karhunpoika sairastaa
Öh. Onpa tunkkanen olo. Heräsin vasta yhdeltä ja sekin oli liian pian. Nyt se on päällä; talven ensimmäinen flundssa. Vai nuha? Mitäs eroa niillä on? Kai tämä nyt flunssaa on, kun tuntuu niin onnettomalta: päätä kivistää, korvat on tukossa ja nenä on ihan rohtunut niistämisestä. Yhyy. Ei ole kiva olla kipee. Varsinkin kun ääni on maassa ja meillä on laulutreenit tänään. jeee... :(
Tarkoitukseni oli tänään olla reipas ja mennä juttelemaan yhdelle kivalle tyypille, mutta eipä taida onnistua. En kyllä olisikaan kovin hurmaava tämmöisenä nuhaisena, ääni mörisee ja nenä on punainen. Oikein viehkoa. Siis not.
Emmipupunen se on oikeassa. Ne oli Veerulin kans pohtineet että mie se en saa opiskeltua olin mie onneton tai onnellinen. Taitaapi olla totta joo. Aina kun olen hetken yksin, niin johan tuota pikaa rupean kehitteleen uusia ihastuksia. Ihan yläastemeininkiä sanon mä. Tunnenarkkari. Aivan kuin en osais olla yksin. Ja en mie kai osaakaan. Tai osaan kyl, mutten viihdy. Kovin kauaa.
Anteeksi kaikki lukijat, joita en henkilökohtaisesti tunne (ne kaksi:), mie olen tämmönen ylitunteellinen hupsu, joka selvittelen omaa itseäni tässä journalis enkä keskity maailman politiikkaan tai muuhun ylevään. Tää on kai aika tyttöjuttu, mut eikös se o niin et jokainen pitää sellasta blogii kuin itseä huvittaa. Mie en jaksa olla syvällinen, kirjoitan vaan mitä päässä pyörii. Muistakaa: tämä EI tarkoita että naisilla yleisesti ei olisi kykyä pohtia politiikkaa tai maailman asioita, tämän journalin sisältö kuvaa vain minun omaa kyvyttömyyttäni tässä elämässä ja omaa näkemystäni tästä minun maanpäällisestä sekoilusta.
No nyt puolustelen. Mitäs turhia. Tulee vaan toisinaan olo että eihän tämmönen tunnehöpinäblogi ole samanarvoinen kuin jonku Pinserin, Menopaussin, Turistin tai Mitvitin blogit. Mutta eivät hekään kaikki aina ole vain asialinjalla ja mitäs tässä itseään muihin vertaamaan. Minä olen minä ja hyvä näin. Saa lukea mutta saa poistuakin. Mitään ei ole pakko, paitsi kuolla.
Nyt lämmitän lisää kuumaa mehua ja etsin kangasnenäliinan. Rohtunut nokka ei kestä enää paperinenäliinoja. Voikaa te kaikki muut paremmin.
Tarkoitukseni oli tänään olla reipas ja mennä juttelemaan yhdelle kivalle tyypille, mutta eipä taida onnistua. En kyllä olisikaan kovin hurmaava tämmöisenä nuhaisena, ääni mörisee ja nenä on punainen. Oikein viehkoa. Siis not.
Emmipupunen se on oikeassa. Ne oli Veerulin kans pohtineet että mie se en saa opiskeltua olin mie onneton tai onnellinen. Taitaapi olla totta joo. Aina kun olen hetken yksin, niin johan tuota pikaa rupean kehitteleen uusia ihastuksia. Ihan yläastemeininkiä sanon mä. Tunnenarkkari. Aivan kuin en osais olla yksin. Ja en mie kai osaakaan. Tai osaan kyl, mutten viihdy. Kovin kauaa.
Anteeksi kaikki lukijat, joita en henkilökohtaisesti tunne (ne kaksi:), mie olen tämmönen ylitunteellinen hupsu, joka selvittelen omaa itseäni tässä journalis enkä keskity maailman politiikkaan tai muuhun ylevään. Tää on kai aika tyttöjuttu, mut eikös se o niin et jokainen pitää sellasta blogii kuin itseä huvittaa. Mie en jaksa olla syvällinen, kirjoitan vaan mitä päässä pyörii. Muistakaa: tämä EI tarkoita että naisilla yleisesti ei olisi kykyä pohtia politiikkaa tai maailman asioita, tämän journalin sisältö kuvaa vain minun omaa kyvyttömyyttäni tässä elämässä ja omaa näkemystäni tästä minun maanpäällisestä sekoilusta.
No nyt puolustelen. Mitäs turhia. Tulee vaan toisinaan olo että eihän tämmönen tunnehöpinäblogi ole samanarvoinen kuin jonku Pinserin, Menopaussin, Turistin tai Mitvitin blogit. Mutta eivät hekään kaikki aina ole vain asialinjalla ja mitäs tässä itseään muihin vertaamaan. Minä olen minä ja hyvä näin. Saa lukea mutta saa poistuakin. Mitään ei ole pakko, paitsi kuolla.
Nyt lämmitän lisää kuumaa mehua ja etsin kangasnenäliinan. Rohtunut nokka ei kestä enää paperinenäliinoja. Voikaa te kaikki muut paremmin.