Bowie
Vuoden tauko täsmälleen viime postista. Ajattelin jo unohtaa koko homman, mutta ehkä vuoden välein voiskin tehdä tilannekatsauksen elämäänsä.
Nyt mulla on koira! Tai meillä on. Koira on ihana asia ja se nostaa elintasoa huimasti. Kaikki menee mukavammin, kun vaan on se piski olemassa. Vaikka välillä oon piikillä uhkaillu, kun oikein on paikat rytissy ja mieli mustunu.
Analysoin syitä koiran hankintaan ja jaottelin ne kolmeen kategoriaan:
1. Itsensä palkitseminen. Mä oon vaan niin vitun hyvä tyyppi, että kyllä mä oon rakkautta ja pehmeen karvanassun ansainnu elämääni.
2. Sairaasta ihmisestä terveeksi. Koetan muuttaa sitä, kuinka nään itteni ja oman kapasiteettini. Mulla on jatkuva nauha päässä todistelemassa, että en voi kun en osaa enkä voi enkä onnistu eikä se käy ei kun oon niin sairas. Koira on tosielämää ja minähän vittu osaan.
3. Kuoleman kohtaaminen. Mun sairaanloinen kuolemanpelko, joka heijastuu myös elämänpelkona, vois hellittää jos näkisin läheltä jonkun toisen olennon elämää, joka on ihan onnellinen. Ja joskus se sitten kuolee ja mun pitää selvitä siitä.
Viime vuoden oon käyttäny itteni vahvistamiseen ja nyt oon nainen täyttä rautaa. Oon ollut koko elämäni kauheen arka ja epävakaa, mutta nyt oon selkeesti vahvempi ja vakaampi. Toisaalta oon myös todella herkkä, mutta se ei oo mikään vastakohta, eikä näissä oo ristiriitaa.
Oon kanssa miettiny tota sairastelua ja kaikkia mun pääkoppaongelmia.. Nyt kun tulee lisää aikaa kuluneeks vaikeesta vaiheesta, on hirvee hinku kuitenkin puhuu siitä. Se tavallaan sulautuu osaks mun persoonaa ja menneisyyttä ja tekee mieli kertoo ihmisille miks oon sellanen kun oon. Mut en kyllä koskaan kerro, se ois niin pellee.
Nyt mulla on koira! Tai meillä on. Koira on ihana asia ja se nostaa elintasoa huimasti. Kaikki menee mukavammin, kun vaan on se piski olemassa. Vaikka välillä oon piikillä uhkaillu, kun oikein on paikat rytissy ja mieli mustunu.
Analysoin syitä koiran hankintaan ja jaottelin ne kolmeen kategoriaan:
1. Itsensä palkitseminen. Mä oon vaan niin vitun hyvä tyyppi, että kyllä mä oon rakkautta ja pehmeen karvanassun ansainnu elämääni.
2. Sairaasta ihmisestä terveeksi. Koetan muuttaa sitä, kuinka nään itteni ja oman kapasiteettini. Mulla on jatkuva nauha päässä todistelemassa, että en voi kun en osaa enkä voi enkä onnistu eikä se käy ei kun oon niin sairas. Koira on tosielämää ja minähän vittu osaan.
3. Kuoleman kohtaaminen. Mun sairaanloinen kuolemanpelko, joka heijastuu myös elämänpelkona, vois hellittää jos näkisin läheltä jonkun toisen olennon elämää, joka on ihan onnellinen. Ja joskus se sitten kuolee ja mun pitää selvitä siitä.
Viime vuoden oon käyttäny itteni vahvistamiseen ja nyt oon nainen täyttä rautaa. Oon ollut koko elämäni kauheen arka ja epävakaa, mutta nyt oon selkeesti vahvempi ja vakaampi. Toisaalta oon myös todella herkkä, mutta se ei oo mikään vastakohta, eikä näissä oo ristiriitaa.
Oon kanssa miettiny tota sairastelua ja kaikkia mun pääkoppaongelmia.. Nyt kun tulee lisää aikaa kuluneeks vaikeesta vaiheesta, on hirvee hinku kuitenkin puhuu siitä. Se tavallaan sulautuu osaks mun persoonaa ja menneisyyttä ja tekee mieli kertoo ihmisille miks oon sellanen kun oon. Mut en kyllä koskaan kerro, se ois niin pellee.