This isn´t a game!

Nov 29, 2007 13:36

 Yksi nakki meni taas sanomaan, että minä otan asiat liian heppoisasti.
Sanoi:
"Sinun pitäisi olla murtunut, itkeä 24/7, viillellä, oksennella, vihata kaikkea, ja valittaa kaikesta ja olla valmiina hyppäämään ikkunasta ulos, mutta sen sijaan sinä..."

Kyllä minä hypin ympäri keskellä tietä alamäessä, ja huudan, kuin mielenvikainen.
 Oli liikaa energiaa.
Ja Torangissa asuu vain työholisteja, ne on kaikki töissä kahdeltatoista, tai no onhan siellä ne vanhukset, mutta nekin nukkuu varmaan.
 Mutta pointti on se, että minun kuulemma pitäisi olla vielä murtunut siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut, mutta olen saanut sen pois mielestäni, olen okei, kaikki huolehtii minusta, ei sillä, etten olisi kiitollinen, mutta olen kuitenkin kunnossa.
 Ja jotta saisin teidät uskomaan, että olen, niin kerron teille yhden asian:

Söin eilen ensimmäisen kerran kuukausiin jäätelöä, en mennyt kävelylle, en oksentanut, en venytellyt itseäni hengiltä, tiedättekö mitä sen sijaan tein?
 Istuin sohvalle, katsoin paskaa dokumenttia ja jöin jääteetä pillillä.
Olen palannut puoli vuotta ajassa taaksepäin, olen taas se horo sekopää, joka olin ennenkin ^^

Mulla on semmonen tunne, että kohta saan Cassylta kunnolla turpaan, sillä olisi tänäänkin haluttanut pistää mun nenä paskaksi, mutta se ei voinut, kun Jossu istui sen sylissä.
 Se sanoi mulle, että jos nostan Jossun repun lattialta, niin se ei raiskaa minua tänään.
Sanoin, että en nyt oikein ymmärtänyt rangaistusta, ja se nauroi, mutta mä näin, että sillä olisi tehnyt kovasti mieli.

Tiedättekö muuten, mikä on hirvein tapa iskeä joku?
 Ei kaikki "Tuoksut hyvälle" tai "On se ilmoja pidelly" ja "Jos lankean maahan polvilleni ja anon, niin annatko?" on kuusi kertaa parempia, kuin tämä!
 "Hei anteeks, sä näytät tutulta, hhhhmmm, nyt mä keksin! Sä olet se tyttö, jota mä ajattelen, kun runkkaan!!"
Joo, ei oikeasti, pysäyttäkää mun aivot, en kestä tätä positiivisuutta enää yhtään *naur*

Kuvitelkaa nyt, ajattelin aamulla. "Mä en varmaan tänään myöhästy koulusta"
 Ja en myöhästynytkään!!! Ei jaksa kuin miettiä. "Mitä vittua, näenkö mä nyt unta? O______o)

Ja oli ihan hyvä päivä! Meidän luokassa ei riidelty edes pahasti, tuntui, kuin olisin ollut ihmisten kanssa luokassa, eikä ympärillä olisi ollut apinoita, Antti puhu mulle, se jopa yritti kopioida tehtäviä minun vihkosta!! 
Olen aika shokissa täällä, tämä ei enää ole luonnollista!

Saan Jehun pikkuveljeltä lainaan Ratchet and Clankin, rakastan niitä pelejä, mutta mulla ei ole, kuin ykkösen demo, kakkonen mustavalkoisena, (meinattiin hankkia jo uusi johto, kun tajuttiin veljen kanssa, että vittu se vika olikin siinä levyssä...) ja kolmonen on, mutta yhäkin, minä kesällä tallensin sen melkein läpi pelatun pelin päälle, ei vituttanut yhtään ei -________-
 Olen ihan täpinöissäni, olen aina halunnut pelata sen läpi!! \o/

Sisko ei osaa enää päättää, että haluaako se meille joululahjaksi jotain lisäkanavia, vai hankitaanko me pleikkarikolmonen. (Minä sanon jälkimmäiseen, että fat chance, iskä ei IKINÄ ostaisi kuudensadan konetta, sitä paitsi minä tahdon sen, jolla voi pelata kakkosenkin pelejä, ja möisin Simon pois, ehkä myös meidän Segan, ja jos vieläkään ei kelpaa niin vittu vien saatana kaikki vanhat kirjat jollekkin kirpparille!!! OKEI, NYT MÄ VITTU HALUAN SEN TAAS KUNNOLLA!! >___________<)
 *huoks*
On se hieno.
 Hipaisin yhtä cittarissa tässä joku päivä, ja sain siitä kiksejä, se on hieno kone, tiedättehän sen uuden Rachetin mainoksen, jossa on se ihana musiikki?
 Siinä näkyy alussa sitä kolmosta, ja mä aina kuolaan siinä.

