Johan tää taas kesti...
Huomaan että en ole päivittänyt omia sivujani pitkään aikaan. Oho. Ei sillä etten olisi ollut koneella, ei ei. Minähän surffaan yöt ja päivät, nyt kun kotonakin on yhteys. Mutta kun tuolla blogimaailmassa on niin paljon kiinnostavaa luettavaa, että unohdan tehdä omat merkintäni. Tyypillistä mulle, unohtelen aina kaiken mitä piti tehdä jo kauan sitten.
Tiskasin äsken varmaan yli kaksi tuntia. Ihan oikeasti! Olen kamala sottapytty. En järjestä asuntoani, epäjärjestän sitä. Maanantain posti on perjantaihin mennessä hautautunut niin syvälle lattialle järjestämiini sekalaisiin pinoihin, etten löydä sitä tärkeää kirjettä ilman tunnin etsimistä ja reilua kirosanaryöppyä. Kun luokseni tulee vieraita, iskee häpeä epäjärjestyksestä ja alan maanisesti siivota. Ja ystäväni tietävät tämän. No, ehkä heidän takiaan yritän silti tehdä tilaa sohvalle ja keittiönpöydälle seurustelua ja teetä varten... Nuorempana luulin etten ole niin paha kuin tätini, jonka asunto oli ihan uskomaton: polkuja kasojen välissä, vaatteita siellä täällä, tiskiä kuukausien ajalta. Pitkään olen lohduttanut itseäni sillä mielikuvalla. Nyt aloin ajattelemaan että asuntoni taitaa olla ihan samanlainen kaatopaikka. Voi ei. Olen pahanlaatuinen hamsteri, joka ei osaa järjestää. Itku.
Neuleolympialaisiinn tekeillä oleva huivi edistyy kivasti. Tein eilen aloitteen oman osani tekemisestä paremman maailman hyväksi, toisin sanoen kävin opettelemassa kuinka maailmankaupankassalla toimitaan. Lupasin itseni lauantaimyyjäksi toisinaan. Siellä oli sitten aikaa nauloakin, kun L. teki tilauslistoja. Asiakkaita kävi hyvin vähän, jopa harvinaisen vähän, sitten eräs asiakas valaisi meille Hannu Mannisen hiihtävän juuri Torinossa. Jaha. Vai sekö ne ihmiset piti poissa kaupoista, telkkari? Voi. Me toivomme että asiaan vaikutti enemmän ulkoiluun täydellinen aurinkoinen talvisää. Mutta mukavaa oli ja huivini edistyi kiitettävästi. Onhan se jo kolmas Branching out -huivini, joten kuvion osaan jo ulkoa. Ja silti sekoilen aina siinä samassa kohdassa...
Arkeenpaluu alkaa jo olla melko hyvin hallinnassa, tänään heräsin jo 10, vaikka ei ollut edes pyykkivuoroa. Ilta kuitenkin taas venyy. Pitäisiköhän tähän koneeseen asentaa jonkinlainen ajastin, joka varoittaisi, kun olen ollut koneella liian kauan? Ja voisin säätää koneen sammumaan tietyn ajan kuluttua, jos olen vain netissä. Se olisi minulle ihan oikein. Nyt, koneen ollessa useimmiten sohvan vieressä ja koska minulla ei ole minkäänlaista itsekontrollia, on helppo jämähtää sohvalle moneksi tunniksi. Havahdun transsistani, kun huomaan vessaan lähtiessä istumalihasten olevan ihan puutuneet. Auts.
Hoo. Jospa nyt siis taas lähden Nukkumattia moikkaan. Eli Itä-Saksaan käy tieni...
Ai niin. Lisää järkytyksiä blogilistalta. Minulla on jo 5 tilaajaa. Mitähän ne lukee täältä kun päivitän niin harvoin? Hei hei!! (vilkuttaa sohvan reunalta viidelle tuntemattomalle:)
Tiskasin äsken varmaan yli kaksi tuntia. Ihan oikeasti! Olen kamala sottapytty. En järjestä asuntoani, epäjärjestän sitä. Maanantain posti on perjantaihin mennessä hautautunut niin syvälle lattialle järjestämiini sekalaisiin pinoihin, etten löydä sitä tärkeää kirjettä ilman tunnin etsimistä ja reilua kirosanaryöppyä. Kun luokseni tulee vieraita, iskee häpeä epäjärjestyksestä ja alan maanisesti siivota. Ja ystäväni tietävät tämän. No, ehkä heidän takiaan yritän silti tehdä tilaa sohvalle ja keittiönpöydälle seurustelua ja teetä varten... Nuorempana luulin etten ole niin paha kuin tätini, jonka asunto oli ihan uskomaton: polkuja kasojen välissä, vaatteita siellä täällä, tiskiä kuukausien ajalta. Pitkään olen lohduttanut itseäni sillä mielikuvalla. Nyt aloin ajattelemaan että asuntoni taitaa olla ihan samanlainen kaatopaikka. Voi ei. Olen pahanlaatuinen hamsteri, joka ei osaa järjestää. Itku.
Neuleolympialaisiinn tekeillä oleva huivi edistyy kivasti. Tein eilen aloitteen oman osani tekemisestä paremman maailman hyväksi, toisin sanoen kävin opettelemassa kuinka maailmankaupankassalla toimitaan. Lupasin itseni lauantaimyyjäksi toisinaan. Siellä oli sitten aikaa nauloakin, kun L. teki tilauslistoja. Asiakkaita kävi hyvin vähän, jopa harvinaisen vähän, sitten eräs asiakas valaisi meille Hannu Mannisen hiihtävän juuri Torinossa. Jaha. Vai sekö ne ihmiset piti poissa kaupoista, telkkari? Voi. Me toivomme että asiaan vaikutti enemmän ulkoiluun täydellinen aurinkoinen talvisää. Mutta mukavaa oli ja huivini edistyi kiitettävästi. Onhan se jo kolmas Branching out -huivini, joten kuvion osaan jo ulkoa. Ja silti sekoilen aina siinä samassa kohdassa...
Arkeenpaluu alkaa jo olla melko hyvin hallinnassa, tänään heräsin jo 10, vaikka ei ollut edes pyykkivuoroa. Ilta kuitenkin taas venyy. Pitäisiköhän tähän koneeseen asentaa jonkinlainen ajastin, joka varoittaisi, kun olen ollut koneella liian kauan? Ja voisin säätää koneen sammumaan tietyn ajan kuluttua, jos olen vain netissä. Se olisi minulle ihan oikein. Nyt, koneen ollessa useimmiten sohvan vieressä ja koska minulla ei ole minkäänlaista itsekontrollia, on helppo jämähtää sohvalle moneksi tunniksi. Havahdun transsistani, kun huomaan vessaan lähtiessä istumalihasten olevan ihan puutuneet. Auts.
Hoo. Jospa nyt siis taas lähden Nukkumattia moikkaan. Eli Itä-Saksaan käy tieni...
Ai niin. Lisää järkytyksiä blogilistalta. Minulla on jo 5 tilaajaa. Mitähän ne lukee täältä kun päivitän niin harvoin? Hei hei!! (vilkuttaa sohvan reunalta viidelle tuntemattomalle:)