Non-shopping

May 20, 2009 20:46

Tänään, raskaan työpäivän jälkeen, mieleni teki mennä kodin sijasta tavaratalokävelylle, Stockmannille tietenkin. En oikein osannut. Lompakossani poltteleva 75 euron lahjakortti mielessäni suuntasin urheiluosastolle, koska tarvitsen toiset jumppahousut ja toiset urheilurintsikat niille päiville, jolloin ne ainoat ovat pyykissä. Koko osasto oli hohtava ja Stella McCartney -malliston ihoanuolevat trikoot nopeasti tsekattu.

Tajusin, että jumppahousuilla on kohtuullisen ulkonäön lisäksi muitakin vaatimuksia. Vaatimukset kannattaa asettaa ennen kauppaan astumista. Taskut olis hyvä olla ja ehkä myös sellaiset lahkeet, jotka voi halutessaan kiristää nilkkamittaisista polvimittaisiksi. Tissiliivejäkin olisi ollut kiva kokeilla, mutta ne sijaitsivat jokaisen vaatemerkin kohdalla eivätkä yhdessä, kokonaisvaltaisen vertailun mahdollistavassa paikassa. Urheiluosaston hohteessa tajusin olevani sellaisella tuulella, että valinnan tekeminen edes sovituskoppiin vietävistä vaatteista tuntui sulalta mahdottomuudelta, joten vaihdoin osastoa.

Todennäköisesti löydän jumppahousuni ja -liivini sopivasta kohdalle sattuvasta alerekistä, sillä minulla ei ole (vielä) jumppavaatteiden suhteen sellaisia intohimoja.

Kävelin nopeasti läpi viherkasviosaston. Ajattelin, että tänään olisi ollut hyvä päivä ostaa uusi viherkasvi, mutta asiakaspalvelutiskille oli liikaa jonoa. Luulin voivani luottaa siihen, että Stockmannilla on aina ylimääräinen, asiakaspalveluhenkinen myyjä vain minua varten (useimmiten on). Päätin vihdoin, että Stockmannin viherkasviosasto on tyhmä, sillä kasvien luona ei lue niiden nimiä, hoito-ohjeista puhumattakaan.

Olen haaveillut kirkkaanvärisistä, korkeista korkokengistä jo jonkin aikaa. Kävin Sokoksella kokeilemassa siellä aikaisemmin näkemiäni Höglin kirkkaanvioletteja avokkaita, joissa oli kiiltävä, kapeneva korko (olen huono muotibloggari, en löydä kuvaa). Kävely sovituspallilta peilin luo oli aikamoinen haaste. Paksuhko jalkapöytäni tarvitsee korkokengät, joiden "laidat" ovat sen verran korkeat, että askel tuntuu tukevalta. Nuo kengät eivät olleet sellaiset. Luulin jo harjoitelleeni korkeilla koroilla talven, mutta saappaat taitavat olla tukevuudeltaan ihan eri juttu.

My o My tarjoaisi varmaankin kaupungin ihanimmat (ja kalleimmat) värikkäät korkkarit. Käyn siellä jonakin itsevarmempana päivänä.

shoppailu, tyyli, liikunta, epävarmuus

Previous post Next post
Up