onpa siitäkin apua. En osaa käyttää sitä ohjelmaa jota meidän kuuluu, eikä tilaajalla ole materiaaleja, tekstejä ja kuvia valmiina.
Huomenna pitäisi taas päästä sen kimppuun, ja olen oikeastaan vaan kiitollinen siitä. Ongelma on kauhea mörkö pään takana kuiskimassa, mutta heti kun pääsen pureskelemaan sitä on oloni parempi. Haluaisin kuitenkin päästä edes johonkin sen kanssa ennenkuin jouloma alkaa.
Toinen juttu on autokoulu, rovaniemellä oleminen viikolla, vähentää työssäoppimistunteja, joten ryhmänohjaajani antoi minulle tehtäväksi tehdä koulullemme sähköisen joulukortin, kaksi ehdotusta, joista toinen ehkä otetaan mukaan. Niitä teen ensiviikon alussa, ogelma on siinä, että viime jakson näytössä tekemäämme esitettä, saatetaan ehkä oikeasti käyttää julkaisussa. Minun esitettäni ei onneksi valittu (sillä se teettää lisätöitä), mutta sarjakuvakeskuksesta on pyydetty että minun esitteessäni ollutta kuvamateriaalia saataisiin käyttää julisteessa, jonka luultavasti he haluavat minun tekevän (hahaa, tämäkin teettää hitosti lisätöitä). Eli lisätöitä vapaa-ajalle, jota en osaa erottaa kouluhommista ja projekteista.
Aina pitäisi ehtiä tehdä vaikka ja mitä ja jaksaa tehdä ja ymmärtää jättää joku työ kesken, sellainen työ jota voi jatkaa myöhemmin.
Se on uutta ja hankalaa minulle. Olen tottunut aina viemään esimerkiksi koulun kotiin, peruskouluaikoina, tein aina kun mahdollista läksyt, jos en jotain asiaa tunneilla ymmärtänyt pänttäsin sen väkisin päähäni kotona. En ikinä unohda kuinka ala-asteella opiskelin tuntikausia sanoja joihinkin armaan Kaarlo Alaojan sanakokeeseen. Oli turhauttavaa kun en oppinut niitä, monen tunninkaan harjoittelun jälkeen. Äiti oli aina aluksi mukana, tekemässä niitä, mutta puolessa välissä hänkin turhautui. Ehkä hän luuli etten ottanut koulua vakavasti, etten edes yrittänyt.
Äidinkielessä aina sama asia. Kun koulussa annettiin joku aine kotiin kirjoitettavaksi, minä hioin tekstiä deatline päivään saakka.
En vain osaa olla antamatta parastani, en vain osaa jättää asioita omiin oloihinsa ja palata niihin vasta sitten kun on pakko. Mielenrauhaa ei ole, tuntuu kuin olisi monta rautaa tulessa, enkä oikein tiedä mitä niistä takoa.
Varsinkin iltaisin, nämä asiat pyörivät mielessäni. En anna sen kuitenkaan häiritä nukahtamistani, ja olen löytänyt uudestaan Maameren tarinat. Näin vanhempana niitä lukiessani, tuntuu kuin ymmärtäisin paloja siitä mitä kirjailija on halunnut sanoa teksteillään. Kieli on kaunista ja maailma mielikuvituksellinen, se on oiva tapa paeta todellisuutta.
Voisiko joku suositella minulle jotain kirjaa, johon voisin tutustua näin joulun alla. Ja josta riittäisi luettavaa vähäksi aikaa. Kirjan ei ole pakko olla fantasiaa (mitä tietysti luen mieluiten) riittää että sitä jaksaa lukea ja että sitä voi miettiä senkin jälkeen kun lopettaa kirjan ja alkaa nukkumaan. :)