Jul 27, 2007 01:07
Päätin kesäkuussa lukea kaikki Harry Potterit läpi ennen viimeisimmän kirjan ilmestymistä. Lauantaina kävin hakemassa uusimman ja samalla viimeisen osan Harryn taikamaailmasta. Nyt, kiihkeän odotuksen jälkeen pääsen käsiksi Harryn tarinan viimeiseen osaan! Oi!
Ystävien yhtäkkinen ilmaantuminen Rovaniemelle on aikaansaanut harvinaisen vilkkaan seuraelämän ja netin katkoilu juuri ratkaisevana päivänä on aiheuttanut tämän pitkän nettihiljaisuuden. Pyydän anteeksi ystäviltä, en ole teitä unohtanut, mutta aurinko ja Potterit ovat pitäneet minut vähäisenä kotonaoloaikanani niin otteessaan, etten ole edes muistanut ajatella päivittämistä. Nytkin vain pikainen ilmoitus että hengissä ollaan, vaikka uusi tarina taikamaailmasta onkin saanut minut pidättämään hengitystäni pitkään.
Mitä muuta? Kaustinen oli ja meni, siellä laulettiin ja tanssittiin salsaa ystävän polttareiden kunniaksi. Seikkailin jälleen liftaamisen hauskassa maailmassa, joskin sain vain yhden kyydin, joka sekin oli pelimanneja matkalla kotiin Kaustiselta. Kuten ennenkin todettu, pelimannit ovat loistoporukkaa!
Kesäliikuntaprojektini on jatkunut suorastaan yltiöreippaana, olen suoriutunut kaupungin järjestämään puistojumppaan jo useamman kerran sekä käynyt lenkillä kaverin kanssa ihan noin vain. Uimassakin olen käynyt, joskin sään epävakaisuus on aiheuttanut hieman ärtymystä sen suhteen. (aamupalan aikana paistaa aurinko, mutta heti, kun olisin lähdössä uimarannalle, alkaa sataa)
Minulla kävi myös kesäinen sohvasurffaaja, mukava tyttö Serbiasta. Hän tuli viikonloppuna ja viipyi luonani vain yhden yön, mutta silti onnistui pesemään kaikki minun tiskini. Siis KAIKKI! Loistava, ihana, maailman kiltein vieras! Tämä on mielestäni yksi parhaista syistä hankkia vieraita yökylään; tulee itse siivottua ennen vieraiden tuloa ja he sitten vielä haluavat auttaa ja tahtovat välttämättä tiskata. Loistova järjestely!
Huh. Huomenna hyvästelen sekä kummipojan ja äitinsä takaisin etelään menevään junaan että heitän jäähyväiset hyvälle kesäkaverilleni, joka palaa omaan kaupunkiinsa Rovaniemikesän jälkeen takaisin töihin. Kuinka kummallinen ensi viikko tulekaan olemaan, lomalaiset täältä jo poissa ja paikkakuntalaiset eivät vielä takaisin... Toisaalta, tarvitsenkin aikaa kahlatakseni tuon uuden Potterin läpi.
Hump. Taisin kuitenkin vuodattaa enemmän kuin luulin. No, hyvät yöt kaikille ja kauniita unia! (olen tässä jo parin päivän ajan toiminut virallisena iltasadun lukijana ja laulanut kummipojalle sininen uni -tuutulaulua)
kirjat,
reipas minä,
laulaminen,
loma,
couch surfing