Hidas sunnuntai

Jun 11, 2006 18:18



Vietän liian usein kokonaisia päiviä yksin kotona silloin, kun ulkona on hyvä sää. Sellaisina päivinä kaikki normaalit ihmiset istuvat jo aamuvarhaisesta rannalla, terassilla tai puistossa ja palaavat vasta, kun aurinko laskee, jos silloinkaan. En jää tarkoituksella sisään, mutta en myöskään tunne pakottavaa tarvetta sännätä ulos aurinkoon. Pidän enemmän sellaisesta säästä, jolloin saa pitää farkkuja ja pitkähihaista paitaa, mutta ei tarvitse pukeutua takkiin.

Vuosi vuodelta kesä tuntuu yhä enemmän vain vuodenajalta muiden joukossa. Kesällä teen typerää satunnaistyötä enkä vietä sellaisia lomia, joina ihmiset kiertävät maapallon, tekevät suursiivouksen, pitävät yllä parisuhdetta, hoitavat puutarhaa tai menevät mökille. Tällä hetkellä kesä ei motivoi minua. Tahtoisin keskittyä uuden kotini sisustamiseen, mutta odotan kaukana siintävää palkkapäivää. Haluan nähdä, kuinka kalusteet löytävät oikeille paikoilleen. Vielä tänä kesänä hiuksia syövä matto vaihtuu puhtaampaan ja kiltti naapuri antaa meille keittiön ja huoneeni väliseen oviaukkoon sopivan ääntä eristävän oven.

koti, kesä, yksinäisyys, kuvat

Previous post Next post
Up