Mä en edes uskalla kuvitella, kuinka paljon kolmosen pelit maksaa...
Kun ottaa huomioon, että kakkosen pelien hinnat on helvetinmoista kiskontaa.
 Ai niin vittu, sillä voi kattoa blueray-elokuvia *alkaa melkein itkemään*

*PÄÄSSÄ POKSAHTAA*
Kuunnelkaa, mitä joku kusipää on kirjoittanut youtubeen!!
"Yeah, i have ALL Ratchets and NO jak. Im dont buy trash usually. Its my opinion. Some people like Jak and some people are normal... "
 AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGGGHHHHH!!!!!
Vittu saatana, Jak on ihan vitun hyvä peli, siinä on hyvät hahmot, hyvä grafiikka, varsinkin kolmosessa, ne liikkuu normaalisti, niissä ei ole anatomia virheitä, vitun hyvät juonet kaikissa peleissä, (Tai no... Toisaalta sitten kun ajattelee Jak X:sää, mutta se on lisä-osa!!!) kerrankin jotain haastetta, oma maailmansa!!
 Okei, mä tykkään Ratchet and Clankista myös, eikä mulla ole siitä sarjasta mitään pahaa sanottavaa, mutta esim. ICO, mä vihaan sitä, mutta jos joku siitä tykkää, niin mä olen okei sen kanssa, tykkään minäkin paskoista peleistä. (Klonoa, lol)

Minä vastaan:
"I like both games, but then again...
I LOVE Jak and Daxter.
Ratchet has better guns, but I like the storyline and jokes in Jak more.
I also like, the vehicles in Jak, in Ratchet there are only space ships, I always want steal one of those flying cars, but no *sight* "

Ai vittu, mulla on pakko hankkia se kolmonen, siihen ilmestyy uusi Jak ja Sly.

Äh, kuka kehtaa verrata Jak X:sää ja Ratchet and Clank: up your arsenalia? 
 Ne ei edes taistele samassa liigassa, up your arsenal on parempi, olen Jak fani, mutta en tyhmä, kyllä minä erotan hyvän ja huonon pelin toisistaan, ja niin surullista, kuin se on... Jak X on huonoin saagastaan. *pudistelee päätään*

*naur* 
No nyt kun ollaan mukavasti aiheessa, niin puhutaanpa pleikkareista!
 Minä rakastan niitä.
Rakastan miltä ne tuntuu~
Rakastan mille ne tuoksuu~ (Kyllä, ne tuoksuvat)
Rakastan pleikkarin ohjaimia, olen syntynyt sellainen kädessä, joku päivä, menen naimisiin semmoisen kanssa.
Rakastan pleikkari pelejä, rakastan sitä tunnetta, kun saan pelata!
 The passion, the danger, her gourage will change the world! *huitoo käsillään ja leikkii Xenaa*
Mä halusin joskus tulla pelisuunnittelijaksi, kyllä minä nykyäänkin tahtoisin, mutta sitten minulla pitäisi hankkia aivan erinlainen koulutus, tahdon tehdä sarjakuvia, ja kehittyä taiteilijana, eikä minulla yksin kertaisesti riitä elinaika siihen, että opiskelisin vielä joksikin media-assistentiksi, vai mikä vitun koulutus siihen taas tarvittiinkaan >___<
 Koska mulla menee vähän päälle kolme vuotta, kun mä käyn kuvataiteen peruskoulutuksen, sitten mulla menee vuosi limingan kuvataide linjalla, jos tarpeellista, ja sitten vuosi, tai kaksi sarjakuvalinjalla *tuumii* 
 Ja sitä pidemmälle en ole suunnitellut, katsotaan, olisi kyllä kiva opiskella mahdollisimman monipuolisesti, silleen, että voisi vaikka toimia freelancerina, tai jotain, kyllä nyt puhutaan pleikkareista, minä selitän, että minulla ei välttämättä ole aikaa kouluttautua pelisuunnittelijaksi, hahmoja voisin suunnitella.
Tiesittekö, että youtube on helvetin sairas paikka?
 Okei, pitää olla tyhmä, ettei sitä tajua.
 Siellä myös liikkuu minun kaltaisia nössöjä no-lifettajia. (Sanotte: "Et tod oo niin no-life ku mä :'D" Minä sanon: "Luen 25 nettisarjakuvaa, seuraan 15 deviantia, minulla on tili neopetsissa ja te sanotte minulle, etten ole no-life? Fuck off!)
Parasta youtubessa on nämä pleikkari hörhöt, idiootteja suurin osa, mutta näille on hyvä nauraa, kun tyypit ajattelee. "Vittu mä olen maailman paras pleikkarin pelaaja" 
 Surkeaa lapset surkeaa.
Koska jos mä olen paska, niin nämä on vielä paskempia, jaksaa jopa ihmetellä, että miten se on joillekkin niin vaikeaa, mutta ihmiset on erinlaisia, joku ei osaa pelata pleikkaria, tai piirtää, minä en osaa kokata, tai soittaa kitaraa, reilu peli.

w000t! 
Vähän mun sisko on paras ^^

*kumartaa*
Previous post Next post
Up