Kävin ulkomailla
Vanhempani tarjosivat minulle eilen päivän Tallinnassa. Reissu oli itse kaupungissa vierailun osalta mukava, vaikka viidessä tunnissa ei paljoa ehtinyt tehdä. Kuitenkin näin keskellä kesää odottamisen määrä suhteessa kaupungissa käytettävään aikaan oli sen verran suuri, että se sai ihan syystäkin mielen ärtyneeksi. Ensin on jonotettava aamuvarhain Helsingissä laivaan, joka on jo valmiiksi tunnin myöhässä ja johon on joutunut vapaapäivänään heräämään ennen kello kuutta, sitten jonotetaan laivasta ulos ja passintarkastukseen. Sama toistuu tietenkin paluumatkalla, varustettuna kuolettavan hitaasti matelevalla passintarkastusjonolla. Kun tähän soppaan lisätään kuumottava helle, monta sataa kiinni selkään tunkevaa hienhajuista suomalaista, vetokärrykaupalla teräväkulmaisia Tallinnan tuliaisia ja olematon ilmastointi, tunnelma on valmis. Viimeistään nyt tiedän, että jonottamiseen kannattaa tuhrata aikaa vain silloin, kun tiedossa on useamman päivän kestävä matka.
Päiväni sai surkean lopun, kun kolaroin kotimatkalla toisen polkupyöräilijän kanssa. Ei, minä en suinkaan tehnyt mitään väärin, vaan vastaantuleva pyöräilijä päätti ohittaa minut vasemmalta samalla, kun minä yritin ohittaa hänet oikealta, kuten tapana on. Hetkeä ennen törmäystä sitä toki tajuaa tilanteen ja miettii nopeasti mielessään, kannattaisiko yrittää ohittaa vastaantuleva pyöräilijä vasemmalta, jolloin törmäys on silti todennäköinen, jos vastaantulija vaihtaa myös suuntaa. Ja niin minun etupyöräni törmäsi vastaantulijan takapyörään nurmikolla, eikä kummallekaan onneksi käynyt kuinkaan. Mies näytti pelästyneeltä ja tajusi virheensä. Toivotin hänelle turvallista loppumatkaa. Miehen lähdettyä huomasin ohjaustangon vääntyneen, jonka sain onneksi korjattua itse. Onneksi keskelle pyörätietä singonneet Tallinnan tuliaiseni olivat muovipulloissa.