Sukupolvien välisistä eroista
Minulla on mukana Seinäjoella kahdet kengät. Heti ensimmäisellä viikolla huomasin kirkkaanpunaisten kirpputorikenkieni korkojen kuluneen puhki. Harkitsin tovin, pitäisikö kengät viedä suutarille vai satsata kokonaan uusien talvikenkien ostamiseen. Kun mainitsin puhelimessa äidilleni suutarihaaveistani, äiti tyrmäsi suunnitelmani kertomalla suutarilla asioimisen olevan kallista.
Eilen vein kenkäparin kunnostettavaksi. Mukava mies kertoi toimenpiteen olevan ohi puolessa tunnissa jo samana päivänä. Mainitun ajan kuluttua saapikkaani olivat valmiit. Maksoin suutarisedälle 11 euroa rahaa ja poistuin tyytyväisenä.
Vaikka tuloni eivät näin opiskelijana ole mittavat, olen valmis satsaamaan rahallisesti tiettyihin tavaroihin tai palveluihin elämässäni. Halpatuotannon sijaan ostan mieluummin hivenen kalliimpia laatutuotteita, jos minulla on niihin juuri sillä hetkellä varaa. Äitini on 1950-luvulla syntyneenä kai tottunut säästämään aina, kun mahdollista, eikä pääse tavastaan vieläkään eroon, vaikka tarvetta säästää joka ikisessä asiassa ei enää olisikaan. Huomaan olevani äidin kanssa eri paria silloin, kun kerron löytäneeni viimein hyvän, mutta hiukan tyyriimmän kampaajan, jolla aion käydä tästä eteenpäin ainaisen epäröinnin sijaan - siitä huolimatta, että olen opiskelija.
Suutarilla käyminen onkin mainio esimerkki eroavaisuudesta minun ja äitini välillä: vaikka pidänkin muodista ja kauniista asioista, korjautan mieluummin vanhan, hyväksi havaitun tavaran kuin ostan uuden. Äiti sen sijaan valittelee puhelimessa huonoja, korkokenkiin sopimattomia jalkojaan ja kertoo seuraavassa lauseessa ostaneensa Citymarketista uudet, korolliset talvikengät, sillä "eihän sitä nyt viitsi kengistä sataa euroa maksaa".
Nyt minulla on taas kahdet talvikengät, eikä minun tarvitse ostaa koko talvena uusia.
Eilen vein kenkäparin kunnostettavaksi. Mukava mies kertoi toimenpiteen olevan ohi puolessa tunnissa jo samana päivänä. Mainitun ajan kuluttua saapikkaani olivat valmiit. Maksoin suutarisedälle 11 euroa rahaa ja poistuin tyytyväisenä.
Vaikka tuloni eivät näin opiskelijana ole mittavat, olen valmis satsaamaan rahallisesti tiettyihin tavaroihin tai palveluihin elämässäni. Halpatuotannon sijaan ostan mieluummin hivenen kalliimpia laatutuotteita, jos minulla on niihin juuri sillä hetkellä varaa. Äitini on 1950-luvulla syntyneenä kai tottunut säästämään aina, kun mahdollista, eikä pääse tavastaan vieläkään eroon, vaikka tarvetta säästää joka ikisessä asiassa ei enää olisikaan. Huomaan olevani äidin kanssa eri paria silloin, kun kerron löytäneeni viimein hyvän, mutta hiukan tyyriimmän kampaajan, jolla aion käydä tästä eteenpäin ainaisen epäröinnin sijaan - siitä huolimatta, että olen opiskelija.
Suutarilla käyminen onkin mainio esimerkki eroavaisuudesta minun ja äitini välillä: vaikka pidänkin muodista ja kauniista asioista, korjautan mieluummin vanhan, hyväksi havaitun tavaran kuin ostan uuden. Äiti sen sijaan valittelee puhelimessa huonoja, korkokenkiin sopimattomia jalkojaan ja kertoo seuraavassa lauseessa ostaneensa Citymarketista uudet, korolliset talvikengät, sillä "eihän sitä nyt viitsi kengistä sataa euroa maksaa".
Nyt minulla on taas kahdet talvikengät, eikä minun tarvitse ostaa koko talvena uusia.