Nuori aikuinen luulee kärsivällisyytensä loppuneen

[openupyourheart]

Joo, bileet oli ja meni. Koti täyttyi ihmisistä, tietokone kaatui ainakin kolme kertaa, yksi viinilasi hajosi ja kaikki ruoka syötiin. Yllättävät ihmiset eivät pussailleet keskenään, kukaan ei oksentanut (ainakaan tietääkseni) eivätkä naapurit valittaneet metelistä. Eilen ja tänään olen keskittynyt potemaan elämää suurempaa juhlien jälkeistä angstia, jossa elämä tuntuu merkityksettömältä ilman asioita, joita odottaa.

Elämäni miehen kuva tiukasti silmissäni jaksan juhlia lauantaisin aamuneljään vuodesta toiseen. Koko illan taustalla leijunut haikea olo tiivistyi laskuhumalaisiksi kyyneleiksi Iso-Roobertinkadulla joskus neljän aikaan aamuyöstä. Silloin tallensin puhelimeeni tällaisen viestin: On vaan niin sellainen olo, että sydän suorastaan pakahtuu kaikesta siitä rakkauden tarpeesta, joka minulla on. Kuinka vuosien rakkaudettomuutta oppii hallitsemaan?

P.S. Keneltä jäi valkoinen pyörän pumppu?